maanantai 6. toukokuuta 2019

Pääsiäisen tunnelmia


Palataan hieman pääsiäisen tunnelmiin, kun en ole niitä tänne blogiin ehtinyt aikaisemmin päivittämään. Meidän pääsiäinen sujui rauhallisesti perheen ja läheisten kera. Torstaina vietimme kotona mukavaa rentoa koti-iltaa perheen kesken. Lähdimme vasta perjantaina ajamaan kohtia miehen kotiseutua anoppilaan. Turusta Tammisaareen on vain noin 150 kilometriä. Matkan varrella kävin nopeasti viemässä pääsiäistervehdykset äidille ja siskolle.

Tammisaaressa meitä odotti anopin tekemät herkulliset juhla-ateriat. Iltaisin saunottiin ja sen jälkeen oli iltaherkkuja viinin kera.


Lauantaina kävimme pääsiäismarkkinoilla, jotka ovat torilla ja jatkuvat kävelykadulle. Siellä oli tänä vuonna laamoja nähtävillä ja yhden puodin näyteikkunalla oli pieniä tipuja ja sisällä maailman pienimpiä kanoja. Tällaisia kanoja meillä oli lapsuuden kodissanikin.

Lapsille oli myös pientä maksullista ohjelmaa. Meidän poika halusi ratsastaa ponilla. Pupujussihahmo jakoi lapsille suklaatikkareita. Kävimme vielä Café Scherfbeckissä. Sieltä suuntasimme lastennäytökseen katsomaan Aarne Alligaattori -näytöstä. Sen jälkeen meillä olikin vieraita, kun äitini ja veljeni lapsensa kanssa olivat käymässä.


Ruotsinkielisillä alueilla virvotaan yleensä vasta lankalauantaina. Meidänkin poika kävi iltapäivällä muutamalla naapurilla. Hän ei niin kovin innostunut, joten lopulta annettiin monta vitsaa, että päästiin niistä eroon. Hauskinta oli, kun hän isänsä kanssa kävi ensimmäisessä talossa virpomassa ja palasi luokseni kadulle näyttäen vanhaa kuparipannua ja sanoi, että se on ihan liian pieni, se on jo täynnä. Hän sai karkkipussin, joten aika hyvä palkka olikin.


Sää oli tänä pääsiäisenä todella kaunis ja sai minutkin viihtymään hyvin ulkona. Välillä kävimme lenkittämässä anoppilan koiraa kauniissa Ramsholmenissa. Siellä näkyy yleensä ensimmäisenä puiden vihreät lehdet ja valkovuokkojen meri. Muutama valkovuokko olikin avannut nuppunsakin. Autoin myös hieman pihatöissä. Pihalla oli kyllä mukava istua, kun aurinko paistoi.

Myös rantareitti on kiva lenkkireitti. Tykkäämme myös käydä pojan kanssa leikkimässä Leijonapuistossa. En tajunnut ottaa juomista mukaan, kun oli sen verran lämmintä. Jäätelökioski vierasvenesatamassa onneksi aukesi juuri sopivasti ja virvoitimme itsemme jäätelöillä. Siellä olikin aivan ihanaa italialaista jäätelöä myynnissä.

Sunnuntaina vierailimme siskoni luona kotipaikallani. Serkkupojat pääsivät leikkimään yhdessä ja me muut kahvittelimme lämpimässä säässä terassilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!