sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Erilainen isäinpäivä

 




Meillä piti olla vähän erilainen isäinpäivä kuin mitä lopputulema oli. Oli tarkoitus lähteä perheen kanssa risteilylle täältä Turusta ja viettää siellä isänpäivää.

Torstaina tilasimme matkan netin kautta ja eikös heti vähän sen jälkeen pojalla ilmennyt nuhaa. Yön aikana oli jo tosi tukkoisen kuuloinen. Ei siinä muu auttanut kuin aamulla ilmoittaa eskariin ettei poika voi tulla. Miehellä oli töissä tärkeä asia, joten minä jäin pojan kanssa kotiin. Oli kurja olla poissa töistä, kun siellä olisi ollut tekemistä ja vielä viimeinen päivä, kun sijaistin myös yhtä kollegaani lähes kolme viikkoa.


Onneksi saimme matkan peruutettua ja otimme hyvityksen lahjakorttina seuraavaa matkaa varten. On kuitenkin voimassa vuoden. Me ei olla tänä vuonna pahemmin uskaltauduttu risteilyille (paitsi Tallinnan matkat), mutta nyt ois voitu mennä. Samalla tavoin sen koronan voi saada täällä jostain kaupungilta tai vaikka töistä. Laivalla on kuitenkin melko vähän ihmisiä nyt ja ruotsista ei tule risteilymatkustajia.

Laivamatka muuttui siis kotoiluksi. Mutta toisaalta me viihdytään täällä hyvin ja välillä tekee hyvää vain olla. Miehen pitäessä taukoa pääsin käymään itse töissä tekemässä pari tärkeää juttua loppuun. On sitten ensiviikko helpompi aloittaa.

Illalla kävin kurkkaamassa meidän asunnolla miten putkiremontti on edennyt. Putket ovat jo koteloitukin muualta paitsi kylpyhuoneesta ja vessasta. Niissä meillä on täysi remontti. Loppuilta rentoiltiin kämpillä. 

Lauantaina mä kävin kaupassa kaupassa ostamassa muutamaksi päiväksi ruokaa ja tarvikkeet isänpäiväkakkua varten. Mitään ei pahemmin voi tehdä, kun poika on kipeä. Nuhan lisäksi on tullut kuumetta ja köhää. Kotona siis ollaan luettu kirjoja, katsottu lastenohjelmia, pelattu, askarreltu yms. Vointi hänellä on kuitenkin hyvä. Illalla kävimme saunassa ja katsoimme Masked Singeriä koko perhe. 

Tänään ollaan juhlittu isänpäivää hyvällä aamiaisella. Isä sai vähän lahjoja, kortin ja askarteluja. Poika sai koristella kakun. Soitettiin myös Fafalle, jota onneksi juhlimme jo viime viikonloppuna siellä käydessämme. Tehdään vielä hyvää ruokaa ja pelaillaan lautapelejä. Itse ehkä pääsen vähän ulkoilemaan. 

Pysyt paremmin mukana matkassa, kun seuraat blogia facebookissa ja Instagramissa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!