sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ensimmäinen yövieras lapsella


Meidän viikonloppu on sujunut jännissä merkeissä. Meille tuli yökylään siskoni 3-vuotias poika. Meidän pojulla (pian 2v.) ja serkulla on siis ikäeroa noin vuosi. Jännittäväksi yöreissun teki myös se, että poika oli ensimmäistä kertaa yökylässä ilman vanhempiaan. Vähän pelättiin miten menee, mutta pelko osoittautui turhaksi. Äidin ja isin hyvästeltyään (muutamaan kertaan) jäätiin meille ilomielin leikkimään. Lapsille toisen lelut ovat aina mukavia. Yökyläily alkoi hyvissä merkeissä poikien leikkiessä pääasiassa autoilla. Sitten syötiin lounaaksi hieman makaronilaatikkoa ja lähdettiin pihalle hiekkalaatikolle, keinumaan, leikkimökkiin ja liukumaan liukumäkeä.

Leikit jatkuivat sisällä samalla kun päivällinen oli uunissa. Kanafileiden ja uunijuuresten jälkeen herkuteltiin Oatlyn mansikkajäätelöllä. Sitä haluttiin lisääkin. Sitten hieman lastenohjelmia ja kylpyhetki. Serkkupojan luona ei ole kylpyammetta, joten se oli jotain uutta hauskaa hänelle. Paljon kylpyvaahtoa, leluja ja lisäksi saippuakuplia. Kylvyn jälkeen oli "leffailta" ja pojat saivat popcornia. Sitä näytettiinkin syövän melkein kilpaa.

Pojat tulivat kyllä erinomaisesti toimeen. He työnsivät isoja Plaston rekka-autoja pitkin huushollia ja juoksivat niiden kanssa toistensa perässä ja vastakkain. Pojat matkivat toinen toisiaan milloin missäkin asiassa. Serkkupoika ajoi meidän ladattavalla mopomönkijällä ja siinä he ajelivat kakspäällä edes takaisin. Hauskaa näytti olevan!


Päivä meni nopeasti ja alkoikin olla iltapuuhien aika. Vatsat täynnä puuroa mentiin nukkumaan. Pojat olivat kummatkin varmasti väsyneitä (mutta onnellisia). Serkkupoika sanoi itse, että menee aaa aaa (siis nukkumaan). Meidänkin poju meni melkein samantien nukkumaan vaikka yleensä ei mene niin aikaisin nukkumaan. Saatiin kummatkin lapset hyvin nukkumaan ja sitten meillä olikin isännän kanssa ruhtinaallisesti omaa aikaa. Me kun valvotaan melkein aina puolille öitä asti. Mä kävin vielä lähikaupasta hakemassa lisää herkkuja. Syötiin niitä samalla, kun katsottiin Ensitreffit alttarilla (tallennuksesta) ja Grand Hotel -sarjaa. Sitä ehdittiin katsomaan muutama jakso.


Lapset nukkuivat tosi hyvin (taisivat olla aika rättipoikki) ja heräsivät kummatkin vasta n.klo 7.30. Mäkin luin pitkästä aikaa heti aamulla Turun Sanomat rauhassa ja söin aamupalaa oikeasti aamulla. Teki hyvää, kun pojalla oli leikkikaveri niin ei sitten äidin kimpussa ollut koko aijaa. No, kyllä meillä muutenkin nykyään on paljon helpompaa kaikki.

Aamulla leikittiin sisällä ja sitten otettiin suunnaksi Turun Kupittaan puisto. Kiersimme liikennepuiston ja menimme Lintulammikolle katsomaan erilaisia lintuja, vuohia ja pupua. Sen jälkeen oli pieni picnic puistossa. Ilma oli mitä ihanin ja istuskeltiin suuren tammen juuressa. Välillä pari tammenterhoa putosi melkein päähän. Kyllä se taitaa syksy tulla vaikka niin hienoja ilmoja onkin viime päivinä ollut. Kun nannat ja pillimehut oli kumottu niin lähdettiin ensin leikkimään vieressä sijaitsevaan Papuun (leikkipaikka). Myös Seikkailupuistossa leikittiin. Minä vahdin toista ja isäntä toista lasta. Juoksivat hieman eri paikoissa, mutta myös yhdessä olivat.


Seuraavaksi suuntasimme kohti keskustaa. Siellä odotti jo siskoni ja hänen miehensä. Jotta lapsille jäisi kiva fiilis menimme syömään Burger Kingiin. Hampurilaispaikkoihin meidän perheessä mennään harvemmin. Käydään lapsen kanssa vain silloin kun on jotain hieman erikoista. Eihän se mitään terveellistä ruokaa ole, mutta kohtuus kaikessa. 

Matkalla kotiin poikamme nukahti autoon ja kannoin hänet kotiin sänkyyn päiväunille. Pakkasimme serkkupojan tarvikkeet ja vaihdoimme viikonlopun kuulumiset siskon kanssa. Heillä oli ollut mukava ja rentouttava vuorokausi Naantalin kylpylässä. Olivat kyllä ansainneet sen, sillä eivät ole kolmeen vuoteen olleet missään kahdestaan.

Olipa kiva viikonloppu
(siis myös meillä)!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!