tiistai 10. syyskuuta 2019

Pietarsaaressa


Blogiani kauemmin seuranneet ehkä muistavat, että vietimme viime vuonna paljon aikaa Pohjanmaalla, Pietarsaaressa. Mieheni oli siellä töissä ja me pojan kanssa ihailimme paikkoja ja nautimme aurinkoisesta (lue kuumasta) kesästä. Pietarsaari on kaunista seutua ja meren äärellä.

Mieheni halusi nyt vanhoja työkavereita moikkaamaan ja paikkoja katselemaan. Kesällä ei ehditty, kun oli niin paljon kaikkea muuta, mutta nyt lähdettiin torstaina ajelemaan Turusta kohti Pietarsaarta.

Pysähdyimme tuttuun tapaan Kurikkaan, Juustoporttiin hieman jaloittelemaan ja syömään. Se on suunnilleen puolessa välissä matkaamme. Siellä on hyvät ruoat, johon sisältyy salaattipöytä ja jälkkärit. Lapsi tykkää pienestä leikkipaikasta, jossa pääsee liukumäkeen ja kokeilemaan lehmän lypsämistä. Myymälästä löytyy monenlaista Juustoportin tuotetta ja ihania juustoja pääsee maistelemaan. Sitten vielä seuraavat kaksi ja puoli tuntia autossa.


Me olimme vasta myöhään illalla perillä, joten menimme suoraan majapaikkaamme. Tällä kertaa testasimme booking.comin kautta löytynyttä hyvät arvosanat saanutta majataloa. Se olikin oikein mukava. Huoneistossamme oli poreallaskin ja poika tykkäsi, kun pääsi ulkona leikkimökkiin ja trampoliinille pomppimaan.

Perjantaina lähdimme kaupungille kävelemään. Kävimme aamupalalla kävelykadulla sijaitsevassa Café Fiikassa, josta saa hyvät kahvit. Mieheni lähti entisiä työkavereita moikkaamaan ja minä suuntasin pojan kanssa Aspegrenin puutarhaan. Aurinko paistoi kauniisti ja oli kiva kävellä. Tuona päivänä tulikin helposti yli 20 000 askelta käveltyä.


Pojan kanssa kävelimme vesitornille ja sitä kautta Aspegrenin puutarhaan. Se on ihan ilmainen. Siellä pääsee ihailemaan vanhaa puutarhaa, jossa on monenlaista kukkasta ja hyötykasvia. Pihapiirissä on kesäeläimiä (nyt oli vain lampaita) ja pientä puuhaa lapsille.


Seuraavaksi meninmme kaikki yhdessä lounaalle Hotelli Epoqueen, jossa on hyvä ja monipuolinen lounas. Minä ja mieheni olimme täynnä kahvien ja jälkkärirahkan jälkeen, mutta pojalle lupasimme jäätelön. Menimme Maj´s Caféen, josta saa hauskoja annoksia. Pienet leikit yläkerran leikkinurkassa ja sitten jatkoimme matkaamme.


Seuraava etappi oli Pietarsaaren kaupungin museo, Malmin talo. Viime kesänä kävimme pojan kanssa siellä ja siellä oli silloin hauska aarrejahti. Tänä vuonna huoneista löytyi muumihahmoja ja yhdessä huoneessa oli näyttely, jossa oli Tove Janssonin muumi taidetta nähtävillä.

Museo on hieno ja siellä on paljon esineitä. Talossa on ennen asunut rikas mies Peter Malm, jolla oli varaa ostaa hienoja esineitä pitkin maailmaa ja laittaa taloa hienoksi. Talon hän rakennutti vuosina 1836-38. Malm oli kauppias ja laivanvarustaja.

Punaisessa sivurakennuksessa on museon lisäosa. Siellä pääsee katsomaan mm. vanhaa tupaa, kampaamoa, pientä kotia ja kauppaa. Mielenkiintoisia esineitä on paljon ja sisällä oli ihana mieto tervan tuoksu.

Museon takana on aidattu leikkipuisto. Siellä on mm. kiva merirosvolaiva liukumäellä.


Kävelykierroksemme jatkui toiselle puolella kaupunkia. Kiersimme hieman vanhaa puutaloaluetta Skataa.Kävelimme sen läpi kurkkaamaan miltä meidän viime vuoden kakkosasunto näytti ulkoa päin. Pojalla on lämpimät muistot siitä ja varsinkin grillipaikasta, jossa usein grillasimme kesäiltaisin.


Välillä kävimme vähän majatalossamme keräämässä energiaa. Otimme auton allemme ja menimme kauppaan hankkimaan illaksi ja aamuksi syötävää ja juotavaa.

Ajelimme Vanhan sataman kautta, jossa oli kivasti tehty pieniä uudistuksia. Aluetta oli hieman siistitty ja pururadan vieressä oli uudet jumppalaitteet ja pieni Lions Park -lapsille. Kovin montaa laitetta siellä ei ainakaan vielä lapsille ollut.


Koulupuisto on yksi suosikeistani. Siellä on monenlaisia kasveja. Osa on myrkyllisiä, joten lapsen kanssa tulee olla varovainen. Sieltä löytyy myös se kasvi, jota koskiessa saa palovammoja (nimeä en nyt tietysti muista). Nimensä mukaisesti puisto on koulun vieressä, joka on myös hieno rakennus.

Puiston niin sanotulla alemmalla tasolla on lampi, jossa on karppeja uimassa. Kävimme niitä moikkaamassa. Olivat vielä siellä.


Illaksi ajoimme Fäbodaan, johon kaupungista on muutama kilometri. Siellä on upeat kauniit hiekkarannat. Menimme tällä kertaa auringonlaskua ihailemaan. Viime kesänä näillä rannoilla tuli usein käytyä, kun oli niin kuumaa ja aurinkoista. Rannat ovat tosi kivat lapsiperheille. Siellä on pitkään matalaa ja ei ole äkkisyvää.

Me olimme nyt Pikkuhiekalla, jossa on enemmän palveluja. Isohiekka on myös kaunis paikka.
Pikkuhiekalta löytyy pieni esteetön reitti, josta pääsee katsomaan merimaisemaa ja vaikka ihailemaan auringonlaskua.

Tänä kesänä esteetöntä luontopolkua on rakennettu monta sataa metriä lisää toiseen suuntaan. Kävelimme sitä pitkin rannalle. Toisesta päästä käytävä oli vielä rakenteilla. Hienoa, että tällaisia rakennetaan.

Nautimme kauniista auringonlaskusta rannalla kävellen ja maisemia ihaillen. On se meri vaan niin mahtava.


Lauantaina kävimme vielä pienen kierroksen kaupungilla, jonka jälkeen suuntasimme Pietarsaaren ABC:lle lounaalle. Sitten alkoikin sataa, mutta sadehan ei meitä haittaa. Olimme varanneet sadevaatteet mukaan. Lähdimme ajelemaan kohti Powerparkkia, jossa oli kauden päättäjäiset.Poika ehti hyvin nukkua tai niin kuin hän sanoo pitää silmiä kiinni. Sitähän ei myönnetä, että nukutaan.

Meillä oli tosi mukavaa Powerparkissa vaikka olikin sateista. Ei kuitenkaan onneksi pahemmin kastuttu, kun oli sopivat vaatteet ja varottiin lätäköitä. Suurimman sateen aikana askarreltiin Teemu Nallen talossa hämähäkkejä.

Onko sulla Pohjanmaalla jotain lempipaikkoja?



Blogin löydät Facebookista ja Instagramista.

15 kommenttia:

  1. Kiva lukea juttuja Pohjanmaalta, niitä en ole blogeissa paljon nähnyt. Itselleni Pohjanmaa on vähän kysymysmerkki, vaikka muuten Suomea onkin kierrelty. Pohjanmaa on jotenkin jäänyt meillä huomiotta.

    Pietarsaari näyttää ainakin todella kauniilta ja siellä on näköjään paljon nähtävää ja koettavaa. Kyllä se tarttee ottaa asiaksi tutustua myös länsirannikkoon paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni oli viime vuonna töissä Pietarsaaressa ja siinä tuli paljon tutustuttua Turun ja Pietarsaaren välisiin paikkoihin. Blogiin on varmasti tulossa vielä juttua monista eri paikoista, kunhan ehdin tässä kirjoitella.

      Pietarsaari oli kyllä kiva pieni kaupunki. Varsinkin meren läheisyys oli ihana. Varsinkin, kun oli kuuma kesä niin uimarantoja riitti vähän joka puolella.

      Mukavaa syksyä!

      Poista
  2. Onpa ihastuttava paikka ja upeat kuvat! Tässä todella välittyy hienosti reissun tunnelma ja maisemat. Pohjanmaalla ei sääli kyllä ole vielä päästy käymään, mutta tämä postaus inspiroisi siihen. <3

    https://silmapussitee.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! <3

      Itsellenikin Pohjanmaa oli jäänyt melko tuntemattomaksi, kunnes sitten mieheni sai sieltä päin töitä omalta alaltaan. Nyt oli kiva käydä muistelemassa viime vuotta ja ja loppukesää, jolloin minä ja poika ehdimme myös viettää enemmän aikaa Pietarsaarta ja lähialueita tutkien.

      Kivaa syksyä!

      Poista
  3. Olipas mukava lukea kotikonnuilta juttua. En ole Pietarsaaresta kotoisin, mutta aika läheltä kuitenkin, ja olen viettänyt Pietarsaaressa jonkun verran aikaa. Viime kesänä suunniteltiin, että käymme siellä vähän kiertelemässä, ainakin Runebergin tuvalla ja Nanoq museolla, mutta niin se vaan taas jäi. Ensi kesänä sitten. Rannikkokaupungit on kyllä kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesä menee kyllä aina niin nopeasti. Meilläkin jäi taas monta juttua, joita olisi kiva
      ollut nähdä ja kokea. Tämä Pietarsaaren reissukin venyi syksylle, kun ei aikaisemmin kesällä ehditty käydä.

      Runebergin tupa onkin söpö pieni tupa. Siellä viime kesänä käytiin muutaman kerran ja olen siitä blogiinikin kirjoittanut Runebergin päivänä. Nanoqissa ei olla vielä ehditty käydä. Nyt se oli jo kiinni. Mutta ehkä sitten seuraavalla Pietarsaaren reissullamme :)

      Mä tykkään kyllä kanssa paljon rannikkokaupungeista. Rakastan meren läheisyyttä ja monissa niissä on ihania vanhoja taloja.

      Poista
  4. Pietarsaari on kyllä nätti paikka, yks mun suosikkeja Pohjanmaalla!
    Toinen mihin oon ihastunut jostain syystä, on Ullava, vaikka sitä ei kukaan ymmärräkään :D rakastan sitä pientä maantietä mikä menee siitä läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi täytyypä vähän tutustua millainen paikka tuo Ullava on.
      Ihan tuntematon minulle.

      Pohjanmaalla on kyllä paljon kivoja ja nättiä paikkoja! <3

      Poista
  5. Mä en olekaan koskaan Pietarsaaressa käynyt, kuvien perusteella ehdottomasti käymisen arvoinen paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään suuren suuri paikka, mutta paljon kauniita ja ihania paikkoja. Varsinkin kauniina kesäpäivänä niin ihania paikkoja. Löytyy rantoja paljon ja metsäreittejä laavuilla ja tuvilla.

      Poista
  6. mie en olekaan koskaan käynyt pietarsaaressa, mutta sait sen kuulostamaan oikein lapsiperheystävälliseltä lomakohteelta! :)

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia ja etenkin nuo auringonlasku kuvat ovat upeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Tuolla on kyllä niin upeat auringonlaskut. Ei saa edes kameraan tallennettua sitä kauneutta.

      Poista
  8. Taas kerran uusi matkavinkki tämän blogin kautta, enpäs olekaan Pietarsaaressa ikinä käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästä! :)

      Kesällä iltatoripäivinä kiva käydä myös katsomassa torielämää. Kirppareiden ystäville löytyy myös paljon tutkittavaa, sillä kaupungissa on paljon kirppareita. Upeita rantoja ja kivoja kahviloita.

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!