keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Haaveena omakotitalo

 

Mikä ihanampaa kuin omanepuita omalla pihalla.

Olen aina halunnut asua omakotitalossa. Tai opiskelijana oli kyllä oikein tyytyväinen siihen vuokrattuun kerrostalohuoneistoon, mutta kyllä se oma koti ja piha on aina siellä takaraivossa ollut haaveena. Onhan kerrostalossa eläminen paljon helpompaa, kun ei tarvitse niin huolehtia ja tehdä itse paljon mitään. Nyt kuitenkin viime vuosina omakotitalo on noussut taas unelmiin ja tavoiteltaviin asioihin.

Turussa on paljon tapahtumia ja viihdettä. Löytyy myös monia ilmaisia tapahtumia kuten kuvan Turun Linnan Turnajaiset. 

Omakotitalossa minua viehättää eniten oma piha ja mahdollisuudet tehdä puutarhahommia. Kovin tekisi mieli kirjoittaa, että olen asunut suurimman osan elämästäni omakotitalossa, mutta kun alan asiaa miettimään ja laskemaan niin kerrostaloelämää on miltei saman verran takana. Melkein pari kymmentä vuotta kumpaakin. Toki lapsuuden ja nuoruuden monet muistot omakotitaloelämästä saa asian mielessäni ehkä tuntumaan siltä, että olen asunut pääosin omakotitalossa. Se on ollut ensimmäinen asumismuoto, johon olen tottunut ja se on tuntunut hyvältä ja oikealta tavalta elää. Lähes kaikki sukulaiset ja tuttavamme asuivat omakotitaloissa ja kerrostaloelämä jäi aika kaukaiseksi. Yksi sukulaisperheemme asui kaupungissa rivitalossa ja kaksi kertaa muistan lapsuudessani käyneeni vierailulla kerrostaloasunnossa.

Turku on sopivan kokoinen kaupunki ja myös kaupungista löytyy paljon vihreyttä ja luontoa.

Olen maalta kotoisin, jossa meillä oli melko iso talo ja suuri piha erilaisine sivurakennuksineen. Pihalta löytyi mm. lampi, lentopallokenttä, iso pelto, puutarhaa ja kalliota sekä metsää. Tähän oli siis tottunut ja kaupungissa sijaitsevat isoimmatkin tontit tuntuivat varsinkin alkuun minikokoisilta


Turussa on paljon hyviä ravintoloita, joissa tykkään käydä.

Nuorempana ajattelin aina asuvani maalla, mutta opiskelujen jälkeen jäin kaupunkilaiseksi. Turkuun muutin rakkauden vuoksi ja nyt olen myös rakastunut Turkuun. Vaikka täällä ei ehkä kaikki toimi kuten pitäisi niin on myös paljon hyviä asioita. Turku on myös kaunis paikka jokirantoineen. Kaupungissa on niin hyvät palvelut, kaikki on lähellä. Turussa on paljon erilaisia kivoja tapahtumia ja lapsen kanssa on ollut paljon tekemistä. Myös ihania ravintoloita on paljon. Arki täällä on sujuvaa ja mukavaa. Turku on paikka jossa haluamme asua. Se vaatii toki kompromisseja asunnolta, mutta meille sijainti on yksi tärkeimmistä kriteereistä. 

Jatkan seuraavassa postauksessa juttua meidän asunnon etsintä matkasta ja kriteereistä.



1 kommentti:

  1. Voin kuvitella, että maalta omakotitalosta tuleva kaipaa omaa pihaa ja omaa tilaa. Olen kerrostalon kasvatti ja asuin Espanjassakin kerrostalossa. En ole oikeastaan koskaan haaveillut omakotitalosta, nytkin asumme rivarissa ja meillä on oma piha ja rauhallinen asuinalue ja pieni taloyhtiö. Huoltoyhtiö hoitaa lumet ja nurmikot. Olisihan omakotitalo vielä enemmän oma kuplansa, mutta tänäkin talvena omakotiasujia kuunnellessa en kyllä yhtään kaipaa pois rivarista.

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!