maanantai 25. maaliskuuta 2019

Tuorlan luontopolku -Peikkopolku



Eräänä helmikuisena päivänä päätimme meidän neljävuotiaan kanssa lähteä pienelle retkelle. Suunnaksi otimme Kaarinan puolella Tuorlassa sijaitsevan peikkopolun. Kävimme lähikaupastamme ostamassa hieman eväitä ja huristelimme autolla Tuorlaan.

Luontopolulle löytää, kun ajaa Tuorlan majatalolta mäen päälle observatorioon. Sieltä kun ajaa ihan alas asti metsän reunalle, niin löytyy polku. Parkkipaikkoja on hyvin, mutta observatoriossa ollessa ohjelmaa voi olla hyvinkin täyttä. Me löysimme juuri yhden paikan ennen yleisen tien päättymistä ja samalla löydettiin polun alku.


Peikkopolku on lyhyt (alle kilometrin) joten sen jaksaa hyvin pienemmänkin lapsen kanssa. Polun varrella on hieman tietoa ja kysymyksiä luonnosta. Lapsesta oli hauska etsiä seuraavaa rastia ja seurata värikoodattuja opasteita. Alueella on myös toinen pidempi (n. neljä kilometriä) enemmän aikuisille tarkoitettu luontopolku.

Kierroksen lopuksi kävimme autolta hakemassa reppumme, jossa meillä oli eväät mukana. Noin parin kymmenen metrin päässä vasemmalla polun alusta sijaitsee grillipaikka. Siellä on katoksessa puita valmiina. Itse en mikään partiolainen ole niin kesti vähän saada kunnon tuli nuotioon. Sen verran sain kuitenkin aikaiseksi, että saimme parit makkarat paistettua.


Ehkä keväällä/kesällä sitten taas uudestaan katsomaan, kun luonto näyttää erilaiselta ja on enemmän tutkittavaa. Ja ehkä se nuotiokin syttyy vähän paremmin kuivemmalla kelillä. Toivon mukaan!

Meillä oli pojan kanssa oikein mukava luontohetki retkeillen. Poikakin oli sen verran väsynyt, että sain hänet päiväunille ja itsekin hetken aikaa lepäilin. Oli siis hyvä happihyppely meillä!










4 kommenttia:

  1. Näyttää kivalle. Luontopolut ovat niin mukavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kiva, kun on tällaisia lyhyitä ja opettavaisia pienemmillekin lapsille.

      Poista
  2. Hauskan näköinen polku! Tällaiset ovat kyllä lasten mielestä ihan parasta ajanvietettä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! :)

      Vähän ulkoilua, tietoa ja sitten grillipaikalle niin on paljon kaikkea kivaa.

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!