Näytetään tekstit, joissa on tunniste nähtävyydet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nähtävyydet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Lomafiiliksiä Bulgariasta


Mulla oli pari viikkoa lomaa ja oltiin perheen kanssa reissussa Bulgariassa. Nyt on rentoutunut olo ja paljon ihania muistoja kerrytetty (ja varmaan myös pari senttiä vyötärölle). Meidän juttuja on voinut seurata Instagramissa, mutta nyt kirjoitan vähän tänne blogin puolellekin.

Meidän perhe oli ensin pari päivää Burgasissa, jonne lentomme laskeutui. Appiukon tahto reissukohteesta vaikutti eniten, sillä menimme sinne (Bulgariaan) juhlimaan hänen 70-vuotispäiviään. Burgasista matkustimme taksilla Ravdaan, jossa all inclusive -hotellimme sijaitsi. Vietimme siellä viikon mieheni vanhempien ja ystäväperheemme kanssa. Lisäksi osittain matkalla mukana oli appivanhempieni hyvä ystäväpariskunta. Osittain siksi, että he asuivat muualla. He tulivat yllättämään appiukkoni.


Elämä all inclusive -hotellissa oli helppoa. Siellä oli lapsen kanssa mukavaa ja välillä hän lähtikin jo aamusta isovanhempien matkaan aamupalalle. Me saimme mieheni kanssa vielä nukkua. Ja välillä iltaisin poika lähti isovanhempien kanssa nukkumaan päikkäreitä. Joten omaa-aikaakin tuli kivasti ja se on aikamoista luksusta nykyään. Muutenkin elämä siellä oli rentoa ja mukavaa.

Hotellialue oli tosi iso ja siellä oli paljon tekemistä ja ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Itse pidin erityisesti siitä että monien uima-altaiden lisäksi pääsi meren rannalle ilman, että poistui hotellin alueelta. Hotelli sijaitsi merenrannalla ja pienen alamäen jälkeen oli pieni hiekkaranta. Siellä oli mukava uiskennella, kun vesikin oli lämmintä.


Me tehtiin myös pieniä reissuja lähialueille. Käytiin Unescon maailmanperintökohde Nessebarissa. Se on todella kaunis vanha kaupunki merimaisemineen. Käytiin myös Sunny Beachilla yhtenä päivänä.

Meidän hotelli sijaitsi n.10 min ajomatkan päässä Sunny Beachilta. Olin onnellinen, että olimme valinneet ko. hotellin, sillä en ainakaan nähnyt niin kivaa tuolla. Sielläkin kyllä näytti olevan lapsiystävällisiä hotelleja, joissa oli ulkouima-altaat ja leikkipaikkoja sekä ohjelmaa lapsille. Itse hiekkaranta oli ainakin meidän vierailullamme tuulinen.

Muutoin Sunny Beach ei minuun oikein kolahtanut. En ole mikään bilettäjätyyppi. Itselleni paikasta tuli hieman mieleen Teneriffalla sijaitseva Playa de las Americas. Tosin Playa de las Americas on vähän isompi ja kauniimpi sekä mielestäni mukavampi perheelliselle. Paljon brittinuoria, bilepaikkoja, casinoa, baareja, yöelämää. Ei enää tällaiselle äiti-ihmiselle. Ehkä olen jonkun mielestä vähän tylsä, mutta itse pidän muista jutuista.

Käytiin pari kertaa ihailemassa Nessebaria. Tokalla kertaa oli aika tuulista ja sai pitää hatusta kiinni.

Viikon jälkeen seuralaisemme lähtivät takaisin kohti koti Suomea. Meidän perhe suuntasi vielä muutamaksi päiväksi Varnaan. Varnassa olen ollut ennenkin, mutta tällä kertaa lapsi oli mukana.

Varna on erittäin lapsiystävällinen kaupunki. Varsinkin Varnan meripuistossa on paljon tekemistä ja näkemistä lapsille. Se on pitkä puistoalue, jossa on paljon leikkipaikkoja, huvilaitteita, ravintoloita ja erilaisia museoita. Siellä on myös akvaario ja delfinaario. Ja tietysti hiekkarantaa. Keskiosa on enemmän rantaravintoloita. Kummassakin päädyssä on uimarantaa (toki ravintoloillakin on hiekkarannat). Satamanpuoleisessa päädyssä on isompi ranta-alue. Meillä on tuttava Varnassa, joten saimme häneltä hyviä vinkkejä mitä tehdä ja missä syödä.

Kuvia Varnasta. Yövyimme Hotel Odessoksessa, jonka sijainti oli loistava kävelykadulla ja meripuiston porttien edessä.

Oli kiva nähdä muutakin kuin pelkkiä kaupunkeja. Kävimme kävelemässä all inclusive -hotellin lähiauleilla, josta löytyi kaunista merenranta-aluetta. Alueella on paljon pieniä hotelleja. Toukokuussa Bulgaria loistaa ruusuillaan. En ole missään nähnyt niin paljon ruusuja. Varmaan jokaiselta pihalta löytyi ruusuja.

Taksilla kuljimme Burgaksesta Ravdaan. Isompi päätie oli tietyömaana, joten pääsimme näkemään maaseutumaisemia hieman enemmän. Kaunista, kun unikot kukkivat pitkin poikin, on paljon hevosia ja muita eläimiä. Upeita maisemia ja todella vihreää. Matkasimme Ravdasta Varnaan ihanan paikallisen ystävämme kyydillä. Aikamoista rallikyytiä siellä vuoristoisilla teillä ajetaan. Näimmepä yhden onnettomuuspaikankin ja voi vain arvailla mitä sille moottoripyörän omistajalle on käynyt. Onneksi emme vuokranneet autoa, joka oli ensin suunnitelmissamme.

Ystävämme vei meidät myös syömään n.20km päähän Varnasta. Maaseudun keskeltä löytyi ihastuttava ravintola. Sen pihalla oli paljon puuhaa lapsille. Pääsimme myös istumaan pääpöytään, jossa ravintolan omistajat yleensä istuvat. Ystävämme siis tunsi omistajat.

Maaseudun rauhassa syömässä.

Kaiken kaikkiaan mahtavat fiilikset tästä lomasta. Bulgaria on kaunis maa ja siellä on edullista.  Mitään kummempaa ei kuitenkaan tullut ostettua. Vähän vaatteita ja leluja sekä pieniä tuliaisia perheelle. Parasta on ne kokemukset ja elämykset. Töihin ostettiin karkkia.

On eduksi jos osaa kyrillliset kirjaimet ja puhuu venäjää (tai tietysti bulgariaa). Englantia osataan melko huonosti ja menut eivät välttämättä aina ole englanniksi. Toisaalta olisi voinut jäädä vielä all inclusiveen, mutta toisaalta oma koti kullan kallis. Olipa ihana taas nukkua omassa sängyssä ja löhötä sohvalla.

Blogia voit seurata myös Instagramissa ja facebookissa.

torstai 1. helmikuuta 2018

Perhe matkustaa Baltiassa: Liepaja



Perhe matkustaa Baltiassa -sarjassa ollaan nyt päästy Latvian Liepajaan asti. Olemme matkustaneet osittain Via Balticaa pitkin, mutta välillä siltä on poikettu eri puolille. 


Tämä oli meidän ensimmäinen kesälomareissu lapsellisena perheenä (muutoin ollaan vaan oltu lapsellisia ilman lasta). Reissusta on siis jo hieman aikaa, sillä teimme sen kesällä 2015.

Parhaiten minulle on jäänyt Liepajasta mieleen upea pitkä hiekkaranta ja sen äärellä oleva kaunis metsämäinen puisto. Kävelimme pitkin puistoa ja istuimme välillä alas jotta pieni vauvamme sai hieman venytellä itseään ja liikkua sen mitä osasi kontata. Sää ei ollut aurinkoinen niin ei vietetty sen enempää aikaa rannalla, mutta kävelimme viereisessä puistossa ja kaupungilla.


Liepaja sijaitsee meren äärellä Latvian lounaisosassa. Kaupungin itäpuolella on Liepajajärvi. Kauppakanaali yhdistää näiden rannat. Pääkaupunki Riiasta matkaa tänne on 220 kilometriä.

Vaikka kaupunki on maan kolmanneksi suurin asukasluvultaan niin mielestäni se vaikutti kovin hiljaiselta. Paikallisella torilla näytti olevan kuitenkin elämää. Myynnissä oli paljon kauniita kukkia, vihannesten taimia, hedelmiä ja marjoja. Hinnat eivät päätä huimanneet. Muutenkin Latviassa yleensä on Suomeen verrattuna edullista.


Me kävelimme eri puolilla kaupunkia. Mitään sen kummempia suunnitelmia meillä ei paikan päällä ollut. Itse en kaupungista mitään sen suurempaa nähtävyyttä tai vetonaulaa löytänyt (voi toki olla ettei vain oltu oikeilla kaduilla).

Liepaja tuntui rauhalliselta ja hiljaiselta ainakin niinä parina päivänä, kun me siellä olimme. Liepajassa järjestetään joka kesä heinäkuussa suuri rantatapahtuma Baltic Beach Party. Silloin kaupungissa ja rannoilla on varmasti ihan erilainen meno. Toki meillä ei tainnut päivät ihan aurinkoisimmasta päästä olla niin sekin vaikutti rannan hiljaisuuteen. Liepaja on tunnetaan musiikkikaupunkina.

Ranta on puhdas ja hiekkaa riittää silmänkantamattomiin, ja sen alueella on myös muutamia rantakahviloita ja muita palveluita.


Kävelimme katsomaan joenrantaa. Sinne oli rakennettu kaikenlaista ja kaunistettu paikkoja. Joella näkyi muutamia vuokrattuja polkuveneitä, jotka näyttivät hauskoilta. Ne oli tehty auton mallisiksi.



Karostan alue

Liepajassa käydessä kannattaa käydä Karostan alueella. Alue on neuvostojäännös. Se on noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Teimme sinne iltasella pienen autoajelun. Kiersimme aluetta ja kävimme pienessä ruokakaupassa ostamassa hotellihuoneeseen hieman herkkuja. Suurin osa ostoksista menikin prosenttien puolelle, sillä isäntä osti kotiinviemisiä.

Alueella oli paljon huonoon kuntoon menneitä vanhoja neuvostoaikaisia tiilirakennuksia. Meitä alue muistutti rakennuksineen kovin Tammisaaren Dragsvikin armeija-aluetta rakennuksineen. Tosin kunto oli aivan eri.

Karostan alue oli neuvostoaikaan salainen paikka ja sinne ei päässyt ulkopuoliset. 1994 asti se ei ole enää toiminut sotilasalueena.

Mikäli haluaa vähän erilaisempaa yöpymistä niin Karostan vankilassa voi myös majoittua. Siitä on luksuskaukana niin kuin vankilassa kuuluukin olla. Vankila kuului maan pahamaineisimpiin. Edulliseen hintaan (kaipa sitä joku haluaa tällaisestakin maksaa) pääsee nukkumaan lankuilla joissa ei ole edes vuodevaatteita. Myöskään lämmintä vettä ei ole tarjolla ja asiakkaita "kohdellaan" kuten vankeja.

Yöpymisen sijaan meille olisi riittänyt käynti vankilamuseossa, mutta se oli jo kiinni, kun olimme myöhään illalla liikkeellä.


Meillä oli kiva siisti ja hiljainen hotelli, jossa yövyimme pari yötä. Yhtenä iltana söimme hotellin omassa ravintolassa. Tilasimme paikallista ruokaa, joka tarjoiltiin perinteiseen tapaan saviruukusta. Täytyy sanoa, että oli todella hyvää.

Isommasta kauppakeskuksesta saimme hieman ruokia taas reissuun. Meillä oli autossa aina mukana hieman eväitä ja vauvalle piti olla ruokaa ja juomaa. Ihan samanlaisia vauvanruokia ei ollut tarjolla ja meillä oli käytössä erikoismaito (maidoton maito). Niitä ei saanut ihan joka kaupasta.

Liikekeskuksen vieressä oli sopivasti Neste ja Hesburger. Tiivis kaksikko Latviassa. Siellä missä näkyy Neste on usein myös Hesburger vieressä.

Hyvää ruokaa hotellin ravintolassa (ylin kuva), kauppakeskus ja hotellin pienimuotoinen aamupala (alin kuva).

Matkallamme pysähdyimme seuraavissa kaupungeissa/kylissä:

Viro: Tallinna-Rapla-Pärnu,
Latvia: Riika-Jurmala-Kuldiga-Liepaja,
Lietttua: Klaipeda-Kuurinkynnäs (niemimaa)-Kaunas-Trakai-Vilna.
Takaisin menomatkalla pysähdyimme lisäksi Latviassa Siguldassa ja Viron puolella Pärnussa ja Tallinnassa, josta matka jatkui takaisin koti Turkuun Helsingin kautta.

Pysyt paremmin mukana matkassa, kun seuraat blogia facebookissa!

Olisi kiva kuulla myös jos sinulla on kivoja vinkkejä Baltiaan!

Seuraavana vuorossa Kuurinkynnäs eli Kuurin Niemimaa.

maanantai 21. elokuuta 2017

Turun kasvitieteellisessä puutarhassa


Tänään täällä Turussa on ollut kaunis aurinkoinen päivä. Hain pojan dagiksesta ja jatkoimme matkaamme kohti vehreää Ruissaloa. Se on vain lyhyen automatkan päässä Turun keskustasta. Monet ulkopaikkakuntalaiset tuntevat paikan ehkä paremmin Ruisrockista.

Ensin kävimme ihastelemassa auringonkukkia, joita Turun kaupunki on istuttanut kaupunkilaisten iloksi. Räpsittiin muutama kuva ja ihmeteltiin isoja kukkasia, jotka ovat melkein äitin korkuisia. Kotiinkin lähti kukkakimppu (kukkasia saa siis myös kerätä omaan käyttöön).

Vähän käveltiin myös vihreyden keskellä.


Ruissalon rannan läheisellä olevalla pellolla on suuri määrä kanadahanhia. Pysähdyttiin myös niitä ihmettelemään.


Sitten menimme vielä Turun Kasvitieteelliseen puutarhaan. Kahvila ja itse kasvihuone menevät jo klo 17 kiinni niin niihin emme tällä kertaa menneet. Pihalla puutarhassakin on mukava kävellä, katsella ja ihastella. Pihalla saa kävellä ihan ilmaiseksi.


Me katselimme erilaisia kukkasia, perhosia ja lintuja.


Mulla oli myös taaperolle hieman picnicevästä mukana, kun suoraan dagiksesta tultiin. Puutarhassa on pari katostakin, jossa voi oleskella vaikka olisi sadettakin.

Hauska yksityiskohta tuolla on iso vanha puu, jonka sisälle mahtuu seisomaan (myös aikuinen). Sitä käydään aina katsomassa, kun tuolla ollaan.

Paljon oli vielä erilaisia kukkivia kukkia, joten kannattaa mennä katsomaan.


Sitten soitettiin isännälle kotiin, että voi alkaa laittaa ruokaa. Kotona pääsimme suoraan ruokapöytään.

Mukavasti on siis viikko alkanut täällä.


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille lukijoille!