sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Proto avastustehas - keksintötehdas Tallinnassa



Tallinnaan vattiin viime vuoden lopulla mukava uusi inspiroiva koko perheen kohde,  Proto -keksintötehdas. Kävimme perheen kanssa tutkimassa paikan viime Tallinan reissullamme. Proto on ihan uusi maailma, paikka jollaisia harvoin tulee vastaan.

PROTO-löytölaitoksessa pääsee tutustumaan entisaikojen keksintöihin nykyteknologian avulla. Noblessnerin vanha salainen sukellusventelakka tarjoaa upeat puitteet näille. Virtuaalilasit vielä päähän ja olet kuin toisessa maailmassa. Pääset lentämään kuumailmapallolla, ajamaan ensimmäisellä autolla, lentämään, matkaamaan sukellusveneessä ja paljon muuta.

Protossa on 1800-luvun puolivälin ja 1900-luvun tärkemmät tekniset keksinnöt esiteltynä. Lähde tutustumaan näiden Proto-tyyppeihin. Omalla inspiroivalla tavallaan tietysti. Tämä on varmasti paikka mistä nykynuorisokin innostuu. Ei mikään tavallinen museo. Täällä mukana on koko kroppa eli ei vain istuta.


Vaikka suuri osa toimii virtuaalilasien avulla niin löytyy sieltä myös kävijää osallistavia esineitä.
Kaikista rohkeimmat kävijät laittavat valjaat päällensä ja liukuvat kiskoa pitkin näyttelytilan katonrajassa.

Tällaista vastaavaa paikkaa ei löydy montaa ja nekin ovat hyvin kaukana ( Dubaissa ja New Yorkissa). Protossa on otettu ihanasti myös suomalaiset turistit huomioon ja ohjeistukset löytyvät myös suomenkielellä.

Proto on rakennettu vanhaan salaiseen sukellusvenetehtaaseen. Tykkään siitä miten Virossa osataan vanhoista rakennuksista luoda upeita uusia kokonaisuuksia.



PROTOssa on myös kone, jolla pääsette tutustumiskäynnille maailmanytimeen. Se oli jännä paikka sillä siellä laitetaan turvavyöt kiinni ja sitten penkit liikkuvat ja värisevät. Täälläkin lasit päässä.

Perheen nuoremmille löytyy pieni puuhastelualue, jossa on leikkitiiliä, putkia ja muuta rakennuspuuhia varten. Myös omaa tasapainoa voi testailla kävellen matalalla olevan "köyden" varassa.


Sanoisin, että Proto on aivan ihanteellinen kouluikäisille lapsille ja kaikille niille, jotka tykkäävät pelimaailmoista. Vanhempi väki voi ehkä hetken ihmetellä mitä hauskaa tuolla on, mutta kannattaa rohkeasti laittaa virtuaalilasit päähän ja lähteä seikkailulle mukaan.

Kannattaa pukeutua housuihin ja mukaviin kenkiin niin on helppoa liikkua, maata ja pyöräillä.


Protosta löytyy paljon vaatenaulakoita ja jonkin verran myös säilytyslokerikoita. Saimme matkatavaramme niihin sopivasti pois käsistämme.

Lipunmyynnin vieressä on pieni myymälä ja löytyy sisäänpääsy kahvilaan. Kahvilakin oli aivan ihanasti sisustettu. Sieltä löytyi myös ihan ruokaakin.

Satamasta matkaa ei ole kävellen ole hirveästi. Tallinnan keskustasta paikalle pääsee bussilla nro 73.
Kävellen aikaa menee noin parisen kymmentä minuttia.
Osoite on Peetri 10, Tallinna.

Proto sijaitsee hyvin lähellä Lentosaman merimuseota. Aivan ihana koko perheen kohde sekin.
Siitä pääset lukemaan täältä.

Sisäänpääsy Proto -keksintötehtaaseen:

Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi
Muut 12e/hlö
Perhelippu 28€

Kotisivut: https://prototehas.ee

Kannattaa lähteä seikkailulle!


Blogin löydät Facebookista ja Instagramista.

6 kommenttia:

  1. Oi Tallinna ja Proto! Kyllä siellä osataan! Minäkin olen jo käynyt tutustumassa Protoon ja on se upea paikka. Olin mm. Kuumailmapallossa ja matkassa maailmanytimeen.
    Ja tekin olette Proton lumoissa. Tuonne haluan joskus viedä kipparinkin :)
    Hyvää uutta viikkoa teille 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! <3

      Proto tosiaan on todella kiva paikka. Siellä päin osataan tehdä vanhoista rakennuksista mitä tyylikkäämpiä yhdistäen uutta ja vanhaa.

      Ihanaa viikkoa myös sinulle! :)


      Poista
  2. Olenkin kuullut tästä paljon hyvää! Mahtavaa, että Tallinnassa on nykyään niin paljon erilaista tekemistä lapsille. Helppo retkikohde Helsingistä käsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnassa on kyllä kivasti puuhaa ja laivalla pääsee näppärästi.
      Vielä, kun täältä Turustakin saataisiin laivayhteys niin tulisi vielä useammin varmasti käytyä, kun ei tarvitse miettiä Helsinkiin kulkemista/autopaikkoja.

      Kivaa alkanutta viikkoa! :)

      Poista
  3. Tää on kyllä nyt ehdottomasti koettavien listalle, kun niin sinä kuin Joko Mennään-Rosa olette kehuneet kovasti. Meidän kouluikäiset luultavasti rakastaisivat!

    VastaaPoista
  4. Me olemme vuosia ajaneet äkkiä Tallinnasta kauemmaksi Viroon tai muualle Baltiaan. Ennen joulua kävin yksinäni pikaisesti Tallinnassa päivämatkalla ja tajusin taas kertaalleen miten kiva kaupunki Tallinna onkaan. Proto avastustehas tulee ehdottomasti käydä katsomassa seuraavalla kerralla, etenkin jos mennään koko perheen voimin sinne. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!