maanantai 6. syyskuuta 2021

Päiväretki Nauvoon


Perheemme teki heinäkuun lopulla mukavan puolen päivän reissun Turun saaristossa sijaitsevaan Nauvoon.
 
Matka omalla autolla Turusta kesti aika tarkkaan tunnin. Meillä tosin oli hyvä tuuri lautan kanssa ja pääsimme siihen suoraan ilman odotteluja. 

Nauvon saari on yhden lauttamatkan päässä. Tämä lautta on ilmainen. Matka tuolla välillä on lyhyt. Ehdimme kuitenkin nopeasti käymään ulkona lautan reunalla ihailemassa merimaisemaa ja katsoa vastaan tulevaa toista lauttaa.

Nauvo sijaitsee saariston rengasreitin varrella. Nauvon jälkeen alkaa pidemmät ja maksulliset lauttayhteydet.


Meillä ei ollut pahemmin etukäteissuunnitelmia. Yhtenä retkemme tarkoituksena oli käydä jossain rannalla. Suuntasimme suoraan Nauvon rannalle, joka sijaitseekin kätevästi kaikkien kivojen putiikkien ja ravintoloiden välittömässä läheisyydessä. Rannan luota löytyi myös hyvin parkkipaikka (vaikka melko täynnä näytti olevankin).

Lapsi nautti leikkien ja rantavedessä juosten aurinkoisesta päivästä. Rannalla oli pieni yksinkertainen leikkipaikka, jossa pääsi kiipeämään ja liukumaan mäkeä. 

Nauvon satamassa sijaitsi kivannäköisiä ravintoloita ja sain vinkiksi mennä syömään Båthuseniin, jossa on kuulemma tosi hyvät ruoat. Sen terassi näyttikin houkuttelevalta. Meillä tosin oli tällä kertaa omat picniceväät matkassa mukana. Nautimme eväämme rannalla varjossa vilttien päällä. Muutama pöytäryhmäkin alueelta olisi löytynyt, mutta olivat kaikki käytössä tuolloin. Toinen ravintola mistä olen kuullut paljon hyvää ja näyttikin kauniilta vanhalta talolta on ravintola Strandkrogen.


Nauvon satamassa voi ihailla veneitä ja aivan siinä vieressä on monia pieniä putiikkeja, joista löytyy niin vaatteita, leluja, sisustustuotteita, antiikkia jne.

Hieman edempää pienen kukkulan päällä oli myös kaunis merihenkinen putiikki. Sieltä ostin muistoksi kala-aiheisen pannunalusen meidän mökille. 

Yläkuva: rannan läheisyydessä on kivoja putiikkeja kuten tämä vaate/sisustusputiikki.
Alakuva: Mäen päällä komeassa rakennuksessa oli talo täynnä merihenkisiä tuotteita.

Kävimme nauttimassa iltapäiväkahvit suositussa Köpmans kafessa. Se on kauniissa vanhassa puurakennuksessa, jonka yhteydessä on valloittava puutarha hedelmäpuineen. Lisätunnelmaa toi livemusikki. Pihalta löytyi puuhaa kaikenikäisille. Pienimmille oli mm. hiekkalaatikko ja isommille löytyi mm. pöytäjalkapallopöytä. 

Nautimme herkulliset tuoreet munkit.


Meillä oli oikein mukava päivä Nauvossa. Vielä jäi paljon nähtävää Nauvoon, joita voi sitten seuraavalla reissulla toteuttaa. Ainakin Nauvon vanha kirkko näytti ulkoa päin kauniilta ja haluan sen ensi kerralla käydä kurkkaamassa myös lähempää. Nauvosta löytyy myös luola, jossa olisi kiva käydä. Ja kaikkia ihania merellisiä maisemia katsella. Tätä kirjoitellessa jo haikailee kesää vaikka syksyä on eletty vasta muutama päivä.





6 kommenttia:

  1. Lähdimme kansainvälisenä majakkapäivänä käymään Utön saarella ja samalla pysähdyimme Nauvossa. Kävimme nimenomaan tuolla kirkossa ja kauniilta se näytti myös sisäpuolelta. Tuosta luolasta en ollut kuullutkaan, tällaisia luolafaneja se olisi ilman muuta kiinnostanut!

    VastaaPoista
  2. Nauvo on kyllä kesäisin kuin pieni kaupunki! Sen verran paljon siellä on kaikkea tarjontaa, kauppoja, ravintoloita ja majoitustakin. Purjehdusvuosina yritimme käydä siellä aikaisin keväällä ja koulujen alettua syksyllä, sillä huippusesonkina satamaan ei helposti mahtunut, ainakaan myöhemmin illalla!

    VastaaPoista
  3. Nuo saaristoputiikit on kyllä tosi ihania! Nauvossa en oo käynyt, mut aika helpolta kohteelta kuulostaa jos vaan tunti Turusta. Joskus pitäis mennä tuonne kiertämään enemmän, ihania kesäkohteita!

    VastaaPoista
  4. Vierailin tänä kesänä ensimmäistä kertaa Nauvossa, kun kierrettiin Saariston Rengasie ja tykkäsin tosi paljon! Kaikki ne ihanat putiikit ja vierasvenesatama ja se tunnelma siellä. Todella viehättävä paikka ja hyvää ruokaa ravintoloissa. Käytiin myös tuossa Köpmans kahvilassa, mutta tuo mäen päällä oleva putiikki jäi kyllä ihan kokematta. Ensi kesänä uudestaan vaikkapa omalla veneellä. ;)

    VastaaPoista
  5. Nauvo on rakas paikka, koska siellä on tullut vietettyä lapsuuden kesiä. Aika vähän silti tuli lopulta tutustuttua kirkonkylään, koska aika vierähti omalla kesäpaikalla. Nauvossa selvästi olisi vielä sellaista, mitä nähdä, vaikka paikka onkin tuttu. Kirkko on kyllä kaunis, ehdottomasti kannattaa käydä sisällä. Jos hyvä ja tuore kala kiinnostaa, sitä saa ostettua Börje's Fiskistä.

    VastaaPoista
  6. Moni sanoo, että Nauvo on jo "pilalla", kun siellä käy liikaa porukkaa. Monenlaista kauppaa näyttää tuossa keskustassa olevan, mutta varmasti Nauvossa on vielä rauhallista aluettakin vaikka kuinka, pitää vain tietää missä.

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!