maanantai 22. elokuuta 2022

Mynä mynä maa - taidetta purkutalossa Mynämäessä




Mynämäellä, puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta, sijaitsee Mynä-mynä-maa. 
Kävimme edellisenä viikonloppuna ihailemassa sitä, kun oli viimeistä viikonloppua auki (ainakin tältä kesältä). 

Mynä-mynä-maa on rakennettu purkutuomion saaneeseen vanhaan palvelutaloon. Huoneisiin on rakennettu erilaisia taiteellisia maailmoja. Yllätykseksemme näyttelyyn oli ihan ilmainen sisäänpääsy.



Ensimmäinen huone oli tietenkin vieraskirja. Todella hauska idea. Niin isot kuin pienet innostuivat raaputtamaan nimensä seinälle, lattialle tai missä nyt huoneessa sattuikin vielä tilaa olemaan. Kesän aikana Mynä-mynä-maassa kävi nimittäin yli 8000 vierailijaa. 

Tullessamme meidät otettiin iloisesti vastaan ja kuulimme hieman talosta. Lapsi sai kivan etsintätehtävän. Lappuun oli piirretty kohtia joistakin näyttelyiden huoneista ja ne piti löytää. Se oli meillä ainakin innostava tehtävä. Yksi jäi ensin huomaamatta ja sitten kiersimme uudelleen huoneita. Löytyi kuitenkin lopulta. 



Huoneita löytyi monenlaisilla teemoilla ja ne olivat hyvin erilaisia. Osa oli värikkäitä, osa tummia. Jotkut huoneet olivat iloisia ja jotkut synkkiä. Toiset olivat vain katsomista varten ja toisissa sai osallistua toimintaan. 



Ymmärsin, että taloa ei vielä pureta, sillä talon toisessa päässä on vielä toimintaa. Ehkäpä siis voimme taas ensi kesänä päästä katsomaan Mynämäelle taidetta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!