lauantai 4. toukokuuta 2019

Äitienpäiväkortti: Saippuakuplista taidetta lasten kanssa


Me ollaan tehty lapsen kanssa hauskaa taidetta puhaltelemalla kuplia. Tämä onnistuu jo pienenkin lapsen kanssa, joka osaa puhaltaa.

Tarvitset vain:

- nestemäistä saippuaa / fairya /
saippuakuplaliuosta
- elintarvikeväriä
- pienen kulhon
- pillejä
- kuminauha / narua
-paperia

Sekoita kulhoon hieman nestemäistä saippuaa (ei liian juoksevaa vaan sellaista, josta saa kuplia aikaan) ja muutama tippa elintarvikeväriä. Itselläni sekoitusta oli Pilttipurkin pohjalla n. 1cm.

Niputa muutama pilli kumilenkillä tai narulla. Leikkaa pillien taiteosa pois siten, että jää vain pillin pitkät suorat osat. Toki seoksen voi tehdä tyhjään saippuakuplarasiaankin ja puhaltaa sillä paperiin. Pillinipulla tulee kuitenkin enemmän kuplia vierekkäin.

Kastele pillinippu liuoksessa ja puhalla paperin lähellä kuplia. Anna kuivua.

Toinen tapa on laittaa liuos laakeaan astiaan ja puhaltaa liuos kuplille, että sen pinta vaahtoaa (tai siis kuplii). Paina paperi varovasti kuplien päälle. Anna kuivua.

Pojan taideteoksessa ollaan leikattu silkkipaperista lehtiä ja liimattu ne paperille kuten myös leikatut saippuakupla teokset. 

Elintarvikeväri on melko värjäävää. Myös kaupan valmis saippuakuplaliuos voi olla tahraavaa. Kannattaa siis miettiä missä tekee näitä. Ulkona on tietysti helpointa. Huomasin, että meillä oli ainakin naamassa pieniä sinisiä täpliä maalauksen jälkeen.

Maalasin paperille lehtiä ja liimasin saippuakupla kukkia. 

Meillä nämä menee Mummolle ja Fammolle Äitienpäiväksi.

Löydät Instatililtäni @kotonajakaupungilla ja blogin facebook sivuilta  myös pätkän videota näiden teosta. Tervetuloa mukaan seuraamaan meidän askarteluja, matkoja ja normaalia perhe-elämää.

Lisää askarteluvinkkejä löydät blogin ylälaidasta kohdasta diy.


5 kommenttia:

  1. Oi miten hauska ja ihanan simppeli ohje! Tää pistetään muistiin ja testiin 👌🏻

    VastaaPoista
  2. Tätä meidän on ollutkin tarkoitus kokeilla, mutta vielä ei olla saatu aikaiseksi :) Tämä on kyllä kiva idea.

    VastaaPoista
  3. Ihana idea. Tätä täytyy kokeilla 😊

    VastaaPoista
  4. Kiva ja helppo ohje. Kiitos sen jakamisesta!

    VastaaPoista
  5. Hei ystävät, sain ohjelmistopäällikön verkossa ja hän auttoi minua saamaan Master Card -kortin, joka oli jo ladattu eturahalla. Tällä pääkortilla minulle maksetaan 5000€ 7 päivässä, mikä tarkoittaa, että minulla on mahdollisuus viettää 5000€ viikoittain, ota yhteyttä häneen whatsappissa nyt +48732232776 tai sähköpostitse: anette.olsson14@gmail.com ja kiitos myöhemmin.

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!