maanantai 19. marraskuuta 2018

Herra Hakkaraisen talo


Tiesitkö, että Herra Hakkarainen asuu Sastamalassa? Kävin pojan kanssa alkusyksystä katsastamassa Herra Hakkaraisen talon. Me kun ajeltiin Turku-Pietarsaari-Turku väliä useamman kerran kesän aikana niin piti hyödyntää tuota mahdollisuutta tutustua eri paikkoihin. Pitkällä automalla tekee myös hyvää päästä välillä jaloittelemaan ja tekemään jotain. Herra Hakkaraisen talo onkin oiva välipysähdyspaikka.

Monet kivat tutustumiskohteet ja lastenpaikat tuntuvat olevan auki vain kesälomien ajan. Herra Hakkaraisen talo on siitä kiva, että se on auki ympäri vuoden. Takapihalla on kiva pieni liikennekaupunki ja sekin oli tänä vuonna lokakuun loppuun asti auki.

Herra Hakkaraisen talossa on kiva pieni liikennekaupunki.

Herra Hakkaraisen taloon tullessa meille kerrottiin hieman paikasta ja mitä kaikkea sieltä löytyy. Ystävällisen tervetulon jälkeen lähdimme innoissamme tutkimaan paikkoja. Ensimmäiseksi näimmekin Herra Hakkaraisen (nukke) makaavan omassa tuolissaan ja nauhalta tuli kuorsausta. Hänta ei siis saanut häiritä unillaan. Koululaisten loma-aikoina Herra Hakkarainen kävelee unissaan kodissaan.

Tutustuimme hänen asuntoonsa ja kiipeilimme ylös. Äitikin pääsi kiipeilemään, sillä pientä lasta tuli ylhäällä vahtia hyvin, kun siellä oli kohtia joista olisi voinut päästä putoamaan alas. Isommille lapsille ne ovat varmasti hauskoja kohtia päästä jyrkistä rappusista ja liukua tankoa pitkin alas. Mutta hyvin meni yhdessä ylhäällä, jossa näimme kummituksia.

Herra Hakkaraisen kodissa pääsee leikkimään.

Itseäni ihastutti kovasti Ritarihuone, jossa Mauri Kunnaksen kirjoista tutut hahmot istuivat mm. pyöreän pöydän äärellä. Huoneessa oli myös liukumäki ja lapsilla oli mahdollisuus pukeutua vaikkapa ritariksi ja miekkailla. Meidän poika halusi kovasti avaruusseikkailulle, joka sijaitsi rappusten päässä alakerrassa.


 Pojalle puimme avaruuspuvun ja kypärän. Äitikin eläytyi ja heitti kypärän päähänsä. Avaruushuone oli tosi hienosti tehty ja siellä oli kiva leikkiä. Kävimme myös avaruusseikkailulla Mauri Kunnaksen kirjoista tutulla koulubussilla. Se oli aluksi hieman jännä, mutta sitten innostuttiin ohjailemaan alusta.


Alakerrassa sijaitsee myös 1800-luvun kaupunki. Siellä pääsi leikkimään sekatavarakauppiasta kaupassa sekä suutaria. Pieni nukketeatterikin löytyi. Herra Hakkaraisen talossa riittää yksityiskohtia ja tutkittavaa riittää. Ihanaa niin pienille kuin isommille vierailijoille.


Takapihalla sijaitsevassa liikennekaupungissa pääsee ajelemaan pienillä ja suuremmilla (aikuisten kokoa) polkuautoilla. Meidän poika innostui leikkimään poliisia ja rosvoa. Poliisiasemalla käytiin useamman kerran sisällä.

Toinen hänen lempipaikoistaan pihalla oli Minä itte pesula. Pihalla oli myös iso keltainen bussi, jossa leikimme useamman kerran bussikuskia ja kyytiläistä. Meillä oli molemmilla oikein mukavaa.

Minä itte pesula -oli meillä suosittu.
Näin lomakauden ulkopuolella Herra Hakkaraisen talossa on hiljaista ja saimme rauhassa katsella ja leikkiä. Hintakaan ei ole kova (kesäkautena 9€/hlö ja talvikautena 7€/hlö). Joten ihan vaikka ohimennen kannattaa käydä poikkeamassa. Herra Hakkaraisen talon voi kiertää hyvinkin nopeasti tai siellä voi saada ajan kulumaan.

Ranneke on muuten voimassa koko päivän ja talosta voi välillä poistua vaikka kaupungille syömään. Vinkkinä myös, että lapset pääsevät syntymäpäivänään ilmaiseksi Herra Hakkaraisen taloon maksavan aikuisen seurassa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!