torstai 1. helmikuuta 2018

Perhe matkustaa Baltiassa: Liepaja



Perhe matkustaa Baltiassa -sarjassa ollaan nyt päästy Latvian Liepajaan asti. Olemme matkustaneet osittain Via Balticaa pitkin, mutta välillä siltä on poikettu eri puolille. 


Tämä oli meidän ensimmäinen kesälomareissu lapsellisena perheenä (muutoin ollaan vaan oltu lapsellisia ilman lasta). Reissusta on siis jo hieman aikaa, sillä teimme sen kesällä 2015.

Parhaiten minulle on jäänyt Liepajasta mieleen upea pitkä hiekkaranta ja sen äärellä oleva kaunis metsämäinen puisto. Kävelimme pitkin puistoa ja istuimme välillä alas jotta pieni vauvamme sai hieman venytellä itseään ja liikkua sen mitä osasi kontata. Sää ei ollut aurinkoinen niin ei vietetty sen enempää aikaa rannalla, mutta kävelimme viereisessä puistossa ja kaupungilla.


Liepaja sijaitsee meren äärellä Latvian lounaisosassa. Kaupungin itäpuolella on Liepajajärvi. Kauppakanaali yhdistää näiden rannat. Pääkaupunki Riiasta matkaa tänne on 220 kilometriä.

Vaikka kaupunki on maan kolmanneksi suurin asukasluvultaan niin mielestäni se vaikutti kovin hiljaiselta. Paikallisella torilla näytti olevan kuitenkin elämää. Myynnissä oli paljon kauniita kukkia, vihannesten taimia, hedelmiä ja marjoja. Hinnat eivät päätä huimanneet. Muutenkin Latviassa yleensä on Suomeen verrattuna edullista.


Me kävelimme eri puolilla kaupunkia. Mitään sen kummempia suunnitelmia meillä ei paikan päällä ollut. Itse en kaupungista mitään sen suurempaa nähtävyyttä tai vetonaulaa löytänyt (voi toki olla ettei vain oltu oikeilla kaduilla).

Liepaja tuntui rauhalliselta ja hiljaiselta ainakin niinä parina päivänä, kun me siellä olimme. Liepajassa järjestetään joka kesä heinäkuussa suuri rantatapahtuma Baltic Beach Party. Silloin kaupungissa ja rannoilla on varmasti ihan erilainen meno. Toki meillä ei tainnut päivät ihan aurinkoisimmasta päästä olla niin sekin vaikutti rannan hiljaisuuteen. Liepaja on tunnetaan musiikkikaupunkina.

Ranta on puhdas ja hiekkaa riittää silmänkantamattomiin, ja sen alueella on myös muutamia rantakahviloita ja muita palveluita.


Kävelimme katsomaan joenrantaa. Sinne oli rakennettu kaikenlaista ja kaunistettu paikkoja. Joella näkyi muutamia vuokrattuja polkuveneitä, jotka näyttivät hauskoilta. Ne oli tehty auton mallisiksi.



Karostan alue

Liepajassa käydessä kannattaa käydä Karostan alueella. Alue on neuvostojäännös. Se on noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Teimme sinne iltasella pienen autoajelun. Kiersimme aluetta ja kävimme pienessä ruokakaupassa ostamassa hotellihuoneeseen hieman herkkuja. Suurin osa ostoksista menikin prosenttien puolelle, sillä isäntä osti kotiinviemisiä.

Alueella oli paljon huonoon kuntoon menneitä vanhoja neuvostoaikaisia tiilirakennuksia. Meitä alue muistutti rakennuksineen kovin Tammisaaren Dragsvikin armeija-aluetta rakennuksineen. Tosin kunto oli aivan eri.

Karostan alue oli neuvostoaikaan salainen paikka ja sinne ei päässyt ulkopuoliset. 1994 asti se ei ole enää toiminut sotilasalueena.

Mikäli haluaa vähän erilaisempaa yöpymistä niin Karostan vankilassa voi myös majoittua. Siitä on luksuskaukana niin kuin vankilassa kuuluukin olla. Vankila kuului maan pahamaineisimpiin. Edulliseen hintaan (kaipa sitä joku haluaa tällaisestakin maksaa) pääsee nukkumaan lankuilla joissa ei ole edes vuodevaatteita. Myöskään lämmintä vettä ei ole tarjolla ja asiakkaita "kohdellaan" kuten vankeja.

Yöpymisen sijaan meille olisi riittänyt käynti vankilamuseossa, mutta se oli jo kiinni, kun olimme myöhään illalla liikkeellä.


Meillä oli kiva siisti ja hiljainen hotelli, jossa yövyimme pari yötä. Yhtenä iltana söimme hotellin omassa ravintolassa. Tilasimme paikallista ruokaa, joka tarjoiltiin perinteiseen tapaan saviruukusta. Täytyy sanoa, että oli todella hyvää.

Isommasta kauppakeskuksesta saimme hieman ruokia taas reissuun. Meillä oli autossa aina mukana hieman eväitä ja vauvalle piti olla ruokaa ja juomaa. Ihan samanlaisia vauvanruokia ei ollut tarjolla ja meillä oli käytössä erikoismaito (maidoton maito). Niitä ei saanut ihan joka kaupasta.

Liikekeskuksen vieressä oli sopivasti Neste ja Hesburger. Tiivis kaksikko Latviassa. Siellä missä näkyy Neste on usein myös Hesburger vieressä.

Hyvää ruokaa hotellin ravintolassa (ylin kuva), kauppakeskus ja hotellin pienimuotoinen aamupala (alin kuva).

Matkallamme pysähdyimme seuraavissa kaupungeissa/kylissä:

Viro: Tallinna-Rapla-Pärnu,
Latvia: Riika-Jurmala-Kuldiga-Liepaja,
Lietttua: Klaipeda-Kuurinkynnäs (niemimaa)-Kaunas-Trakai-Vilna.
Takaisin menomatkalla pysähdyimme lisäksi Latviassa Siguldassa ja Viron puolella Pärnussa ja Tallinnassa, josta matka jatkui takaisin koti Turkuun Helsingin kautta.

Pysyt paremmin mukana matkassa, kun seuraat blogia facebookissa!

Olisi kiva kuulla myös jos sinulla on kivoja vinkkejä Baltiaan!

Seuraavana vuorossa Kuurinkynnäs eli Kuurin Niemimaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!