keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Lapsi arkeologina - jäiset dinosaurukset



Me ollaan täällä kotikaranteenissa koitettu tehdä kaikkea kivaa pientä puuhaa. Tänään otin pakkasesta eilen jäädyttämäni pienet lelut. Lapsi oli innoissaan, kun sanoin, että pääsee leikkimään arkeologia ja hakkaamaan jäätä.


Valikoin pakastamiseen sopivia astioita ja laitoin niihin hieman vettä pohjalle. Kun ne olivat pakastimessa jäätyneet niin lisäsin vettä ja laitoin valitsemani lelun sekaan. Näin estin sen ettei lelu painu ihan pohjalle.

Hieman ennen arkeologin päästämistä puuhiinsa annan astian olla vähän aikaa huoneenlämmössä. Sitten jääpala irtosi helposti kulhosta. Toinen vaihtoehto on kastella astiaa vedellä, mutta herkemmät astiat voivat mennä rikki nopeasta sulamisesta.

Me käytettiin hakkuuseen lasten työkalusetin vasaraa ja ruuvimeisseliä. 

Näihin sopii hyvin esimerkiksi muoviset leikkieläimet. Laitoin myös pääsiäismunista tulleita yllätyksiä.

Kannattaa muistaa, että jää on kovaa, terävää ja sitä helposti lentää ympäriinsä. Meillä oli käytössä suojalasit ettei teräviä jääpaloja lennä silmiin. Myös välineiden kanssa tulee olla varovainen, sillä jää on liukasta. Keräsin kulhoon suurimpia jääpaloja ettei koko keittiö ole lopulta täynnä vesilammikoita.

Tässä käytin veden seassa sinistä elintarvikeväriä. Se ei ollut niin hyvä idea, kun helposti suttaa.

Lapsella oli oikein hauskaa näiden parissa.

Blogia voit seurata myös Instagramissa ja facebookissa. Myös erilaisia askarteluvinkkejä löydät blogin ylälaidasta kohdasta diy.


5 kommenttia:

  1. Hei, ei millään pahalla, mutta se on arkeologi...��
    yst. terv. tiina

    VastaaPoista
  2. Heh he! Kiitos, kun mainitsin kirjoitusvirheestä! <3

    Saa nähdä mitä parin viikon sisälläolon jälkeen tulee kirjoiteltua :D
    Aivot kaipaa happea :D'

    VastaaPoista
  3. Hauska idea, erilaisia "kaivuuprojekteja" olen lapsille järjestänyt, mutta en ole vielä jääfossiileja tehnyt:) Ehkä laitan myös tänään tulemaan:D

    Yst.terv. Minnamari
    minkun.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lapset tykkää kovin tällaisista etsintätehtävistä :D
      Tästä vähän vaihtelua, pääsee kunnolla hakkailemaan jäätä.

      Poista
  4. Ompas kiva idea, meidän 3-vuotias tykkäisi tästä myös varmasti! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!