maanantai 3. lokakuuta 2016

2v synttärit



Tasan kaksi vuotta sitten elämäämme tuli aivan uutta loistoa (mutta myös niitä haasteita), kun rakas poikamme syntyi. Meillä juhlittiin hieman jo eilen, kun Fammo, Fafa ja Goofy-hauva olivat käymässä. Me ei sen suuremmin nyt juhlittu, sillä ajateltiin tässä vähän myöhemmin järjestää vähän isommat juhlat, kun mieskin valmistui juuri. Kaks kärpästä sitten samalla iskulla.

Koska meillä asustaa pieni autofani niin tein kakunkin autoteemalla. Meillä on paljon mm. Cars -sarjasta tuttuja pikkuautoja, joilla on silmät ja suut. Ensin ajattelin jos laitan vain yhden niistä koristeeksi kakun päälle. Päädyin kuitenkin itse kokeilemaan sokerimassasta vääntämistä. Aika vääntämistä se olikin. Ei tuo nyt tosiaankaan mikään upein ilmestys ole, mutta ihan ok ekakertalaiselta. Varsinkaan, kun mun kärsivällisyys ei riitä paria minuuttia kauempaa tuollaisia näpertelemään.


Ainakin poika tunnisti sen heti autoksi kakun nähtyään ja huusi "bil"! Lämmitti äidin sydäntä. Kakussa olleet kaksi kynttilää puolestaan lämmittivät pojan kättä. Staffan osaa yleensä hyvin varoa, kun sanotaa, että jokin on kuumaa. Hän usein itsekin sanoo ja näyttää, kun jokin on kuuma esim. äidin tee tai hella ja kiertää ne kaukaa.

Me ei olla tietenkään viime talven jälkeen poltettu kynttilöitä (ainakaan pojan hereillä ollessa) ja eipä tajuttu varoittaa. Hän tietenkin laittoi heti sormensa kynttilään. Tosin luulen, että osui vahingossa, kun kakkua olisi halunnut sormilla testailla. Kylmää vettä ja se pipi oli onneksi nopeasti poissa.

Sitten päästiin uudelleen aloittamaan tätä tärkeää riittiä. Laulettiin Ja må han leva...
Staffan ei vielä oikein tajua tuota kynttilöiden puhaltamista, joten mä sain vähän auttaa. Eivät meinanneet heti sammua. Puhalsin sitten vähän lujemmin ja kakkosen muodostaneet keksin murut lensivät tietysti pitkin pöytää :)



Niin ja oli meillä tarjolla ihan kunnon ruokaakin. Alkupaloiksi pientä purtavaa (ruisnappi, jossa lohta ja kastiketta päällä). Pääruoaksi oli tuorepastaa ja wienerleikkeleitä sekä mozzarellasalaattia. Ei nyt mitään gourmet ruokaa, mutta haluttiin tehdä jotain nopeasti valmistuvaa niin pystytään keskittymään enemmän muihin asioihin kuin ruoan tekemiseen.


Juhlavieraiden lähdettyä Mummokin soitteli ja päätimme lähteä vielä Salossa käymään. Arvasin, että poika nukahtaisi nopeasti autoon. Ja niin kävikin. Vein Mummolle myös maistiaisia kakusta. Mummolassa oli tosi kivaa.

Lapsen synttärit saa muistelemaan raskautta, synnytystä ja vauva-aikoja. Ajattelinkin lähiaikoina vähän kirjoitella tänne blogiin niistä asioista. Niitä ei ole tullut mihinkään kirjattua muistiin niin saisi sellaisenkin samalla tehtyä.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!


3 kommenttia:

  1. Onnea suloiselle 2-vuotiaalle♥ Ja hienostihan tuo auto ensikertalaiselta onnistui! Siitä se alkaa helpottumaan kun oppii miten massa käyttäytyy nätisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Täytyisi vaan harjoitella ja käyttää aikaa (mutta mä olen tällaisissa vähän hätäpetteri) :)
      Vähän samajuttu tuon kermavaahdon kanssa. Taisin oikeasti ekaa kertaa pursottaa kakun reunat (minkä varmaan huomaa).

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!