lauantai 13. kesäkuuta 2020

Alppiruusutarha & Arboretum Yltöinen Piikkiössä



Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa Piikkiössä sijaitsevassa Arboretumissa. Aivan upea paikka, varsinkin näin alppiruusujen kukinnan aikaan.

Arboretum Yltöinen on puiden ja pensaiden tutkimusalue ja geenipankki. Siellä on niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin lajeja. Alue on siis metsäinen puisto. Alueella on n. 1,5km polkuja.

Alue on siis Luonnonvarakeskuksen (Luke) pitämä. Alueella on kasveja, jotka vaativat esimerkiksi metsäistä tai varjoista aluetta menestyäkseen. Arboretum tarkoittaa puulajipuistoa.


Jostain netistä bongasin tämän paikan. Ikäni olen varsinais-Suomessa asunut ja Turussa viimeiset 10 vuotta. Silti en ollut kuullutkaan tästä paikasta. Lieneekö niin hyvin varjeltu salaisuus vaiko vain tietämättömyyttäni. Ei ole ainakaan saanut suurta julkisuutta vielä. On kuulemma toiminut jo vuodesta 1994.

Alppiruusut ovat ehtineet kasvaa aivan mahtaviksi. En tiennytkään, että ne edes kasvavat useamman metrin korkuisiksi. Arvioisin, että sieltä löytyi ainakin viisi kuusi metrisiä alppiruusuja. Niitä on istutettu sinne jo 1970-luvulla.



Alueen pieni parkkipaikka oli melko täynnä, mutta mitään ruuhkaa metsässä ei ole. Täällä sai rauhassa kuvailla alppiruusuja ilman pelkoa, että muita ihmisiä edes näkyy kuvassa.

Hieman piilossa kierroksen loppuvaiheessa ennen ulosmenoporttia (alue on siis aidattu ja lukossa kiinniolo aikoina) on upeat alppiruusut ja kannattaa katsoa tarkkaan sillä niiden keskeltä löytyy pieni näköalatasanne.


Alueelta löytyy erikoisuuksia, mutta myös monille tuttuja lajeja. Metsästä löytyy vähän vaiheittan erilaista aluetta. Alppiruusuja, kosteikkoa, kuusimetsää, koivikkoa, merenrantaa...

Merenrannalta löytyy upeita kilpikaarnaisia mäntyjä, jotka ovat yli 350-vuotiaita. Kuusikossa on hienon värisiä kuusia (tai siis pihtoja). Atsaleat olivat pääosin jo kukkineet tältä vuodelta.


Kannattaa käydä ihailemassa! Alppiruusujen aika on juuri nyt, joten kannattaa olla nopea jos niitä vielä haluaa ihastella tänä vuonna. Muutenkin kyllä vierailemisen arvoinen paikka.

Arboretum Yltöinen on avoinna arkisin klo 8-15. Alueella on vapaa pääsy.
Se sijaitsee noin 20 km Turusta. Paikka löytyy navigaattorilla osoitteesta Toivonlinnantie 518.

Koronan vuoksi wc-tilat eivät ole käytössä.


Voit seurata blogia Instagramissa ja Facebookissa


13 kommenttia:

  1. Upea paikka, meillä on Helsingissä myös Alppiruusupuisto. Niin upeita paikkoja <3

    VastaaPoista
  2. Näyttää upealta! Etenkin kun rakastan alppiruusuja. Laitan tämän vinkin mieleen, josko joskus tulisi tuolla käytyä. :)

    VastaaPoista
  3. Itsekin yli 8 vuotta Turussa asuneena on kyllä pakko todeta, että en ollut tästäkään paikasta kuullut. Ja hienoltahan tuolla näyttää. Nyt on viimeaikoina saanut paljon lukea alppiruusutarhoista ja ihan syystä, erittäin näyttäviähän ne ovat kesäkuun alkupuolella. Tänä vuonna alkaa olla jo vähän myöhäistä, mutta ensi vuodelle pitää yrittää joku vierailu ehtiä tekemään!

    VastaaPoista
  4. Instassa on on ollut melkoinen määrä kuvia paikan alppiruusuista. Upeita ovat ja ihana paikka muutenkin. Kaltaiselleni puisto- ja kukkafriikille olisi ihan must-kohde. Kuten sanoit, nyt olen myöhässä, mutta ensi kesänä...

    VastaaPoista
  5. Ai löytyy sieltä Turunkin suunnalta tällainen aarre! Näyttää todella kauniilta ja ihan erilainen kuin Helsingin alppiruusupuisto. Täällä puistoa ei päiväsaikaan voi todellakaan ihailla yksin. :D

    VastaaPoista
  6. Tuo Piikkiön paikka kiinnostaisi kovastikin. Kiitos vinkistä!
    Raision alppiruusupuistossa on tullut käytyä. Välillä voisi käydä muuallakin.

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis paikka! :) Kiitos vinkistä ja esittelystä.

    VastaaPoista
  8. Hieno paikka! Täällä Helsingissä "kaikki" puhuvat nyt Haagan Alppiruusupuistosta, joten mukavaa, että niitä on muuallakin. Meidän läheltä löytyy Arboretum, joka ei tarjoile vastaavaa kukkaloistoa, mutta runsaasti erilaisia puulajeja.

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvä, että ihmiset kertovat näistä vähemmän ruuhkaisista kohteista!
    Oikein tuossa kevään mittaan hirvitti, kun ihmiset oikein muistuttivat mahdollisimman monia Roihuvuoren kirsikkapuistoista ja Haagan alppiruusuista, että sinne saataisiin hyvät (NOT!) ruuhkat aikaisiksi.

    VastaaPoista
  10. Oulussa on myös alppiruusupuisto Tuirassa. Oikein ihana paikka, mihin ollaan nyt rakentamassa kunnon korotetut kävelypolut, että kasvien herkät juuret eivät vaurioituisi.

    VastaaPoista
  11. Täytyy olla minunkin ensi vuonna hereillä tähän aikaan vuodesta. Nyt missasin alppiruusut (taas). Josko ensi vuonna muistaisin. Ovat kyllä tosi kauniita.

    VastaaPoista
  12. Ihana paikka, olis kiva mennä käyskentelmään tuonne ympäriinsä! Nyt on instaan tullu tosi paljon postauksia erilaisista alppiruusupuistoista. Mä en oo koskaan käyny ensimmäisessäkään.
    Ja hauska tuo yks laiheliini-kuusi tuossa :)

    VastaaPoista
  13. Ihanan oloinen arboretum,luonnonläheisyys näkyy jotenkin ihan eri tavalla kuin esimerkiksi Tampereen Hatanpään Arboretumissa, joka sekin oikein kiva paikka 😊

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!