keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Putkiremonttia ja uusi kylpyhuone




Meidän 70-luvun alun kerrostaloasunnossamme on meneillään putkiremontti. Samalla me uusitaan kokonaan meidän kylpyhuone ja vessa samaisen remonttifirman toimesta. Putkityöt tehdään pintavetona. Viemärit meillä on jo aiemmin kunnostettu sukittamalla.

Olen jo kauan halunnut uudistaa näitä huoneita ja nyt oli sopiva tilaisuus. Putkiremontti kestää meillä yhteensä melkein kaksi kuukautta. Sinä aikana asunnossa ei ole vesi käytössä, joten asuminen siellä on lähes mahdotonta. Ennen vesien katkeamista pystyimme asumaan asunnossa parisen viikkoa lähes normaalisti. Välillä kuului mm. porausääniä, sillä käytävissä porattiin betoniseinään reikiä asuntoihin tuleville putkille.

Sen jälkeen alkoi asunnossa suojaustyöt, tuli hieman porauksia seiniin ja putkia kattoon. Meille tuli myös uusi atk-piste ja sulakekaappi. Tämän ekan parin viikon jälkeen muutimme muualle remontin loppuajaksi. Aiemmin kirjoitinkin meidän tilapäisasumismuodostamme, joka on osoittautunut oikein hyväksi valinnaksi (ehkä vähän liiankin, sillä harmittaa lähteä täältä pois).

Kylpyhuoneemme oli melkein alkuperäiskunnossa. Lattia on vaihdettu muutama vuosi sitten, kuten myös hanat ja maalaus tehty. Muuten oli alkuperäinen.

Nykyään pitää aina tehdä asbestikartoitus vanhempiin asuntoihin. Me teimme tämän omatoimisesti eli tilasimme itse firman, joka tuli paljon edullisemmaksi kuin rakennusurakoitsijan kautta. Kylpyhuoneesta löytyi asbestia seinästä, joten sen purku oli tehtävä asbestityönä. Se tietysti lisäsi hintaa remontille.

Kylpyhuoneen seinästä löytyi asbestia ja purku meni asbestityönä.


Työt asunnolla on suunnilleen toimistoaikaan arkisin, joten muulloin voidaan helposti käydä siellä katsomassa tilanteen etenemistä ja hakemassa tavaroitamme. Työt ovat edenneet mukavasti ja näillä näkymin on ajallaankin.

Kylpyhuoneen lattialle on juuri laitettu lattialämmitys.

Kylpyhuoneeseen halusimme myös lattialämmityksen, kun meillä ei sellaista aikaisemmin ollut. 
Kylpyhuoneen rakentamiseen oli pakettihinta, mutta siihen sai valita myös lisäratkaisuja. Me ollaan myös itse valikoitu kaikki kalusteet.

Vaalea on minun makuuni. Väreistä pidän kyllä, mutta tuon niitä sitten tekstiilein ja somistein. Kylpyhuone ja vessa tulevatkin kummatkin olemaan värimaailmaltaan hyvin vaaleita. Avartaa myös, kun ne ovat pieniä tiloja, joissa ei ole edes ulkoa tulevaa valoa.

Keittiöön putket tulevat seinän läpi ja kulkevat pääosin kaapistojen sivussa piilossa. Katossa oleville putkille on rakennettu kotelo. Eiköhän sen olemassa oloon totu vaikkei se mikään kaunein kohta olekaan. 

Keittiön katossa olevat putket on koteloitu piiloon.

Instagramissa @kotonajakaupungilla olen päivitellyt stooreihin aina, kun olen asunnolla käynyt katselemassa. Kirjoitan vielä tännekin remontin edistymisestä ja näette sitten myös lopputuloksen. Innolla odotan nähdä millainen on lopputulos.

Onko teillä ollut jotain isompia remontteja?

16 kommenttia:

  1. Mukava lukea muiden kokemuksia putkiremontista. Meillä on parhaillaan putkien kunnon arviointi menossa ja arvioija oli tällä viikolla viemärikameroineen paikalla. Itsekin haaveilen lattialämmityksestä, varsinkin näin talvipakkasilla.

    VastaaPoista
  2. Oi, lattialämmitys on arjen luksusta. Meille tulee ensi keväänä kylppärin täydellinen remontti täällä Riihimäellä ja varmaan pitää porata uudet viemäritkin timanttiporauksena. Siinä yhteydessä kyllä taidan laittaa lattialämmityksen. Sen lisäksi kaikki kaapistot menevät uusiksi.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen haaveillut lattialämmityksestä kylpyhuoneeseen. Meillä on rakentumassa uusi talo ja sinne olen etsinyt firmaa tekemään putkitöitä. Haaveilen myös koristeellisesta laatoituksesta, vähän kylpylätunnelmaa arkeen.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on pian LVI-työt edessä täällä Vantaalla. Kyseessä on isoin remontti jota ollaan tehty. Meillekin tehtiin tuo asbestikartoitus ja onneksi sitä ei löytynyt. Vaaleat sävyt kyllä sopivat kivasti kylppäriin.

    VastaaPoista
  5. Kyllähän tuo putkiremontti on varmaan jo tarpeen kun on kylpyhuonekin alkuperäiskunnossa. Meidän asunnossa on sama tilanne. Parin kuukauden päästä on putkiremontti alkamassa ja päästään evakkoonkin vanhempien luokse pariksi viikoksi.

    VastaaPoista
  6. Minustakin vaaleat sävyt sopivat parhaiten kylpyhuoneeseen, erityisesti jos tila on pieni. Meillä on täällä Tuusulassa alkamassa LVI-asennus ja ei mene enää kauan kun pääsen omaan lempihommaani eli maalailemaan ja somistamaan. Myös kalusteiden valitseminen on hauskaa, vaikkakin välillä vaikeaa hommaa.

    VastaaPoista
  7. Mekin odotellaan sitä, että meidän putkiremontti alkaa täällä Ylöjärven asunnollamme. Saa nähdä kuinka pitkäksi aikaa joudutaan evakkoon. Samalla meille tulee vihdoin lattialämmitys, arjen luksusta!

    VastaaPoista
  8. Kiva kun pääsitte putkiremontin yhteydessä uudistamaan huoneita. Meillä täällä Jyväskylän seudulla on putket hieman reistailleet näin talvipakkasilla, pitäisi kutsua putkimies tarkastamaan. Viime talvena putket jäätyivät jatkuvasti.

    VastaaPoista
  9. Isoja projekteja nuo putkiremontit. Meilläkin kolkuttelee taloyhtiössä putkiremppa ovelle, ilmeisesti prosessiputkistot menossa uusiksi. Muutimme asuntoon muutama vuosi sitten ja tehtiin silloin tuo asbestikartoitus. Sitä löytyi niin piti tehdä jonkun verran purkuhommia.

    VastaaPoista
  10. Minullakin on haaveissa saada kylpyhuoneeseen lattialämmitys täällä Kouvolan kodissamme. Varsinkin näin pakkasaamuina se olisi todella tervetullut lisä. Ensi vuonna saattaa olla putkistohuolto edessä, joten jos sen yhteydessä saisi laitettua. Ja samalla myös hankittua uudet kaapistot, vanhat on jo ihan aikansa eläneet.

    VastaaPoista
  11. Tuollaiset putkiremontit on varmaan monelle yksi elämän isoimmista urakoista. Meilläkään ei mene enää monta vuotta kun tulee ajankohtaiseksi täällä Vaasan seudulla sijaitsevassa kodissamme. Hieman jo mietityttää tuo, että mistä löydämme tilapäisasunnon niin, että lasten koulumatkat ei tule turhan pitkiksi.

    VastaaPoista
  12. Mekin olemme hieman alustavasti vertailleet putkiliikkeitä täällä Seinäjoella. Sen verran vanhat putket meidän vanhassa omakotitalossa. Kerran jo yksi putki meni rikki ja tuli pieni vesivahinko. Siitä syystä toinen kylpyhuone meillä on uusittu, mutta toinen on vielä aika lailla alkuperäiskunnossa kuten teilläkin.

    VastaaPoista
  13. Ihana kamala putkiremppa! Meilläkin tehtiin laajamittainen putkiremontti muutama vuosi takaperin täällä Turussa. Nyt meillä on seuraava projekti edessä kun vaihdetaan lämmitysmuoto maalämpöön. Odottelemme, että saadaan tontille timanttipora. Kiva, että teillä oli hyvä kokemus tilapäisasunnon suhteen.

    VastaaPoista
  14. Mekin odottelemme juuri, että putkistosuunnittelija antaa tuomion siitä kuinka laaja putkiremppa taloyhtiöömme tulee. Saa nähdä minne lähdemme evakkoon näin korona-aikaan, varmaankin tilapäisasuntoon. Tuo asbestikartoitus tosiaan on tärkeä juttu tehdä!

    VastaaPoista
  15. Olemme kanssa haaveilleet lattialämmityksestä, etenkin kylpyhuoneessa talviaamuisin se olisi ihanaa arjen luksusta. Meillä olisi myös tarkoitus aloittaa kylpyhuoneremontti loppuvuodesta. Etsinnässä onkin LVI-urakointia tekevä yritys ja ehkäpä myös tarpeen mukaan täytyy miettiä myös tilapäismajoitusta. https://www.i-tekniikka.fi/lvi-urakointi

    VastaaPoista
  16. Meille on myös tulossa putkiremontti 60-luvun kerrostaloon. Saapa nähdä, miten laajat putkityöt ovat tarpeen, mutta ilmeisesti myös kunnostetaan viemärit. Hyvä idea tehdä samalla muuta remonttia, tätä harkitsemme myös.

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!