tiistai 8. toukokuuta 2018

Vierailu Borella


Vappua edeltävänä perjantaina hain töiden jälkeen pojan dagiksesta. Oltiin pyörän kanssa liikenteessä. Päätettiin mennä katsomaan Bore-laivaa, joka on yksi Turun Aurajoessa vakituisesti oleskelevista laivoista. Olin nähnyt mainoksen, että siellä oli jotain ohjelmaa lapsille.

Bore toimii hostellina. Siellä on myös kahvila ja pieni museo. Bore toimii opetuslaivana Turun ammatti-instutuutille. Ulkopuolella oli oppilaita vastassa ja saimme kartan, josta näkyi ohjelmien sijainnit laivalla. Kartta oli kyllä tarpeen, sillä laiva on hieman sokkeloinen. Kartankin kanssa olin hieman pulassa, mutta opiskelijoilta kyselemällä aina löytyi perille.


Heti aluksi poika sai valita kasvomaalauksen ja hän halusi ankkurin. Sen hän tosin halusi käteen. Pienestä aarrearkusta sai myös hopeakolikon. Hauska idea tuo sellofaaniin kääritty Domino-keksi. Poika oli innoissaan.

Tarjolla oli simaa ja munkkeja tulevan vapun kunniaksi. Mulla kävi varsinainen munkki, sillä poika ei pahemmin syönyt omastaan ja mä sain possuttaa hänenkin munkin. Kiersimme katsomassa laivaa. Kahvilasta ostin pojalle jätskin, jota kovin halusi. Sai herkutella pikarijäätelöä. Kahvilassa oli mukava istuskella ja katsoa Aurajoessa ajelevia veneitä sekä ihailla muutoinkin maisemia.



Boressa on myös pieni museo. Kävimme siellä kurkkaamassa. Vielä yhdessä paikassa piti käydä, jossa tehtiin ilmapalloista koiria, miekkoja ja muita hienoja palloja. Meidän poika halusi keltaisen koiran. Lienee isovanhempien Goofy, kultainennoutaja. Hieman myös tehtiin väritystehtäviä ja otettiin kotiin ohjeet köysien sitomiseen.

Todella kiva, että tällaisia tapahtumia järjestetään!
Sitten suuntasimme kotia kohti. Matkustettiin joen yli Förillä. Pian jo miehenikin saapui viikonlopun viettoon Pietarsaaresta.

Me ollaan mieheni kanssa käyty paljon museolaivoilla. Varmasti jatkossakin käydään niin poika pääsee niitä ihailemaan. Aurajoen museolaivoista on pian tulossa pientä sarjaa blogiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!