Näytetään tekstit, joissa on tunniste puisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puisto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. elokuuta 2017

Turun kasvitieteellisessä puutarhassa


Tänään täällä Turussa on ollut kaunis aurinkoinen päivä. Hain pojan dagiksesta ja jatkoimme matkaamme kohti vehreää Ruissaloa. Se on vain lyhyen automatkan päässä Turun keskustasta. Monet ulkopaikkakuntalaiset tuntevat paikan ehkä paremmin Ruisrockista.

Ensin kävimme ihastelemassa auringonkukkia, joita Turun kaupunki on istuttanut kaupunkilaisten iloksi. Räpsittiin muutama kuva ja ihmeteltiin isoja kukkasia, jotka ovat melkein äitin korkuisia. Kotiinkin lähti kukkakimppu (kukkasia saa siis myös kerätä omaan käyttöön).

Vähän käveltiin myös vihreyden keskellä.


Ruissalon rannan läheisellä olevalla pellolla on suuri määrä kanadahanhia. Pysähdyttiin myös niitä ihmettelemään.


Sitten menimme vielä Turun Kasvitieteelliseen puutarhaan. Kahvila ja itse kasvihuone menevät jo klo 17 kiinni niin niihin emme tällä kertaa menneet. Pihalla puutarhassakin on mukava kävellä, katsella ja ihastella. Pihalla saa kävellä ihan ilmaiseksi.


Me katselimme erilaisia kukkasia, perhosia ja lintuja.


Mulla oli myös taaperolle hieman picnicevästä mukana, kun suoraan dagiksesta tultiin. Puutarhassa on pari katostakin, jossa voi oleskella vaikka olisi sadettakin.

Hauska yksityiskohta tuolla on iso vanha puu, jonka sisälle mahtuu seisomaan (myös aikuinen). Sitä käydään aina katsomassa, kun tuolla ollaan.

Paljon oli vielä erilaisia kukkivia kukkia, joten kannattaa mennä katsomaan.


Sitten soitettiin isännälle kotiin, että voi alkaa laittaa ruokaa. Kotona pääsimme suoraan ruokapöytään.

Mukavasti on siis viikko alkanut täällä.


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille lukijoille!



tiistai 2. toukokuuta 2017

Meidän vappu



Vappuviikonloppu on takana päin ja sitä voi jälleen kerran muistella hymyssä suin. Meillä vappua vietettiin mun parin siskon ja heidän perheidensä kanssa.

Mä ja taapero otettiin jo perjantaina varaslähtö vappuun. Turussa vietettiin Vauvaviikkoa ja se päättyi Seikkailupuistossa olevaan vappudiscoon. Se on tarkoitettu alle kolme vuotiaille vanhempineen. Me tehtiin mammatreffit kaverin kanssa ja kävimme ensin vähän kaupungilla lounaalla. Sitten discoiltiin. Vaikka meidän hieman ujo poju olikin pääosin vain mun sylissä. Lopussa vähän intoutui ilmapalloja heittelemään.


Lähdettiin kaupan kautta kotiin perjantain viettoon. Taapero sai valita kaupassa vappuilmapallonsa ja arvatenkin halusi Ryhmä Hau -ilmapallon. Se on Instagramin mukaan näyttänyt olevan tosi suosittu.

Perjantai-iltana herkuteltiin perheen kanssa ja otettiin vain rennosti. Lauantaina käytiin vielä yhdessä kaupoilla ja valmistauduttiin vappuvieraisiin. Käytiin myös herkuttelemassa kahvilla ja syötiin MBakeryn herkkuleivoksia.


Tänä vuonna säästettiin aikaa ja vaivaa, ostettiin vapputarjoilut. Simaa löytyy nykyään tosi hyvää itsetehtyä eri valmistajilta. Ja hyviä munkkejakin löytyy. Lisäksi meillä oli wienereitä, berliininmunkkeja (tai miksi ketäkin niitä sitten kutsuukaan), tippaleipiä ja namskia.

Illalla syötiin pihvejä ja muuta ruokaisempaa. Siskon mies oli valmistanut herkullisen kääretortun ja sitä otettiin vielä kaffen kanssa. Muiden herkkujen ohessa.

Sitä ennen oltiin kuitenkin Turun keskustassa kävelemässä ja katselemassa meininkiä. Käveltiin Aurajokirantaa pitkin ja katseltiin vapputoria. Ilmakin oli kaunis ja aurinko paistoi. Lauantaina tosin vielä oli valkea maa, kun tuli räntää.
Kaupungilla oli muutama muukin. Kävimme yksillä Panimoravintola Koulun takapihalla. Siellä on kiva, kun on lapsillekin vähän puuhaa. Aurinkoisesta säästä huolimatta ilma oli vielä melko viileä. Suuntasimme takaisin bussille ja kotiin päin vieraidemme kanssa.


Vappupäivä olikin todella aurinkoinen. Lähdimme aamupalan jälkeen kohti keskustaa. Yliopistonmäellä oli perinteinen Vappusumppu, joka on vapputapahtuma lapsiperheille. Treffasimme siellä isosiskoni perheineen.

Sitten suuntasimme yhdessä Kupittaan puistoon picnicille. Aurinko lämmitti jo sen verran, että takki oli otettava pois. Menimme yhden leikkipaikan reunalle picnicille. Helpporatkaisu niin lapset saavat rauhassa leikkiä (ja aikuiset rauhassa istuskella picnicillä).


Kesä tekee jo kovin tuloaan. Auringonsäteet tulvivat iltaisin olohuoneeseemme. Kummasti se aurinko saa jaksamaan paremmin.

Toivottavasti kaikilla oli kiva vappu. Nyt toivotan kaikille lukijoille oikein ihanaa toukokuuta!



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ensimmäinen yövieras lapsella


Meidän viikonloppu on sujunut jännissä merkeissä. Meille tuli yökylään siskoni 3-vuotias poika. Meidän pojulla (pian 2v.) ja serkulla on siis ikäeroa noin vuosi. Jännittäväksi yöreissun teki myös se, että poika oli ensimmäistä kertaa yökylässä ilman vanhempiaan. Vähän pelättiin miten menee, mutta pelko osoittautui turhaksi. Äidin ja isin hyvästeltyään (muutamaan kertaan) jäätiin meille ilomielin leikkimään. Lapsille toisen lelut ovat aina mukavia. Yökyläily alkoi hyvissä merkeissä poikien leikkiessä pääasiassa autoilla. Sitten syötiin lounaaksi hieman makaronilaatikkoa ja lähdettiin pihalle hiekkalaatikolle, keinumaan, leikkimökkiin ja liukumaan liukumäkeä.

Leikit jatkuivat sisällä samalla kun päivällinen oli uunissa. Kanafileiden ja uunijuuresten jälkeen herkuteltiin Oatlyn mansikkajäätelöllä. Sitä haluttiin lisääkin. Sitten hieman lastenohjelmia ja kylpyhetki. Serkkupojan luona ei ole kylpyammetta, joten se oli jotain uutta hauskaa hänelle. Paljon kylpyvaahtoa, leluja ja lisäksi saippuakuplia. Kylvyn jälkeen oli "leffailta" ja pojat saivat popcornia. Sitä näytettiinkin syövän melkein kilpaa.

Pojat tulivat kyllä erinomaisesti toimeen. He työnsivät isoja Plaston rekka-autoja pitkin huushollia ja juoksivat niiden kanssa toistensa perässä ja vastakkain. Pojat matkivat toinen toisiaan milloin missäkin asiassa. Serkkupoika ajoi meidän ladattavalla mopomönkijällä ja siinä he ajelivat kakspäällä edes takaisin. Hauskaa näytti olevan!


Päivä meni nopeasti ja alkoikin olla iltapuuhien aika. Vatsat täynnä puuroa mentiin nukkumaan. Pojat olivat kummatkin varmasti väsyneitä (mutta onnellisia). Serkkupoika sanoi itse, että menee aaa aaa (siis nukkumaan). Meidänkin poju meni melkein samantien nukkumaan vaikka yleensä ei mene niin aikaisin nukkumaan. Saatiin kummatkin lapset hyvin nukkumaan ja sitten meillä olikin isännän kanssa ruhtinaallisesti omaa aikaa. Me kun valvotaan melkein aina puolille öitä asti. Mä kävin vielä lähikaupasta hakemassa lisää herkkuja. Syötiin niitä samalla, kun katsottiin Ensitreffit alttarilla (tallennuksesta) ja Grand Hotel -sarjaa. Sitä ehdittiin katsomaan muutama jakso.


Lapset nukkuivat tosi hyvin (taisivat olla aika rättipoikki) ja heräsivät kummatkin vasta n.klo 7.30. Mäkin luin pitkästä aikaa heti aamulla Turun Sanomat rauhassa ja söin aamupalaa oikeasti aamulla. Teki hyvää, kun pojalla oli leikkikaveri niin ei sitten äidin kimpussa ollut koko aijaa. No, kyllä meillä muutenkin nykyään on paljon helpompaa kaikki.

Aamulla leikittiin sisällä ja sitten otettiin suunnaksi Turun Kupittaan puisto. Kiersimme liikennepuiston ja menimme Lintulammikolle katsomaan erilaisia lintuja, vuohia ja pupua. Sen jälkeen oli pieni picnic puistossa. Ilma oli mitä ihanin ja istuskeltiin suuren tammen juuressa. Välillä pari tammenterhoa putosi melkein päähän. Kyllä se taitaa syksy tulla vaikka niin hienoja ilmoja onkin viime päivinä ollut. Kun nannat ja pillimehut oli kumottu niin lähdettiin ensin leikkimään vieressä sijaitsevaan Papuun (leikkipaikka). Myös Seikkailupuistossa leikittiin. Minä vahdin toista ja isäntä toista lasta. Juoksivat hieman eri paikoissa, mutta myös yhdessä olivat.


Seuraavaksi suuntasimme kohti keskustaa. Siellä odotti jo siskoni ja hänen miehensä. Jotta lapsille jäisi kiva fiilis menimme syömään Burger Kingiin. Hampurilaispaikkoihin meidän perheessä mennään harvemmin. Käydään lapsen kanssa vain silloin kun on jotain hieman erikoista. Eihän se mitään terveellistä ruokaa ole, mutta kohtuus kaikessa. 

Matkalla kotiin poikamme nukahti autoon ja kannoin hänet kotiin sänkyyn päiväunille. Pakkasimme serkkupojan tarvikkeet ja vaihdoimme viikonlopun kuulumiset siskon kanssa. Heillä oli ollut mukava ja rentouttava vuorokausi Naantalin kylpylässä. Olivat kyllä ansainneet sen, sillä eivät ole kolmeen vuoteen olleet missään kahdestaan.

Olipa kiva viikonloppu
(siis myös meillä)!