sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Wc-paperihylsystä lahjarasiaksi

Ystävänpäivä lähestyy ja läheisimpien muistamiset mielessä. Tässä erittäin helppotekoinen pieni lahjarasia, joka soveltuu vaikka lapsen kanssa askarreltavaksi. Vain mielikuvitus on koristelussa rajana ja voi toteuttaa vastaanottajan (tai tekijän) näköisen lahjarasian. Luulen,  että Staffan saa vielä ennen ystävänpäivää maalata pari rasiaa sormiväreillä isovanhemmille viemisiksi. Voin sitten laittaa kuvia jos saadaan sellaiset tehtyä.



Jokaiselle kertyy wc-papereista hylsyjä. Niistä voi askerrella kauniita lahjarasioita koruille, karkille tai mitä muuta tahansa pientä annatkaan lahjaksi. Hieman pidemmän lahjarasian voi tietysti tehdä talouspaperirullasta jäävästä hylsystä.


1. Tarvitset tyhjän wc-paperirullan hylsyn.




2. Taita peukaloilla päädyistä päätyjen puolikkaat sisään päin.



3. Keksi erilaisista materiaaleista koristelutarpeita ja/tai osta askarteluliikkeestä.



Itse olen käyttänyt koristeluun askartelutarvikkeita, joita askartelukaapistani valmiiksi löytyy. Tykkään vanhoista kirjoista ja niiden kauniita vanhoja sivuja olen näissäkin askarteluissa käyttänyt hyödykseni.

Tähän revin kirjan sivun, jonka liimasin. Reunoille levitin puikkoliimaa ja sirottelin päälle kimallejauhetta. Levitän sitä aina paperin päällä niin ylimenevät voi vielä helposti hyödyntää.


Päälle vielä jokin kiva koriste. Tässä pari esimerkkiä.




Myös erilaiset nauhat sopivat koristelun viimeistelyyn. Pienemmistä rasioista tuli tällä kertaa tällaisia.





Seuraavaan laitoin koristeeksi helmirannekorun ja koristeruusun.



Tähän tein kuvioleikkurilla sydämen vanhan kirjan sivusta.





Nyt vain keksimään mitä rasioihin laittaa lahjaksi! 

torstai 28. tammikuuta 2016

lentokoneessa taaperon kanssa

Miten varautua lentokoneeseen pienen taaperon kanssa? Nukkuukohan se siellä ollenkaan? Tällaisia asioita on viime päivinä pyörinyt pienessä päässäni matkan pikku hiljaa lähestyessä.


Tässä pientä listaa siitä miten olen ajatellut varautua lentoon tuon 1v 3kk ikäisen taaperon kanssa.
Olen yrittänyt miettiä erilaisia tilanteita mitä lentokoneessa voisi käydä taaperon kanssa ja varautua sitten niihin. Sain myös isosiskoltani hyviä ideoita, sillä he olivat juuri matkalla kaksivuotiaan kanssa.


 1. Mikäli vain mahdollista niin lentoajat kannattaa sijoittaa siten, että silloin olisi lapsen unien aika.

2. Mukaan tabletti, johon ladattu lapsen lempiohjelmia. Kannattaa totuttaa lapsi jo kotona tabletista katseluun, jos ei ole sitä aikaisemmin käyttänyt. Toki jossain lentokoneissa on jokaisella matkustajalla omat televisiot, joista löytyy myös pelejä.





3. Mukaan pieniä, kevyitä leluja, joista lapsi on kiinnostunut ja joiden parissa viihtyy kauemminkin. Laitan lelut pienehköön pussiin, josta voi helposti aina niitä ottaa/laittaa takaisin. Hyvällä tuurilla myös tuo pussukka kiinnostaa. Tarrat ja magneetit ovat usein kiinnostavia. Vähän isommalle lapselle ottaisin mukaan piirustusvälineet.

4. Nannaa, jonka parissa lapsi viihtyy. Meillä pienet rusinarasiat ovat kova sana. Hoitolaukussamme on myös aina rasia, jossa on maissinaksua. Ruokailun jälkeen maistuu Herra Hakkaraiset.






5. Itse syön yleensä purukumia lentokoneen noustessa tai laskeutuessa. Taapero ei vielä syö purukumia, joten hän saa syödä jotain nannaa (jotta varmasti syö silloin) tai sitten annan hänelle maitoa. Rintamaitoa juovaa vauvaa kannattaa imettää nousun ja laskun ajan. Lapsen on hyvä nieleskellä ettei syntyisi painetta korviin. Olen myös kuullut puuduttavista korvatipoista, mutta en ole varma hankitaanko me sellaisia.


6. Ole itse rauhallinen. 



7. Yleensähän koneeseen ei saa viedä 1dl isompia nestepurkkeja, mutta poikkeuksen tekee lastenruoat ja juomat. Myös lasten nestemäiset lääkkeet voivat olla käsimatkaravaroissa mukana. Kaikkien tulee tientenkin olla avaamattomissa alkuperäispakkauksissaan (kaikki ei ole niin tarkkoja tämän kanssa ja joskus myös avatut saa vietyä koneeseen). Otamme purkkiruokia joista poika todella pitää. Varaamme mukaan hieman enemmän kuin ajattelemme lennolla kuluvan. Lento voi vaikka olla useamman tunnin myöhässä tms. ja siihen on hyvä myös varautua. Meillä on myös pikapuuropusseja mukana. Lentoemänniltä saa pyydettäessä lämmintä vettä ja he myös voivat lämmittää lastenruokapurkit.

Ohjeistus mm. ruokien ja juomien suhteen kannattaa aina tarkistaa lentokoneyhtiöltä, sillä eri yhtiöillä on erilaisia käytäntöjä. 


8. Ostamme lisää vettä turvatarkastuksen jälkeisistä kaupoista. Koneessa tulee helposti jano jo ennen kuin kone nousee ja ennen kuin tarjoilu/myynti alkaa niin siihen voi mennä kauankin.





9. Hygieniasta huolehtiminen mm. käsidesillä ja puhdistuspyyhkeillä.

10. Lentokoneessa on pienet ja ahtaat vessat ja lisäksi niihin on aina kauhea jono. Siksi on hyvä vaihtaa vaippa jo lentokentällä juuri ennen koneeseen menoa (vaikka vaippa ei vielä olisikaan täynnä tai haiseva). Koneessa on kyllä yleensä vessassa taitettava hoitotaso.

11. Lentokoneessa on muutenkin ahdasta, joten tavarat on hyvä pakata niin, että ne on helposti saatavilla.

12. Vaihtovaatetta lapselle ja itselle (mahdollisten kakka, oksennus tai isompien ruokatahrojen varalta). Kerrospukeutumien on myös näppärää, sillä usein koneessa voi olla kylmä tai lämmin.

13. Pojalla on lentokenttää varten valjaat. Yritetään, että lapsi saisi leikkiä ja liikkua mahdollisimman paljon ennen koneeseen menoa. Mukana kulkee myös Manduca (=kantoreppu), jossa lapsi kulkee portilta lentokoneeseen. Usein portin jälkeen joutuu vielä matkustamaan bussilla lentokoneen luokse. Manducassa lapsi pysyy bussissa hyvin pystyssä (niissä, kun ei ole kauheasti istumapaikkoja) ja vanhempien lähellä. Kantoreppu helpottaa myös rappusten kiipeämistä lentokoneeseen.

14. Mies otti selvää, että (Helsinki-Vantaan) lentokentällä on erikseen lapsiperheille tarkoitettu turvatarkastuslinja, jota hyödynnämme. Lentokentällä on usein myös lainattavia lastenrattaita.

15. Olen kuullut, että jotkut ovat tehneet pienet lahjapussukat lapsen viereen tuleville (tuntemattomille) matkustajille, josta löytyy mm. korvatulpat. Minusta todella hauska idea! Toivon kuitenkin, että kaikki menisi hyvin tai ainakin olisi ymmärtäväisiä ihmisiä ympärillä. Mulla ei nyt ole aikaa tehdä sellaisia hauskoja pussukoita. Voin mä korvatulpat kyllä parille lähimmälle matkustajalle tarvittaessa lahjoittaa ;)






Toivon, että aika kuluisi siinä, että poika ihmettelee konetta, tutkii tuolia ja nappuloita, kurkkii muita ihmisiä (ei kuitenkaan häiritsevästi), leikkien, syöden ja nukkuen. En sen enempää kuitenkaan stressaa matkaa tai lentoa. Aika näyttää miten se tulee menemään.

Staffanilla on myös ihan oma matkalaukku (tuo Hämähäkkimies jos ette jo arvanneet). Siitä hän on kaikkein eniten innoissaan. Tää oli oikea löytö, sillä olen jo pitkään miettinyt, että tämän tyylinen lasten matkalaukku olisi kiva. Nyt löytyi alennusmyynneistä.





Tämän parissa voi leikkiä vähän kauemminkin. Toivottavasti jaksaa kiinnostaa yhtä paljon vielä matkallakin. Mä oon pikku hiljaa heittänyt Staffanin laukkuun hänen matkatavaroita niin ei tule viime hetkellä kiirettä. Staffan saa ottaa ilmaiseksi yhden max. 5 kg matkalaukun ruumaan. Käsimatkatavaroita hänellä ei saa olla, kun hänellä ei ole maksettua paikkaa. Matkalaukkujen määrät, koot ja kilomäärät vaihtelevat lentoyhtiöittäin, joten ne kannattaa aina tarkistaa lentoyhtiön sivuilta.

Me otettaan Staffanille rattaat mukaan. Meillä on erilliset matkarattaat, joita käytetään matkoilla. Niiden kanssa ei ole niin tarkkaa jos sattuu vaikka menemään rikki. Usein matkarattaat saa ottaa mukaan ruumaan ilmaiseksi. Jotkut lentoyhtiöt voivat periä maksun suojamuovista. Rattaat voi laittaa kotonakin jo suojamuoviin. Suojamuovi kannattaa säilyttää paluumatkaa varten, sillä kaikilla kentillä ei ole sellaisia saatavilla ollenkaan. Hienommille kärryille kannattaa lentokentältä vuokrata kovakuorinen airshell-suojakuori (täältä löydät hinnat!). Jos itsellä on paljon tarvetta vaunujen suojakuorelle niin sellaisia myydään myös lastentarvikeliikkeissä. Tällaisia kuoria ovat ainakin esim. PramPack. Helsinki-Vantaalla on erillinen hihna, josta saa läpinäkyviä paksuhkoja suojamuoveja ja rattaat/kärryt (tai muut erikoiset/herkät tavarat) laitetaan sieltä myös eteen päin koneeseen (eli ei samasta kuin muut ruumaan menevät matkatavarat).




Kerro ihmeessä jos on vielä jotain mitä kannattaisi ottaa huomioon taaperon kanssa matkustettaessa. 

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Pois loskasta!

Nyt on jo muutama päivä ollut ällöttävän loskasta ja liukasta. Harmaudesta puhumattakaan. Nyt alkaa mieli jo pikku hiljaa olla etelän lämmössä. Parisen kuukautta sitten tilattu matka näyttää tulevan juuri oikeaan aikaan. Tai no, kyllä mä sinne ihan mielelläni lähtisin, olisi täällä millainen talvi tahansa.



Itse ajattelin ensin, ettei tänä vuonna tarvitse mihinkään lämpimään lähteä. Frej kuitenkin halusi ja ymmärrän hyvin, kun hän tekee töitä ja käy koulua. Mukava hänellekin saada vähän muuta mietittävää ja pääsee rentoutumaan (sen minkä sitten tuon taaperon hoitamiselta pystyy, jos pystyy). Meillä on kyllä aina mennyt kaikki reissut Staffanin kanssa todella hyvin ja hän on niin kiltti poika. Nyt on tietysti vähän erilaista, kun hän on ekaa kertaa lentokoneessa ja on määränpää on lämpimämpi mihin on tottunut. Me haluttiin joku tuttu ja turvallinen paikka, joten kohteena on Kanarian Saaret.





Piti hieman jo fiilistellä ja katselin koneella olevia vanhoja matkakuvia, joita tähän muutaman liitin mukaan. Tykätään kummatkin matkustamisesta. Täytyy myöntää, että on se aina kiva, kun on jotain kivaa mitä odottaa. Oli se sitten matka tai jotain muuta kivaa.






tiistai 26. tammikuuta 2016

Apinaeväspiparit

Tänään jaan teille apinaeväspipareiden reseptin. Staffan naposteli niitä matkalla mummolaan, jossa vietimmekin koko päivän. Me oltiin tavallaan evakossa siellä, kun isännälle tuli iltapäivällä kaveri kylään. Ei meitä kyllä mitenkään kotoa pois ajettu, mutta ajattelin, että voitaisiin ihan hyvin mennä mummolle kylään niin mieheni ja hänen kaverinsa voivat rauhassa pelailla ja jutella miesten juttuja.

Tein jo pari päivää sitten näitä pipareita. Monille pienten lasten vanhemmille apinaneväs on tuttu sormiruoka. Se on todella helppo ja nopea tekoinen. Aineitakaan sen tekemiseen ei tarvitse suurta kasaa. Eli juuri sellainen mistä mä pidän!

Mulla ei noista apinaeväistä ole kovin kauniita yleensä tullut. Ne ovat olleet sellaisia epämääräisi möykkyjä. Siitä inspiroituneena mä päätin testata tehdä vähän erinäköisiä niistä tällä kertaa. 



Päätin tehdä näitä, kun meidän hedelmäkulhossa näytti baniinit jo olevan aika tummia. Muutenkin yritän keksiä vanhaksi meneville ruoka-aineille jotain käyttöä ettei tarvitsisi roskikseen heittää.



Apinan eväiden resepti on helppo:

1 banaani
1dl kaurahiutaleita

Muussaa banaanit ja lisää sekaan kaurahiutaleet. Vasta sormiruokailua aloittavalle pienokaiselle kaurahiutaleet voi halutessaan hienontaa esimerkiksi sauvasekoittimella.

Halutessaan sekaan voi lisätä mausteita, pähkinöitä, siemeniä, hilloa tai vaikkapa Pilttiä. Olen usein nähnyt, että ohjeessa suositellaan ceylonkanelia. Sitä ei kannata korvata normaalilla kanelilla, sillä se sisältää myrkyllistä kumariinia. Pähkinät ovat myös sellainen allergisoiva raaka-aine, joten sen kanssa kannattaa olla tarkkana. Lisäksi pähkinät voivat mennä helposti väärään kurkkuun.


Mä olen yleensä käyttänyt vain noita kahta pääraaka-ainetta. Tällä kertaa päätin kuitenkin lisätä hieman juoksevaa hunajaa ja lisäsin vielä avatun hedelmäsoseen lopun. Muistathan kuitenkin, että hunajaa ei suositella alle 1-vuotiaille botuliinin vuoksi.

Levitä uunipellille leivinpaperi johon laitat taikinanokareita tai halutessasi voit tehdä pitkulaisia keksejä. Itse päätin tällä kertaa levittää taikinan tasaiseksi massaksi leivinpaperin päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kun taikina on vielä hieman pehmeää uunista pois ottaessa, niin saat muotoiltua piparkakkumuoteilla kauniin muotoisia pipareita. Jätin piparit yön ajaksi kovettumaan huoneilmaan.



Osan pipareista annoin pojalle sellaisenaan. Mielestäni nuo ovat ihan hyviä vaikka aikuisen naposteltavaksikin. Mulle oli vielä joulupipareiden koristelusta jäänyt sokerimassaa jäljelle joten päätin osan koristella sillä.

Meidän poika ainakin on tykännyt näistä kovasti. Näitä on helppo ottaa matkaan mukaan ja lapsi saa niitä kätevästi syötyä missä vain.




Muistan jo lapsuudesta, että meillä oli aina leikkokukkia keittiön pöydällä sekä olohuoneessa. Tällä kertaa mummolassa oli kauden kukkasia eli tulppaaneja ihanan hempeissä väreissä. Myös Fammo oli käymässä äitini luona. Staffanilla oli kivaa, kun sai viedä leluja kummankin luokse vuorotellen. Mä ostin matkan varrelta laskiaispullia, joita kaffen kanssa syötiin. Fammo oli ostanut pussillisen wienereitä ja mummolla oli pipareita pöydässä montaa sorttimenttia. Onneksi siskoni tuli myös käymään kaffella siellä.


Postiluukusta oli juuri tippunut uusia Hesen tarjouskuponkoja ja siskoni sai houkuteltua meidätkin sinne syömään. Mun piti antaa Staffanille vain maissinaksuja, mutta sai varastettua tarjottimeltani pari ranskalaista. Sitten ei enää maissinaksut kelvanneetkaan, kun pääsi noiden makuun. Sitten vielä kierros kauppakeskus Plazassa ja takaisin mummolaan. Sen verran taas tarttui tavaraa mukaan, että piti vähän ennen kotia soittaa Frejlle, että tulee auttamaan kantamisessa.




maanantai 25. tammikuuta 2016

Ihanan silkkiset huulet ja kädet kotikonstein

Päätin pitkästä aikaa tehdä TODELLA helpon ja edullisen kotitekoisen kuorinnan. Raaka-aineitakaan ei tarvitse lähteä kaupungilta etsimään, sillä varmaan melkein joka kodista löytyy ruokakaapista nämä aineksetkin. Mä huomaan, että aina talvisin mun huulet kuivuu kovasti ja päätin pitkästä aikaa tehdä kuorinnan kotikonstein.

Huulet kannattaa pehmentää huulirasvalla ennen kuorintaa.

Seuraavan kuvan ohjeesta selviää mitä aineita tarvitset tähän nopeaan ja halpaan kuorintaan.



Jos jotain näistä ei löydy kotoa niin ne on helppo korvata jollain muulla vastaavalla raaka-aineella.
Oliiviöljyn sijasta voi kokeilla jotain muuta ruokaöljyä. Kookosöljy on todella suosittu, mutta mulla ei ole sitä yleensä kaapissa niin en sitä nytkään käyttänyt. Myös juokseva hunaja on erinomaista ja sitä käytetäänkin usein tällaisissa kotitekoisissa hoidoissa. Sokereitakin lötyy monenlaisia. Itse käytin hillosokeria sillä se on hieman hienojakoisempaa kuin normaali sokeri. Vaniljasokeria antaa mukavaa makua kuorinnalle. Sen voi jättää vaikka kokonaan pois tai korvata vaikka jollain mausteella kuten kanelilla.



Alkuperäinen tarkoitukseni oli vain tehdä kuorinta huulille. Kamaa jäi kuitenkin hieman jäljelle, joten päätin käyttää senkin höydyksi ja kuoria samalla kuivat käteni. Hieroin siis tuon lopun aineksen käsiini ja hieroin käsiä yhteen. Se oli hieman liian karheaa sellaisenaan, joten lorautin vielä noin parin ruokalusikallisen verran oliiviöljyä suoraan pullosta käsiini. Kun sitä on hierottu vähän aikaa käsiin ja kynsinauhoihin niin sitten ne pestään runsaalla vedellä pois.




Voi että, enpä muista koska mun kädet olisivat olleet näin silkkisen pehmeät. Tuli kyllä ihanan pehmeät, kuin vauvan pylly. Tässä kuitenkin kannattaa muistaa olla varovainen jos kädet ovat todella kuivat ettei hiero liikaa veresnahalle tai jos käsissä on esimerkiksi haavoja.

Lopulta vielä jotain ihanaa kosteuttavaa huulirasvaa huuliin ja käsiin käsirasvaa. Tämä täytyykin muistaa ja tehdä vähän useammin!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Viikonlopun positiiviset

Mä olen sellainen positiivisesti ajatteleva persoona. Huomaankin yleensä etsiväni asioista juuri niitä hyviä puolia negatiivisten sijaan. Uskon, että omalla ajattelutavalla voi vaikuttaa omaan oloonsa.

Viikonloppuna seuraavat asiat tuottivat mulle hymyä ja positiivista energiaa (nää ei oo missään paremmuus järjestyksessä tms.)

1. Olen saanut orkideani kukkimaan uudestaan ja se onkin jo kukkinut aika kauan. Toivottavasti kukkii vielä pitkään.




2. Viikonloppuna on ollut paljon aikaa vain olla ja nauttia kodista ja perheestä.



3. Hyvä ruoka hyvässä seurassa. Meillä oli vieraita.




4. Ja tietysti hyvä(t) juoma(t).



 5. Tuli hieman ostettua uutta askartelumateriaalia ja pää muhii kaikkia ideoita.



6. Tietysti ihana poikani ja hänen hauskat leikit.



7. Ihana talvinen ilma ja paljon lunta, josta on tänä viikonloppuna nautittu oikein kunnolla.




Toivottavasti kaikilla lukijoilla oli myös oikein ihana viikonloppu!