keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Laskiaispullalintu



Me tehtiin eilen lapsen kanssa pullataikinaa ja leivottiin laskiaispullia.
Meidän laskiaispullat saivat linnun muodon. Mansikkahilloa laitettiin etuosaan vähän enemmän niin, että sitä jäi näkyviin niin saatiin linnulle punainen rintamus. Niistä tuli siis punatulkkuja.

Näitä linnun muotoisia pullia on helppo tehdä. Taikinasta vain leikataan palanen ja pyöritellään pöytää vasten pitkulainen pötkö, josta tehdään tavallinen solmu. Solmun toisesta päästä tulee linnun pää ja toisesta pyrstö.

Pyrstöä voi painaa hieman littanammaksi ja leikata siihen viiltoja. Tein tällä kertaa viiltoja myös siipiosaan ja se antoikin mukavasti lisää ilmettä linnulle. Siipiä ei siis tarvitse muutoin sen enempää tehdä. Ne muodostuvat kun teet taikinasta solmun.

Silmiksi työnsin rusinan puolikkaat ennen paistamista. Ne kannattaa työntää hyvin ettei uunissa irtoa. Kypsiin pulliin laitoin mantelin palaset (osaan puolikkaan, hieman riippuen linnun koosta) nokaksi. Ne on helpointa työntää paikoilleen, kun pullat ovat vielä lämpimiä ja pehmeitä.

Sitten vain halkaistaan pulla siten, että siivet jäävät kokonaan laskiaispullan yläosaan. Yläosasta pään alapuolelta voi halutessaan ottaa pienen palan pois jos haluaa täytteen näkyvän paremmin.

Erilaisia versioita voi tehdä eri täytteillä. Viime vuonna käytin ruskeaa Nutella tahnaa ja niistä tuli niin hyviä kuin kivan näköisiäkin.

Syödäänkö teillä laskiaispullat hillolla vai mantelitahnalla? Vai kenties jollain muulla täytteellä?


Blogin juttuja voit seurata Instagramissa Kotonajakaupungilla ja facebookissa Kotona ja kaupungilla.

2 kommenttia:

  1. Mahtava idea! Niin suloiset laskiaispullalinnut.
    Meillä oli täytteenä kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.
    Mukavia talvipäiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,
      ja myös hyviä olivat :)

      Viestisi jättämisestä on jo pari viikkoa kulunut ja säät hieman muuttuneet, joten talven sijasta toivotan sinulle ihanaa alkukevättä! <3

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!