torstai 22. maaliskuuta 2018

Vaihtoehtoja rairuohon istutukseen

Vaipan sisus toimii hyvin kasvupohjana. Elintarvikevärillä saa mukavan väriloiston pääsiäisruohoon.

Jos kotoa ei löydy multaa niin on myös muita tapoja istuttaa ne rairuohot. Jokaisesta kodista varmasti löytyy sanomapaperia, pumpulia tai talouspaperia (myös vessapaperi käy hyvin). Jos kotona on vielä pieniä lapsia niin vaippoja varmasti löytyy. Itse olen käyttänyt vaippojen sisustaa viime vuosina. Multasäkkiä en ole turhaan viitsinyt ostaa pientä rairuohoa varten, kun ei ole sitten muuta käyttöä ollut. Onko teillä ollut jotain muita hyväksi todettuja kasvualustoja rairuohoille?

Kaikki edellä maininut on vuosien aikana tullut testattua ja todettua toimiviksi.  Äitini jo parisen kymmentä vuotta sitten alkoi kasvattaa rairuohoja talouspaperissa. Tärkeintä on pohjan kastelu. Multa (ja vaipan sisuskin) pysyy hyvin kosteana, mutta nuo muut kyllä kuivuvat melko nopeasti.

Herneen versot ovat meillä jo hyvin kasvaneet.
Pääsäisohrat meillä kylvettiin vaipan sisälmyksiin. kostutin vaipan pulleaksi hanan alla. Sitten veitsellä auki ja lusikoin sisältöä Aalto-maljakkoon, jossa ruoho ja "multa" näkyvät kauniisti. Pallomaista geelisisälmystä on ainakin Liberon Comfort -vaipoissa.

Purkkia ei kannata täyttää ääriään myöten geelillä, sillä vettä lisättäessä se vielä voi turvota ja ainakin kohoaa. Väriä saa laittamalla sekaan vaikka elintarvikeväriä. Kaada pieni liraus väriä ja lisää vettä, jotta väri leviää joka puolelle.

Viime vuonna askartelimme tälläisia tipuja pilttipurkeista.

Vaihtoehtoja löytyy myös siitä mitä haluaa kylvää. Rairuoho ja kissanruoho ovat olleet ne perinteiset. Niiden siemeniä löytyy pääsiäisen aikaan helposti melkeinpä joka kaupasta.

Meidän perheessä on tänä vuonna istutettu herneen versoja. Ne ovat mielestäni aika kauniita.

No tietysti siemenestä kuin siemenestä kasvaa taimia, mutta tähän tarkoitukseen parhaiten soveltuvat viljan siemenet (mm. kaura ja ohra), auringonkukan siemenet, maissi, herneet, pavut. Hauskaa vaihtelua saa myös istuttamalla eri siemeniä sekaisin samaan kylvöalustaan.

Joko teillä on rairuohot kasvamassa?

Kurkkaa myös helpot askarteluvinkit lapsen kanssa pääsiäiskortteihin täältä.


Voit seurata blogia Instagramissa ja facebookissa.

12 kommenttia:

  1. Meillä on ollut joka vuosi sitä perinteistä multaa. On sopivasti jäänyt yli kun oon vaihtanut kukkiin mullat:) Ihanan näköisiä nuo herneen versot!Eikös nekin kasva aika nopeasti?!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole pahemmin kukkia ollut tai ainakaan niihin aina vaihdettu multia niin on jäänyt mulla ostamatta.

      Itsekin tykkään herneen versoista, jotenkin niin kauniita. Ne tosiaan tulee aika nopeasti. Varsinkin, kun antaa herneiden liuota vaikka yön yli vedessä.

      Kiitos, mukavaa viikonloppua myös sinne! :)

      Poista
  2. Aivan ihania vinkkejä! Tuo keltainen varsinkin aika kivan näköinen, en ole edes tullut ajatelleeksi moista ikinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! :)

      Mä ajattelin, että tuossa kirkkaassa varmasti näkyy hyvin elintarvikeväri (varmaan voisi myös hyvin käyttää jotain muitakin värejä, vaikka vesivärejä). Keltainen mielestäni on kiva pääsiäisväri ja sopii vihreän rairuohon tms. kanssa yhteen.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kivalta näyttää tuo värjätty versio! :) Itsellä on juuri se yksi multapussi kuivumassa kaapissa kun sitä kuluu vain pääsiäisenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Itse en tosiaan vain pääsiäisistutusta varten ole viitsinyt multapussia ostaa. Jää tosiaan turhaan kaappiin (meillä kun ei muutenkaan ylimääräistä tilaa ole).

      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne! :)

      Poista
  4. Kiitos tosi kivoista vinkeistä!

    VastaaPoista
  5. Hauska idea, varsinkin tuo "mullan" värjäys, täytyy painaa mieleen ensi vuotta varten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on pari pientä pulloa elintarvikeväriä niin niitä olen vähän joka juttuun lisäillyt :D Siitä se ajatus sitten lähti, heh! :)

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!