sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Eräs reissu Viikinkiravintola Haraldiin


Tässä alkupalaksi hieman tunnelmia ravintolosta. Pahoittelen huonolaatuisia kuvia. Ne ovat kännykällä otettuja hämärissa olosuhteissa :)


Viime aikoina blogissani on ollut kovin hiljaista. Lukijoita käy kuitenkin tasaisesti, mutta uusia juttuja olen ehtinyt vähemmän kirjoittaa. Tapahtumia ja kerrottaa olisi kyllä tänä vuonna riittänyt varmaan enemmän kuin juttu per päivä. Siksi varmaan en olekaan tänä vuonna niin aktiivisesti jaksanut/ehtinyt olla blogin parissa.

Näin syksyn tullen mulla on varmasti enemmän aikaa blogin parissa, kun mökkeilyt ja kesäretket on ohi tältä erää. Nyt käyn vähän vanhoja jutturaakileita läpi ja onpa siellä jotain vain julkaisematta jääneitäkin, kuten tämä juttu Viikinkiravintola Haraldista.

Kävimme vähän aikaa sitten Turun keskustassa sijaitsevassa Viikinkiravintola Haraldissa. Olimme varanneet pöydän ja sopineet siskoni ja hänen miehensä kanssa, että hakevat meidät pihaltamme ja mennnään samaa matkaa. Olimme vielä väsyneitä pääsiäisen jäljiltä, jonka vietimme Tammisaaressa. Olimme juuri saapuneet kotiin aiemmin päivällä ja menimme koko perhe iltapäiväunille. Heräsimme puhelimen soittoon ja siskoni jo odotteli meitä pihalla. Vähän aikaa ihmettelimme, että onpa hän ajoissa. Sanoi, että pitää vielä etsiä parkkipaikka (joita ei aina keskustasta löydy helposti). Sitten tajusin, että meillä on kotona kellot vielä talviajassa. Pöytävarauksemme oli puolen tunnin päähän. Hieman kiirehän siinä tuli, mutta onneksi mukaan ei tarvinnut mitään sen ihmeempiä. Laitoimme vaatteet päälle ja lähdimme kohti ravintolaa. 


Me syötiin pitkän kaavan mukaan ja istuttiin iltaa. Aika kului kivasti kuulumisia vaihtaen ja ruoasta sekä tunnelmasta nauttien.


Viikinkiravintola Harald on useammalla paikkakunnalla. Itse olen aikaisemmin käynyt vain Tampereen ravintolassa. Pitihän se oman kotikaupunginkin ravintola nähdä. Viikinkiravintolat ovat sisustettu kivasti teeman mukaan. Tarjoilijoilla on vanhanaikaiset puvut päällä ja ruoka on sen tyylistä mitä ennen on syöty ja ne tarjoillaan vanhaan tyyliin.

Näitä kuvia katsellessa epäilen, että olen tämän jutun kirjoittanut jo edelliskeväänä.

Tilasimme taaperolle oman annoksensa erilliseltä lastenlistalta. Pyysimme hänen annoksensa jo meidän alkupalojen yhteyteen, sillä hän oli jo nälkäinen ja tarvitsi myös jotain puuhaa, että pysyy paikoillaan. Tarjoilija toi heti alussa pöytään myös värikynät, sillä lastenmenulapussa oli värityskuvia ja tehtäviä. Kivasti siis huomioitiin lapsetkin. Ruoka näytti ainakin olevan hyvää, sillä poju söi todella hyvin ison annoksen ranskiksia, kanaa ja vihanneksia melkein kokonaan. 


Lopuksi tilasimme vielä kunnon nokipannukahvit pöytään. Mahat olivat kaikilla jo täynnä, joten emme jaksaneet enää santsikuppeja kahvia vaikka pannuun paljon vielä jäikin.

Tiedättekö te jotain muita ns. teemaravintoloita Suomessa?

2 kommenttia:

  1. Itse olen niin Hensingin kuin Oulunkin Viikinki ravintoloissa käynyt, ja itsekkin todella pidän konseptista. Hyvä ruoka häja palvelu. :)
    Muuten teema ravintoloita en kyllä tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun Viikinki ravintola Haraldin lisäksi olen itse käynyt kerran myös Tampereen ravintolassa. Kummassakin on ollut samanlainen tunnelma ja hyvää ruokaa.

      Se on niin kiva, kun tarjoilijatkin ovat pukeutuneet teeman mukaisesti.

      Lapsi otettiin kivasti huomioon.

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!