tiistai 4. huhtikuuta 2017

Unohtunut blogipostaus


Hahaa, tässä unohtunut blogiteksti. Mulla on aikamoinen kasa aloitettuja blogitekstejä luonnoksissa. Saattaapa näköjään joskus käydä niinkin, että ajankohtainen aihe muuttuu vähemmän ajankohtaiseksi. Poistin pari aloitettua vanhaa juttua, mutta tämän halusin jostain syystä säästää ja julkaista. Nyt on onneksi paremmin aikaa purkaa luonnoksia ja valmistella ne julkaisukelpoisiksi. Alkuperäinen otsikko tähän blogitekstiin oli Joulukuun kuulumisia.

Loppu syksy on ollut meille tosi kiireistä aikaa. Ollaan kyllä paljon ehditty tekemään kaikkea kivaa, nähty rakkaita, pikkujouluiltu, fiilistelty joulua erilaisissa tapahtumissa. Ja sitten vastineeksi vaan löhötty kotona sohvalla katsomassa hyviä sarjoja ja leffoja Netflixistä, joita miehen kanssa lapsen mentyä nukkumaan tykätään katsoa.

Taaperon kanssa olen käynyt aamupäivisin kerhoissa ja jonkin verran kyläilty. Myös miehen vanhempien luona ollaan yritetty syksyn aikana viettää aikaa (hieman normaalia enemmän) ja auttaa heitä askareissa. Ihana Appiukkoni sairastui vakavasti, mutta nyt kaikki näyttäisi taas olevan hyvin <3 


Toki kaikenlaista pientä joulupuuhaa on ollut. Ollaan askarreltu, leivottu ja laitettu kotia joulukuntoon. Aika monta joulupakettiakin olen jo ostanut ja paketoinut.

Valitettavasti blogille ei ole jäänyt niin paljon aikaa kuin olisin halunnut. Reissussa tai Mummoloissa en oikein osaa kirjoitella. Silloin on muuta rauhallista puuhaa. Lisäksi mä kirjoitan mieluiten ihan "kunnon tietokoneella". Mies tulee usein ajettua kannettavalle, kun haluan tehdä blogijuttuja. Kerran olen reissussa tabletilla tehnyt yhden jutun, kun oli blogikuume. Kädet kyllä usein syyhyävät päästä kirjoittamaan. Tämä on kuitenkin mulle vain harrastus (mieluisa sellainen) ja arki täytyy ensi hoitaa taaperon ja perheen kanssa.


Nämä kuvat ovat edellisviikonlopulta (jostain joulukuun alulta), kun olimme läheisellä Flör -kukkakaupalla viettämässä talvipäivää. Staffan pääsi Pepe-ponin kyytiin ja se sujui kuin olisi entinen tekijä. Myös pieni kierros puutarhakoneen kyydissä näytti olevan mukavaa. Pienellä pakkasella makkarat ja lämmin mehu maistuivat myös hyvin.


2 kommenttia:

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!