perjantai 3. elokuuta 2018

Pietarsaaressa



Täällä Pietarsaaressa on ollut mukava viettää kesäpäiviä perheen kanssa. Mukava, kun tarjoutui tällainen mahdollisuus päästä vähäksi aikaa tutustumaan Pohjanmaahan. Ilmat ovat kesäkuun viimeiseltä viikolta asti (jolloin tänne tultiin) olleet tosi lämpimiä ja aurinkoisia. Pari sadapäivää on tainnut mahtua mukaan, mutta eipä silloinkaan kovin paljoa ole satanut.

 En ole mitään yksittäistä postausta tehnyt Pietarsaaren paikoista, joten laitan tähän vähän yleisesti ihania paikkoja, joista itse pidän.

Täällä riittää paljon upeita uimarantoja. Rannat ovat upeaa hienoa hiekkaa. Hiekkapohja ja matalavesi pitkälle on oikein ihanne lasten kanssa uiskennellessa. Fäbodassa on upeat hiekkarannat Pikkuhiekka ja Isohiekka.

Rantapäiviä on tässä ajassa ehtinyt olla paljon normaalia kesää enemmän. Aivan luksusta! Eipä ole tänä kesänä tarvinnut haaveilla etelän matkoista.


Aivan tässä vieressä on ihana vanha puutaloalue Skata. Nautin kävelystä kaupungin keskustaan, sillä se kulkee Skatan läpi.


Skatan päässä on vanha tupakkatehdas, joka on upea rakennus hienoine portteineen. Vieressä on myös Suomen suurin ulkokello.


Yksi kaupungin parhaista paikoista on Aspegrenin puutarha. Sielllä on kiva katsella kaunista puutarhaa ja vanhoja rakennuksia. Ihan ilmaista puuhaa kaiken lisäksi. Alueella on myös eläimiä lasten ja aikuisten iloksi. Myös lounasravintola löytyy.


Meidän lähikahvila on Cafe Skorpan, joka sijaitsee Skatassa vanhassa rakennuksessa. Sieltä saa hyvää tuoretta itsetehtyä leipää. Lempiannokseni on Kolme juustoa -leipä. Piharakennuksesta myydään jäätelöä. Pois lähtiessä voi vaikka käydä viereisessä leikkipuistossa lasten kanssa.


Puistoista ehdoton ykkönen on Koulupuista Pietarsaaren keskustassa. Puisto on todella vehreä ja siellä on kiva lampi. Lammessa uiskentelee värikkäitä kaloja, joita on kiva käydä lapsen kanssa katsomassa. Koulupuistossa on upea kukkaloisto. Koulun takapihalla on erilaisia kasveja ja kukkasia lajeittain ja niistä löytyy nimikyltit. Ei ihan joka paikasta löydy tällaista koulun pihaa.


800 metrin päässä meistä on kiva rantaravintola Pavis. Sieltä saa niin lounasta kuin virvoitusta näille keleille. Rantaterassilla on ihana katsella merelllistä maisemaa ja ottaa kylmä juoma tai paikan omaa jäätelöä.


Täällä Pohjanmaalla on kaunista tai pitäskö sanoa komiaa. Paljon sitä vanhaa Suomea, perinnemaisemaa. Vanha Satama on kaunista aluetta.


Vanhan Sataman ja Paviksen välissä on myös kiva hiekkaranta.

Lähirannalla käymässä.



2 kommenttia:

  1. Onpa kaunista! Ja kauniita kuvia <3

    Olisi ihana päästä kunnon kesäroadtripille juuri tällaisiin kaupunkeihin, missä ei ole tullut käytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniista maisemista saa kauniita kuvia :)

      Suomessa on kyllä tosi paljon kauniita paikkoja ja kaupunkeja/kyliä. Olen juuri yrittänyt käyttää
      hyödyksi tän kahden kämpän välillä menemisen ja pysähtynyt aina johonkin uuteen paikkaan hieman tutustumaan. Tykkäisin kanssa mennä ympäri Suomea katsomaan paikkoja -varsinkin kesällä. Harmi vain, että kesä on niin lyhyt aika.

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!