sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Suuria muutoksia

Mun tai oikeastaan meidän perheen elämään on tullut suuria muutoksia viime aikoina. Blogihiljaisuus on siis ainakin osittain johtunut näistä muutoksista.
Poika täytti vähän aikaa sitten kolme vuotta. Se oli aika sopiva ajankohta aloittaa työelämässä.


Olen siis saanut töitä, joka ainakin jotenkin sopii tradenomin papereihin. Tämä sopii hyvänä lähtökohtana työelämään.

Eniten tykkään siitä, että työajat ovat ihanteelliset. Työssä on säännölliset työajat. Olen toimistoaikaan töissä eli arkisin ja päiväsaikaan. Työaikani on 85%, joka tietysti näkyy palkkapussissa (ja ei se palkka muutoinkaan kyllä päätä huimaa).

Töissä ollessa arvostaa viikonloppujakin paaaaljon enemmän. Huonot puolet tietysti ovat vapaa-ajan vähyys. Tunnetustihan ne työt haittaavat huveja. Niin ja pitäisi vielä oppia menemään tänään eikä huomenna nukkumaan. Yleensä, kun meillä valot sammutetaan isännän kanssa vasta puolen yön jälkeen.


Poikakin on nyt sitten dagiksessa kokoaikaisesti. Onneksi hän viihtyy hyvin siellä ja on kavereita.

 Yritän tässä löytää sopivan rytmin päivään. Toisaalta iltaisin kotona on paljon tehokkaampi vaikka onkin väsynyt työpäivän jälkeen. Toivon, että ehdin myös blogia päivittämään useammin. Katsotaan miten tämä kaikki nyt lähtee menemään.


2 kommenttia:

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!