tiistai 31. tammikuuta 2017

Meidän perhe

Mun on jo jonkin aikaa pitänyt tehdä jonkinlainen esittely meidän perheestä, sillä blogia seuraa nykyään monet muutkin kuin vain meidän oma lähipiiri. Olen muutaman kuukauden nyt kuulunut Mammalandian bloggaajiin. Meillä on joka kuukausi yksi yhteinen aihe, josta jokainen kirjoitamme omasta näkökulmastamme. Nyt tammikuussa tuo aihe on oma perhe. Joten nyt  on oiva aika hieman kertoa teille meidän perheestämme.


Aiemmista jutuistani onkin jo varmasti selvinnyt hieman sitä sun tätä, mutta tässäpä hieman koostetta meistä ja ehkä jotain uuttakin:

Blogia kirjoittaa 34-vuotias äiti Katri. Olen kotoisin pienestä maalaiskylästä Varsinais-Suomesta. Lukion jälkeen tuli pari vapaa vuotta. Niiden jälkeen aloin opiskella liiketaloutta Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Koulu sujui oikein kivasta, mutta inspiraation/aiheen puute lopputyöhön sai valmistumisen venymään. Siinä välissä muutin myös Turkuun rakkauden perässä. Pari viikkoa sitten tuli täyteen 12 vuotta siitä, kun olemme mieheni kanssa tavanneet kuuluisassa Bar Marilynissä. Ja kesällä "juhlittiin" viidettä hääpäiväämme.

Itse olen hieman ujo ja hiljainen. Tutussa porukassa taas kovakin pölisemään ja pelleilemään. Omaan positiivisen ajattelutavan ja löydän asioista yleensä ne aurinkoiset puolet. Nautin elämän pienistä asioista ja pidän luonnossa liikkumisesta. Ympäristöasiat ovat minulle tärkeitä.

Jossain vaiheessa tuntui, että nyt on oikea aika lapselle. Oltiinhan me ehditty jo kauan olla kahdestaan. Pian tulinkin sitten raskaaksi. Meillä oli onnea, kun kaikki meni niin hyvin. Meillä on nyt ihana 2v4kk ikäinen poika. Hän on oikea energia pakkaus ja iloinen tapaus. Usein ihmetellään, että mistä tuota energiaa oikein riittää. Taapero rakastaa musiikka ja alkaa heti tanssimaan, kun kuulee jotain musiikkia. Hän on myös varsinainen autofani. Myös junat kiinnostaa. Hän puhuu kahden sanan lauseita niin suomeksi kuin ruotsiksi. Taapero on osa-aikaisesti dagiksessa hoidossa ja viihtyy siellä hyvin.


Perheemme asuu Turussa kerrostalokolmiossa. Ollaan ihan tavallinen kaksikielinen perhe. Minä opetan pojalle suomea ja isäntä puhuu ruotsia.

Mieheni on minua vuoden nuorempi. Tavatessamme opiskelimme kummatkin tradenomeiksi. Muutaman työvuoden päästä hän jatkoi opiskeluja. Parisen kuukautta sitten hän kirjoitti maisterin tutkinnon. Olen niin ylpeä hänestä!

Pidän siitä, että meillä on kivasti aikaa läheisillemme. Mieheni työskentelee vain kolmena päivänä viikossa, joten ehdimme kivasti viettää aikaa yhdessä ja käydä isovanhempien luona. Niissä olemme usein pari päivää, kun eivät ihan samassa kaupungissa asu.


 Tykätään kummatkin laittaa ruokaa (ja syödä hyvin!), nauttia hyvästä viinistä, matkustella, olla mökillä, katsoa hyviä elokuvia ja ohjelmia. Mieheni onkin sanonut harrastukseksemme katsoa Netflix loppuun :D Isäntä tykkää tietokonepeleistä, politiikasta ja lukee paljon. Minä taas pidän kaikenlaisesta pienestä askartelusta ja tuunaamisesta. Itseäni kiinnostaa myös sisustaminen ja tietysti tämä blogin kirjoittaminen on lähellä sydäntä.

Viime vuosina urheilulliset harrastukset ovat meillä vähän jääneet. Niihin pitäisi taas kiinnittää enemmän huomiota, kun se jo on mahdollista. Lapsi on sen verran kasvanut. Samoin myös äidin paino. Toki emme me nytkään ihan vain sohvan pohjalle ole jääneet. Tosin nykyään tuskin yhdessä pääsemme kuntosalille, kun toisen pitää lasta vahtia. Itselläni on jumppakortti, joka myös sisältäisi lapsenhoidon. Pitäsi mennä testaamaan mitä taapero tykkää siellä olla. Pidämme isännän kanssa myös kovin pyöräilystä ja haaveissamme olisi pyöräretki Ahvenanmaalle.

Löydät myös muiden Mammalandian bloggaajien perhe-esittelyt Mammalandian Facebooksivuilta.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

DIY ruusut


Meillä juhlittiin eilen taaperoa ja isäntää. Yhteisenä teemana sai toimia vaaleansininen väri. Pidän itse valkoisesta väristä ja ostin valkoisia ruusuja. Sitten sain idean vähän tuunata niitä teemaan sopiviksi. Nämä sopivat vaikka Frozen teemaan (tuntuu nyt olevan kovin suosittu), pojan kastajaisiin, baby showereihin, Itsenäisyyspäivään taikka juhlistamaan Suomen 100-vuotisjuhlia. Vaihtamalla ruusun (tai minkä kukkasen oletkin valinnut tuunattavaksi) ja kimalteen väriä voit luoda loputtomasti hauskoja teemoja.

Mietin ensin laitanko jotain liimaa tai miten kimalteet saan kiinnittymään. Nopeasti mieleeni juolahti kananmunanvalkuaiset. Helposti ja nopeasti sai siis ruusut tuunattua.

Tarvitset: 

-Kukkasia
-Kimalletta
-Kananmunan valkuaisia
-syvälautanen (2kpl)



Tee yksi ruusu kerrallaan valmiiksi. Kastele ruusua kananmunan valkuaiseen. "Dippaa" vain niitä kohtia mihin haluaisit kimalteen tarttuvan. Kymmeneen ruusuun riitti hyvin parin kananmunan valkuainen. Yhdelläkin varmaan olisi pärjännyt. 


Nosta dipattu ruusu toisen lautasen päälle. Ylimääräiset kimalteet tippuvat lautaselle ja ei näin sotke koko pöytää. Ripottele toisella kädelle kimalletta ruusun terälehdille. Ripottelemalla/kaatamalla purkista saat kukkasen, joka on laajemmalti koristeltu glitterillä.

Mikäli haluat vain terälehtien reunat kimalteeseen niin silloin kannattaa ripotella kimalletta kuivalle lautaselle. Sitten kananmunan valkuaiseen dipattua kukkaa dipataan kevyesti kimalteeseen. Lisää välillä kimalletta lautaselle ja toista toiseen kohtaan ruusua, kunnes se on saanut haluamasi väärän kimalletta. Ruusua (terälehtiä) voi ulkopinnalta myös vetää kimallelautasta pitkin ja näin tulee myös kauniit reunat terälehtiin.


tiistai 24. tammikuuta 2017

Tuliaisia taaperolle

Kaikenlaista kotoa jo löytyy, mutta jotain pientä kivaa piti meidän 2v. taaperolle Tallinnan reissulta ostaa. Varsinkin, kun oli sen aikaa ekaa kertaa yökylässä. Kiltistikin oli ollut.


Meillä oli isännän kanssa enemmän sellainen rentoutumisminiloma. En oikeastaan käynyt vanhassa kaupungissa missään kaupoissa. Nautimme hotellin spaosastosta ja kävelimme vanhassa kaupungissa nauttien kauniista paikoista. Söimme hyvin ulkona ja kävimme välillä kahvilla tai drinkillä. Meillä oli auto mukana reissussa, joten pysähdyimme yhteen vähän isompaan markettiin ja kiersimme vähän Rocca Al Mare -kauppakeskuksessa.


Mitään vaatteita ei tällä kertaa tarttunut taaperolle mukaan. Muuten varmaan olisin ostanut Cars2 hahmoja, mutta Planes -sarjan hahmot olivat kivassa tarjouksessa. Niitä lähti sitten neljä kappaletta tuliaisiksi. Oikeastaan me ollaan annettu hänelle niistä vasta kaksi. Säästettiin kaksi muuta jotain muuta kivaa hetkeä varten. Niillä on nyt tykännyt kovin leikkiä.


Löysin parilla eurolla kivoja merirosvolaatikoita, joihin voi laittaa vaikka leluja tai jotain sukkia tms. Lopullinen käyttökohde on vielä päättämättä. Ostin kolme kappaletta, joten voi olla, että vien ainakin yhden kesällä mökille lelulaatikoksi.

Rocca Al Mareen on tullut myös uusi ihana lastentarvikeliike. Siellä on kaikkea ihanaa. Poju on kotona tykännyt tähdistä ja meiltä löytyi ennestään kolme pientä tähteä. Pojan mukaan pikku tähti ja stora tähti. Isäntä näki ekaa kertaa nämä valot ja tykkäsi myös kovin niistä. Sellainen sitten ostettiin taaperon huonetta "valaisemaan".

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Viikonloppu isovanhemmilla



Me olimme isännän kanssa pari täyttä päivää Tallinnassa torstaista perjantaihin. Viime postauksessa kerroinkin, että 2v. poikamme jäi ekaa kertaa yökylään. Hän oli Fammon ja Fafan luona. Sieltä löytyy myös hänen hyvä ystävänsä Goofy-hauva. Me vanhemmat saimme rentoutua kauniissa Tallinnassa kierrellen ja syöden hyvin. Hyödynsimme myös hotellin allasosaston palvelut. Kerron matkasta lisää eri postauksessa.

Miten taaperon eka yökyläily sitten sujui? No oikein hyvin (ihanaa!). Aamulla hän oli kyllä vähän itkenyt, kun sängyssä ei ollutkaan vieressä äiti vaan Fammo. Fammo hoisi tilanteen hyvin ja ihmettely meni ohi. He olivat leikkineet paljon autoilla, koiran kanssa ja kävivät leikkipuistossa. Fammo oli tehnyt riisipuuroa, jota taapero rakastaa ja oli syönyt hyvin sitä.

Välillä oli kysytty mamman ja pappan perään, mutta ei sitten sen enempää onneksi ikäväänsä ainakaan näyttänyt. Kaikki oli siis sujunut hyvin!


 Me saavuimme myöhään perjantaina mieheni vanhempien luokse. Poika oli jo nukkumassa. Kävin antamassa pusun otsalle ja vähän siinä häntä ihailin.

Lauantaina oli kaunis päivä ja kävimme Tammisaaren kävelykadulla sekä torilla katselemassa ja shoppailemassa. Kävelykadulla on kiva lelukauppa, jossa oli Olof ja Elsa. Poika ei vain oikein innostunut poseeramisesta. Siellä olisi saanut myös kasvomaalauksia. Me löydettiin kiva Cars-tabletti ja RyhmäHau-aurinkolasit. Ne tulivatkin tarpeeseen, sillä lähdetään ensi kuussa Kanarialle. Ne olivatkin jo kovasti käytössä. Tosin sisällä. Itselleni löysin pari kivaa paitaa edullisesti.


Sunnuntai oli vieläkin kauniimpi päivä. Olimme yhdessä taaperon ja Fammon kanssa kävelyllä ja kävimme Leijonapuistossa leikkimässä. Se on Tammisaaren suosituin leikkipaikka. Viikonloppuna tuli myös nautittua hyvistä ruoista anopin patojen äärelllä. Nautittiin myös Tallinnan tuliaisia.

Myös pihalla leikittiin ja taapero innoissaan heitti palloa ja keppejä Goofylle.


Kauniit päivät päättyivät kauniisiin auringonlaskuihin. Miten teidän viikonloppu sujui?


keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Eka yö erossa lapsesta

Meidän poju on nyt 2v ja 3kk ikäinen ja nyt se tapahtuu. Nimittäin eka yö erossa äidistä. Tai mun näkökulmasta eka yö erossa mun pikku mussukasta. Saa nähdä kummalla on kovempi ikävä!


No ei, mä oikeastaan luulen (tai ainakin kovin toivon), että kaikki sujuu hyvin. Me lähdetään miehen kanssa kahden keskiselle minilomalle Tallinnaan. Poika jää Fammon ja Fafan hoiviin. Uskon, että heillä menee päivät varmasti kivasti leikkien ja hauvan kanssa juosten. Eniten epäilyttää yö. Yleensä jos hän herää yöllä niin kaipaa silloin äitiä. Kotona huutaa minua (jos en ole vieressä) tai sitten ottaa kädestä kiinni puoliunissaan ja varmistaa, että olen siinä vierellä.

On kyllä kiva lähteä reissuun, kun saa  ravintolassa syödä rauhassa ja ilman minkäänlaista hoppua. Sitä mä odotan eniten. Muutoin tykätään kyllä kovin taaperon kanssa matkustamisesta. Me käytiin isännän kanssa kahdestaan Tallinnassa, kun poika oli aika pieni. Oisko ollut vain n.3kk ikäinen. Silloinkin hän oli Fammon kanssa. Me ei kuitenkaan oltu yötä poissa vaan sellaisella päiväreissulla.


Poika on osa-aikaisesti dagiksessa hoidossa, joten hän on kyllä tottunut olemaan muiden kanssa ja ilman vanhempiaan. Muutaman kerran on ollut sukulaisten/isovanhempien luona jokusen tunnin hoidossa. Lähisuku ei asu ihan nurkilla niin tapaamiset jää n.1-4 kertaan kuukaudessa. Yökyläilyt ja eroahdistus äidistä sujuisivat varmasti paremmin jos näkisi useammin ja olisi muutoin ollut paljon hoidettavana.

Palaanpa sitten kertomaan miten yökyläily ja meidän reissu sujui. Nyt täytyy varmaan pakata omat ja taaperon tarvikkeet.

Milloin teillä on lapsi ollut ekaa kertaa yökylässä? Miten sujui? Onko jotain hyviä vinkkejä?

maanantai 16. tammikuuta 2017

1v3kk lempilelut vs 2v3kk lelut



Tästä tuleekin nyt vähän erilainen blogipostaus kuin olin alunperin ajatellut. Mulla on luonnoksissa iso kasa aloitettuja juttuja, jotka kaipaavaat enemmän tai vähemmän viimeistelyä. Osasta puuttuu vain kuvat. Tämän jutun pohja on kirjoitettu valmiiksi aika tarkkaan vuosi sitten. Se oli vain unohtunut, joten nyt päätin sitä hieman muokata ja vertailenkin miten lapsen lelut ja lelujen käyttö on vuoden aikana muuttunut. Alunperin oli tarkoitus vain kertoa 1v3kk lempileluista (kursiivilla kirjoitettu teksti on vuoden takaista).

Oli oikeastaan itsekin kiva lukea vanhaa luonnosta ja muistella millaista se oli vuosi sitten. Tässä on yksi syy miksi blogia kirjoitankin, sillä tulee kirjattua näitä pojan lapsuusjuttuja muistiin.

n.1v4kk ikäisenä leikkimässä Duplofarmilla.

Lapsiperheisiin kerääntyy usein jos jonkinmoista tavaraa. Varsinkin leluja tulee paljon. Meilläkin on jo isot kasat leluja vaikka Staffan on vasta vuoden ja kolme kuukautta. Leluja on saatu niin lahjaksi, siskoni lasten vanhoja ja sitten on vielä mun ja mieheni lapsuuden leluja jäljellä jokunen. Tietysti olen itse myös aika lailla ostellut (ehkä vähän liikaakin). Olen ostanut niin uusia kuin käytettyjäkin. Kirpputorilta olenkin tehnyt joitain kivoja löytöjä. Lapsen täyttäessä vuoden blokattiin huoneesta pois kaikki sellaiset ihan vauvalelut.

Nyt lapsen ollessa 2v3kk on meille kertynyt vieläkin enemmän leluja. Vauvaleluja ei enää ole käytössä. Vaikka leluja on nykyään paljon enemmän, niin ne ovat saaneet paremman säilytysratkaisun. Näin lastenhuone näyttää kuitenkin paljon siistimmältä vaikka leluja onkin enemmän. Kävin syksyllä Ikeasta ostamassa Trofast-hyllykön laatikoilla. Se on tosi suosittu lapsiperheissä. Meillä säilytetään siellä parissa isossa Duploja, yhdessä Brion junaradan osia, pikkuautoja ja sitten on suurin laatikko sekalaisille leluille.

Lastenhuone näytti sekaiselta, kun oli miljoona eri säilytysratkaisua. Tässä tosin lelut sekaisin :)

Mielestäni parhaita leluja ovat legon Duplo -sarja. Niillä Staffan tykkääkin leikkiä paljon (kuten myös näköjään isänsäkin). Niillä on leikitty jo vähän alle vuoden ikäisestä asti. Edelleenkin 2v3kk ikäisenä ne ovat päivittäin käytössä. Duploja löytyykin jo kaksi isoa laatikollista.

Ehkä joskus keväällä (n.1,5v) autot alkoivat kiinnostamaan kunnolla ja fanitus on vain kasvanut ja kasvanut. Varsinkin kaikki piipaa autot ovat kova sana. Pikkuautoilla on leikitty myös päivittäin ja niitä järjestellään eri paikkoihin ja eri asentoihin. Cars-elokuvan hahmot ovat suosikkeja. Niitä haluttaisiin nykyään katsoa televisiosta aina kun on tv-hetki.


Toinen mun ja pikkutaaperon fanittama lelusarja on Brion junaradat. Staffan ei vielä niin rakenna ratoja, mutta kuljettaa pitkin huushollia radan kappaleita. Junilla ja ukkeleillä hän leikkii, mutta ei tajua työntää rataa pitkin.

Viime syksynä poika rakensi jo melko kivasti junarataa ja Duplorakennelmia. Välillä hänen huoneestaan kuului vihanpurkauksia ja leluja heitettiin. Silloin nämä ihanat lelut eivät totelleet häntä ja toimineet niin kuin hän olisi halunnut. Useimmiten oli vaikeuksia saada ukkeli istumaan Duplo-autoon tai Brioveturin kyytiin.

Nyt Staffan on jo kauan rakentanut itse junarataa ja tekee hienoja junayhdistelmiä. Lisäksi hän työntää junia rataa pitkin ja haluaa, että joku olisi kaverina työntämässä toista junaa. Hän ei kuitenkaan vielä tee itse junaratoja, jotka menisivät ympäri. Yleisimmät sanat joita meillä kuulee taitavatkin olla tuna (eli juna) ja auto/bilar.


Ehkä nämä Brio junat ja Duplot ovat sellaisia klassikoita, jotka muistaa jo omasta lapsuudesta. Nämä eivät myöskään ole vain sellainen hetken lelu, vaan niillä leikitään useampi vuosi. Ne myös säilyttävät hyvin arvonsa ja jos ne haluaa vaikka joskus myydä pois (mitä meillä tuskin tehdään) niin kyllä niistä varmasti muutaman euron saa ja kysyntää riittää. Lisäksi ne on helppohoitoisia.

Tarkalleen en muista milloin, mutta jossain 1,5v. jälkeen vedettävät lelut ovat kiinnostaneet. Niistä meiltä löytyy mm. Brion kala ja kirahvi. Fisher Pricelta taas koira, joka haukkuu ja hauska sammakko. Nämä eivät kuitenkaan ole meillä päivättäisessä käytössä.

Hieman yli vuoden ikäisenä huomasin kiinnostuksen keittiöleikkeihin, kun alkoi "kahvia juomaan". Täti osti nimpparilahjaksi Muumi astiaston. Nykyään meiltä löytyy mm. uuni ja lastenpöytä sekä tuolit. Niissä usein hörpitään kaffetta. Taloyhtiön pihalla on leikkimökki, jossa myös viime kesänä alettiin kovin kokkailemaan.

Oltiin viikonloppuna pihalla leikkimökissä tekemässä lumeruokia eli lumiruokaa.

Vasta pari kuukautta sitten meillä on innostuttu kirjoista ja taapero "lukee" niitä itsekseenkin. Olen niitä toki hänelle aikaisemminkin yrittänyt lukea.

Viimeisen vuoden aikana ei siis mitän kovin isoja muutoksia ole ollut lempileluissa. Tietenkin monista pienemmille suunnatuista äänileluista ja "kävelykärryistä" ollaan luovuttu vuoden aikana. Onko teidän lapsilla jotain lempileluja? Onko teillä tuossa n.1-2 -vuotiaana ollut suurempia muutoksia lelujen kanssa vai onko lempparit säilyneet melko samana?


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Lapsen nimellä yksilöity satukirja +alennuskoodi Kirjasiskoille

Sain Mammalandian ja Kirjasiskojen kautta blogiyhteistyönä mahdollisuuden tutustua oman lapsen nimellä yksilöityyn kirjaan. Olen joskus kuullut tällaisista kirjoista, joten innolla odotin pakettia kotiin. Meillä taapero on ihan vasta viime aikoina alkanut enemmän kiinnostua kirjoista. Nykyään hän tuo itse hyllystä valitsemiaan kirjoja, joita me sitten luetaan. Lempikuvien katselun sijaan hän jaksaa myös kuunnella tarinaa.



Mielikuvani lapsen nimelle yksilöidystä kirjasta tarkoitti sitä, että lapsen nimi on vain laitettu jollekin kirjassa seikkailevalle päähahmolle. Jännä ja miellyttävä yllätys olikin, että kirja oli lisäksi paljon muuta. Tässä kirjassa tarina on aina erilainen riippuen lapsen nimestä. Kirjan nimi on Poika, joka unohti nimensä (tilattavissa tietysti myös tyttö versio). 


Tarina kertoo pojasta joka on unohtanut nimensä. Hikka-Hiiri auttaa häntä viettämään mukavan päivän. Yhdessä he matkustavat taikabussilla erilaisten ystävien luokse. Meidän kirjassa kyläillään mm. Sinni-Siilin, Fiksu-Fisun ja Anso-Ambulanssin luona. He kokevat hauskoja hetkiä ja auttavat ystäviä. Meidän pojasta tuo Hikka-Hiiri on ihastuttava, sillä hänestä hikka äänet ovat hauskoja. Niitä naureskeltiin kirjaa lukiessa.



Hikka-Hiiri auttaa poikaa muistamaan nimensä. Vierailtujen ystävien nimien ensimmäisistä kirjaimista muodostuu lapsen nimi. Kirjain löytyy aina jostain aukeamalta kuvaan sulautuneena. Kirja sopii hyvin kirjaimia harjoittelevalle lapselle. Myös pienemmät lapset löytävät kirjasta hauskoja juttuja ja kuvitus on kaunis. Jokaisella sivulla onkin paljon värikkäitä kuvia ja meidän 2v. katsoi mielellään niitä. Lisäksi lapset ovat usein kiinnostuneita nimestään.

Tässä siis hieman erilainen yksilöity nimikirja tarjolla. Kirjan voi tilata myös harvinaisemmilla nimillä. Kirjasiskojen varastosta löytyy valmiina lähetettäväksi yleisimmillä lasten nimillä kirjoja. Mikäli lapsen nimi on vähän harvinaisempi (kuten meillä) niin he suunnittelevat sitten kirjan sen mukaan eli kannattaa kysellä!


Poika/tyttö, joka unohti nimensä on kiva syntymä- tai nimipäivälahjaksi. Myös kastelahjaksi hauska idea jos nimi on jo tiedossa. Mikäli kiinnostuit kirjasta niin Kirjasiskot tarjoaa kaikille nyt -10% alennuksen ja kaupan päälle Hikka-Hiiri heijastin. Tarjous on voimassa 31.1.2017 asti. Käytä koodia tammiale.

Kirja on saatu blogin kautta. Yhteistyössä Kirjasiskot (Kirjasiskot)  ja Mammalandia (Mammalandia).

Ihanat kuvat ja tarinat saavat lapsen mielikuvituksen liikkeelle. Meillä tykätään kovin piipaa-autoista.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Nopeat tarjoilut yllätysvieraille


Toisaalta olisi hyvä pitää aina pientä jemmaa yllätysvieraiden varalta. Se ei kuitenkaan aina toimi, sillä mulla tulee sitten vain itse naposteltua karkit ja herkut jossain vaiheessa jos sellaisia kotona sattuu olemaan. Toisaalta tässä meidän lähiössä on pieni ruokakauppa, josta löytyy kaikki oleellinen ja se on vielä kaiken lisäksi tosi hyvin auki. Maalla tietysti on vähän hankalampaa, kun kauppoihin on pitkät matkat.

Yksi hyvä vaihtoehto on pitää perustarvikkeita aina kotona (sokeria, jauhoja, kananmunia, maitoa yms.), joista saa jollain hyvällä pikareseptillä loihdittua tarjoilut yllätysvieraille. Mun ei ainakaan tule kotona niin usein leivottua makeita itselleni, joten pelkät raaka-aineet saavat olla rauhassa. Myös se taloussuklaalevy pysyy yllättävän hyvin.


Tässä pari esimerkkiä pikaisista tarjoiluista, kun on tullut yllätysvieraita, itsellä on ollut muita kiireitä tai vaan laiskuus iskenyt ja ei jaksa/ehdi panostaa ajallisesti tarjoilujen tekemiseen (mikä varmaan lapsiperheissä kovin tuttua välillä).

Kaupasta ostetut muffinssit tuunataan. Kermavaahtoa päälle ja jokin koriste. Koriste voi olla vaikka muumikeksi, kakunkoriste tai strösseleitä (löytyy nykyään monia erilaisia päällisiä). Tuo tähti kuvio on ostettu Lidlistä. Kermavaahto näyttää toki kauniimmalta jos sen jaksaa laittaa pursotinpussista.

Hieman aikaa vievempi versio kuorrutteelle, mutta sairaan hyvä (ja ei tosiaan kyllä mikään laihisversio) on:

3,5dl tomusokeria
50g voita (huoneenlämpöistä)
125g tuorejuustoa
1/8tl elintarvikeväriä

Tomusokeri ja pehmeä voi vatkataan tasaiseksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita hieman. Lisää haluamasi väri ja sekoita seos kuohkeaksi. Pursota. Ja varoituksen sana, että nämä ovat tosi hyviä! Kuvassa näkyvässä versiossa olen tehnyt ihan ajan kanssa pätkismuffinssit. Saivat suuren suosion pojan 1v. synttäreillä.


Uunijäätelö

Valmiskakkupohja
marjasurvosta/hilloa
vaniljajäätelöä n.1l
kananmunanvalkuisia 3kpl
tomusokeria 2,5dl
sitruunamehua 1tl

Mulla on toisinaan jemmassa valmiskakkupohja. Halvimmillaan niitä saa hieman päälle eurolla. Päälle laitan hilloa tai sulatan pakastimesta marjasurvosta. Jäätelöpaloja päälle ja peitetään hyvin vaahdolla, joka tehdään kananmunanvalkuaisista, sitruunamehusta ja tomusokerista. Valkuaiset ja sokeri+sitruuna vatkataan kovaksi vaahdoksi.

Jäätelö peitetään hyvin vaahdolla, jotta se ei pääse uunissa sulamaan ja valu kakun päältä. Pidä uunissa 225 asteessa muutama minuutti eli sen verran, että pinta saa kauniin värityksen pintaansa. Sitten vain heti nauttimaan.


Mulla on muutama muukin kiva pikaresepti niin suolaista kuin makeaakin. Jätän niiden postaamiset tulevaisuuteen. Postailen niitä sitten kun tulee tehtyä ja saan kuvia samalla otettua. Itse ainakin haluan aina nähdä kuvan reseptillä tehdystä valmiista ruoasta.

Aiemmin olen kertonut mikrossa 5min. valmistuvasta suklaakakusta täällä.


Seuraa meitä myös Instagramissa @kotonajakaupungilla.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Riikan joulumarkkinat -perhematkalla


Meidän perhe kävi hieman ennen joulua fiilistelemässä joulumarkkinoilla Latvian pääkaupungissa. Me tehtiin vähän sellainen ex tempore -matka. Menimme laivalla Tallinnaan ja meillä oli oma auto mukana. Sieltä ajelimme Via Balticaa pitkin kohti Riikaa.

Tunnelma oli ihana. Suuren kirkon edustalla ja vanhojen talojen ympäröimänä oli joulumarkkinat, joista löytyi söpöjä kojuja. Niistä huokui joulun tunnelma. Kaikkea pientä myytävää oli, niin herkkuja, koruja, käsitöitä kuin leluja. Lämmintä glögiä oli tottakai myös myynnissä. Me käytiin ekana matkailtana paikalla pikaiseen iltakävelyllä juuri ennen markkinoiden sulkemisaikaa. Ehdittiin juuri nauttia lämpimät glögit, joita löytyi muutamana eri makuvaihtoehtona. Taapero nukahtikin sopivasti kärryihin ja sitten mentiin takaisin hotellille taksilla, joka ei paljon maksa.


Joulumarkkinoiden komean ulkonäön kruunasi upea joulukuusi. Sen edessä oli myös joulupukin penkki, jossa häntä sai päivällä käydä tapaamassa ja ottamassa valokuvia. Vieressä oli erilaisia esityksiä ja musiikkia. Vaikkei lunta ollutkaan kuin rippeitä siellä sun täällä niin tunnelma oli silti ihanan jouluinen.


Meidän perhematka sujui oikein hyvin. Joulumarkkinoilla oli myös lapsille ihmeteltävää. Aitauksesta löytyi nelisen pupua ja muutama lammas. Paikalla näytti olevan myös pari ponia pientä ratsastusta varten. Lisäksi oli jonkinlainen nukketalo katseltavana.

Yksi lasten huvipuistolaitekin alueelta löytyi. Tosin vanhan ajan versiona, aivan ihastuttava. Ihana karuselli oli täysin sähkötön ja sitä pyöritettiin ihmisvoimin. Laite oli tehty puusta ja penkit olivat erilaisia puisia eläinhahmoja joiden päällä oli lampaantaljat. Me istuttiin pupun kyytiin. Koska poika on sen verran pieni niin minä pääsin ilmaiseksi mukaan. Tosin hintaakaan tällä lystillä ei ollut kuin euron.


Joulupukki oli juuri tulossa kuusen vieressä sijaitsevasta mökistään ulos. Taapero juoksi joululupukin nähtyään heti tämän luokse. Oli ihana pukki ja otti ilolla vastaan ja poseerasivat kameraan.


Riikan joulumarkkinoilla riitti väkeä, mutta ei kuitenkaan minkäänlaiseksi tungokseksi asti. Tilaa oli hyvin ja sai rauhassa katsella ja kierrellä vaikka joulumarkkinat ei mikään kovin laaja-alue olekaan. Samalla ihasteltiin muutoin vanhaa kaupunkia, käytiin kauppakeskuksissa, putiikeissa ja syötiin hyvin. Hintataso on Suomeen nähden edullinen.

Riikan joulumarkkinat alkavat yleensä joulukuun alussa ja jatkuvat vielä hieman tammikuun puolelle asti.


 Vanhaa kaupunkia kierrellessä osuimme ihan lähellä oleville toisille hieman pienemmille joulumarkkinoille.

Oletteko te käyneet joulumarkkinoilla Riikassa tai jossain muualla? Onko teillä jotain hyviä vinkkejä?

Olen aikaisemmin kirjoittanut Tallinnan joulumarkkinoista.


Seuraa kuulumisia myös Instagramissa @kotonajakaupungilla.