torstai 20. huhtikuuta 2017

Koru ensiaskeleesta -Huttaroo

Äitienpäivä ja muut kevään juhlat lähestyvät ja lahjojen mietintä on alkanut. Mitä antaa lahjaksi rakkaalle äidille tai isoäidille, jolla on jo vähän kaikkea? Lahjaksi olisi mukava antaa jotain sellaista mitä hän ei ole vielä nähnyt.



Sain Mammalandian kautta mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Huttaroon kanssa. Olin innolla mukana, sillä vähään aikaa kuulin jostain kivasti, ihan uudesta jutusta. Huttaroo on Etelä-Pohjanmaalta ja sana tarkoittaa askartelua, näpertelyä ja puuhastelua. Vuonna 2016 aloittanut Huttaroo-yritys valmistaa mm. kaulakoruja, kirjanmerkkejä ja avaimenperiä. Ne eivät kuitenkaan ole ihan tavallasia koruja. Kerronpa teille millaisia vaihtoehtoja heillä on tarjota.



Huttaroo valmistaa haluamastasi kuvasta korun, avaimenperän tai kirjanmerkin. Kuva voi olla valokuva tai vaikka piirustus. Minusta todella ihana idea. Tässä oiva lahjaidea äidille tai isoäidille äitienpäiväksi, kun se tässä jo kovaa vauhtia lähestyy. Meidän lapsi on vain vielä sen verran pieni, että sotkukorussa ei ehkä ole niin järkeä. Muuta kun hän ei oikein osaa vielä piirtää. Jossain vaiheessa sellainen koru lapsen piirustuksesta (esim. pääjalkaisesta äidistä ja isästä) olisi kiva.

Keksin kuitenkin heti toisen idean mistä halusin korun valmistettavan. Koska tuotteen voi tehdä myös kuvasta, tuli minulle heti mieleen synnytyslaitoksella saatu kortti. Korttia koristaa meidän rakkaan lapsosen ensimmäinen askel, jalanjälki, joka on painettu paperille melkein heti syntymän jälkeen synnytyssalissa. Se kävi niin nopeasti, että en itse edes ehtinyt huomaamaan, kun jalanjälki oli painettu korttiin. Vasta myöhemmin huoneessamme sitä jossain vaiheessa ihmettelin ja ihastelin.

Nyt kaivoin tuon jalanjäljen taas esille. Muistin, että se oli varmasti pieni ja siitä saisi kivan avaimenperän tai kaulakorun. Pieni se olikin, mutta voi että miten aika kuluu ja se tosiaan oli pienempi kuin muistin. Noin 6,3cm pituinen jalanjälki on nyt koossa 1:1 avaimenperänä.

Avaimenperässä oli ihana sydämenmuotoinen reikä, johon avaimenperän saa pujotettua. Niin ihana tästä korusta tuli, että luulen tämän kuitenkin lopulta päätyvän kaulakoruksi lähelle sydäntäni. Ei tätä malta taskussa piilossa pitää! Kaulakorun tilatessa mukana tulee nahkanyöri. Korua on kuitenkin helppo tuunata asuun sopivaksi erilaisilla nauhoilla vaikka avaimenperällä korun tilasinkin.


"Huttaroo-koru valmistetaan ruostumattomasta teräksestä. Ruostumaton teräs on hyvin siedetty korumateriaali, joka sopii monelle nikkeliallergikolle. Kaulakoru toimitetaan kangas- tai nahkanyörin kanssa, avaimenperä toimitetaan avainrenkaan kanssa. Tuotteet toimitetaan kauniissa lahjarasiassa."

Tähän ihanaan kestävään jalanjälkeen halusin myös muistoksi kaiverruksen, jossa on pojan nimi ja syntymäpäivä.

Kaulakorun ja avaimenperän voi valmistaa myös äänestä. Siitä muodostetaan ääniaalto. Ääni voi olla sana tai lyhyt lause, lapsen nauru tai ehkäpä ultraääni. Valmiit tuotteet ovat 5-8 senttimetriä pitkiä.

Tilaaminen oli todella helppoa netissä, kun seurasi ohjeita. Ei mennyt kauaakaan, kun olin jo lähettäny tilauksen.


Näissä koruissa on vain oma mielikuvitus rajana. Huomenlahjaksi miehelle ääniaalto avaimenperä, jossa sanoo "rakastan sinua", autoharrastajalle koru kuvasta hänen autostaan, tai jos omat ideat ei riitä niin Huttaroolta voi myös ostaa lahjakortin. Lahjakortti on kiva lahja vaikka babyshowereihin tai kastejuhlaan. Kannattaa laittaa pian tilaukseen, että saat varmasti äitienpäiväksi tällaisen ihanuuden!

Ja jos olet loppuviikosta menossa Lapsimessuille niin kannattaa käydä kurkkaamassa Huttaroon osasto 6k19.

Mammalandia ja Huttaroo. Löydät kummatkin myös facebokiista: Mammalandia ja Huttaroo Oy.

Seuraa blogia myös Instagramissa @kotonajakaupungilla.

3 kommenttia:

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!