sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Synnytys ja Hullut Päivät

Mitenkä synnytys ja Hullut Päivät liittyvät yhteen? Kerronpa meidän tarinan. Mulla ja miehelläni on jo vuosien ajan ollut tapana käydä Hulluilla Päivillä vähän hulluttelemassa. Oikeastaan mä aloin käydä niissä, kun muutin omaan kämppään opiskeluiden perässä. Siitäkin on jo yli 10 vuotta aikaa. Olenpa mä vanha.


Ja ei, en synnyttänyt eikä lapsivedet menneet Hulluilla Päivillä. Ei mitään niin ihmeellistä. Kaksi vuotta sitten syksyllä olin TYKSissä, kun lapsivedet olivat menneet (kotona). Jouduin olemaan osastolla odottamassa synnytystä. Siinä meni kolmisen päivää ennen kuin poika päätti syntyä. Sokoksella oli 3+1 päivät meneillään (aina vähän ennen Hulluja Päiviä) ja isäntä toi mulle kuvaston ajankuluksi luettavaksi. Sieltä isäntä sai käydä jotain ostoksia tekemässä. En enää muista mitä ne olivat.

Äiti kävi tänään vähän hulluttelemassa (suurin osa ruokaa).
Keltainen kuvasto taisi ilmestyä, kun olin synnyttänyt. Isäntä toi sen mulle synnärille. Muistan miten selailin kuvastoa sivu sivulta pikku hiljaa eteen päin. Aina kun ehdin imettämiseltä ja muilta puuhilta niin istuin sängyn vieressä olevalle penkille lukemaan kuvastoa. Samalla katselin ihaillen sitä ihanaa pienen pientä omaa vauvaa sängylläni. Hän oli siinä ihanassa käärössä nukkumassa. Välillä piti syödä, tuli vieraita, nukuin, hoisin vauvaa, imetin, imetin, rauhoittelin itkevää vauvaa jne. Aina jossain välissä sain muutaman sivun eteen päin ja taitoin sivun hiiren silmälle jos oli jotain kiinnostavaa. Tuntui, että se oli varsinainen romaani, joka ei koskaan loppunut.

Tuolloin en kuitenkaan itse mennyt ostoksille, sillä siellä on kyllä sellainen hulina. Isäntä sai käydä tekemässä ostoksia paikan päällä. Mä tilasin netistä, kun olimme jo kotona. Tavallaan ostin itselleni synnytyslahjan. Tilasin kauan himoitsemani Kitchen Aid -monitoimikoneen ja upean leivän paahtimen sekä vedenkeittimen. Ne olivat niin mun tyylisiäni. Toivon mukaan kestävät myös kauan.


Pääasiassa me ostetaan Stockmannin Herkusta ruokaa, juustoja ja herkkuja. Herkuista yleensä ostetaan aaverahkaa ja haamuleivoksia. Tämäkään syksy ei ollut poikkeus (näkyy varmaan noissa vuosirenkaissa). Tälläkin viikolla ollaan melkein joka päivä haettu sieltä ruokaa.

Jos meillä on jotain vaatetarvetta tai alennuksessa on jotain muuta kivaa, jota tarvitaan niin tehdään ostoksia. Kaikkihan tuolla Hulluilla Päivillä ei kyllä halpaa ole. Hintatietoinen pitää olla. Myönnän, että joskus tulee ostettua jotain mitä ei muuten olisi ostanut. (esimerkiksi poron talja). Se on kait sit sitä Hullua Päivää tai heräteostoksia. Tälläkin kertaa tilasin lapselle kivan lelun. Kerron siitä sitten, kun saan sen. Niin ja samalla jotain kivaa myös itselleni.

Ekana opiskeluvuonna löysin Hulluilta Päiviltä mikron. Se taisi olla aika edullinen. Muistan vieläkin miten raahasin sitä pari korttelia autolle. Oli meinaan aika isossa laatikossa. Se on ollut kyllä tosi hyvä ostos. On edelleen käytössä (eli on jo yli 10 vuotta vanha).

Tuo keltainen kuvasto tuo siis mulle aina mieleen aikani TYKSissä. Ne ensimmäiset päivät pienen rakkaan kääröni kanssa <3

2 kommenttia:

  1. Hih, hauska kuulla Hullujen Päivien muistoja! :) Mä en ole erityisemmin hullutellut - monena vuonna kävin vaan ostamassa irtokarkkeja, mutta lasten myötä nekin vähät ovat jääneet ostamatta. Ei ole houkutellut ajatus rattaista ja väentungoksesta!

    Joskus muuten muistan oikaisseeni Hansan läpi kouluun mennessäni ja ohitin samalla Stockan aukion. En voinut uskoa silmiäni, kun siellä oli ihan hirveästi ihmisiä odottamassa Hullujen Päivien alkamista. Yleensä Hansa on siihen aikaan ihan autio. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kanssa kauheasti tykkää mennä ostoksille jos on paljon väkeä. Ja vielä tosiaan ne rattaat mukana. Nyt olen onneksi pystynyt menemään sellaisina aikoina, että ei ole ollut kauheaa ryysistä ja kulkemaankin on päässyt ihan kivasti.

      Hansa-aukiolta olisin halpaa kahvia ostanut sekä suklaata, mutta jono oli sellainen, että jätin väliin.

      Tosin yks päivä viime viikolla Hulluilla Päivillä lähdin pois pojan ja rattaiden kanssa. Silloin tosin johtui siitä, että taapero oli kyllästynyt meininkiin. Isäntä sai jäädä yksin testailemaan vaatteita. Mä kävin sitten sunnuntai ihan yksin (siis ilman perhettä, muuten oli muutama muukin siellä) kiertelemässä :)

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!