maanantai 1. huhtikuuta 2019

Puutarhaunelmia messuillen


Viikonloppuna Turun Messukeskuksessa oli Piha & Puutarha -messut. Heti aulassa odotti upea näky. Vanha, upea vuoden 1955 Chevrolet tyylille uskollisella asuntovaunulla ja ympärys vielä niin kauniisti somistettuna.

Messuilla pääsi kevään tuntuun (vaikka ulkona satelikin sunnuntaina lunta). Varsinkin yleiskoristelualueen koivut vaalean vihreine hiiren korvineen toivat ihanan kevään tunnun. Lisäksi taustalla kuului linnunlaulua ja kukassa oleva omenapuu. Ammattiopisto Livian oppilaat olivat tänäkin vuonna loihtineet upeaa kukkaloistoa 70 hengen voimin.


Messuilla näkyi myös erilaisia kasvihuoneita sisustettuna. Todella tyylikkäitä! Sellaisen haluaisin heti, kun olisi se piha mihin laittaa. Pidin myös kovasti Kakolan pihakalusteista.


Tänäkin vuonna messuilla oli paljon tutkittavaa ja nähtävää vaikka en sitä omaa pihaa omistakaan. Parvekkeelle löytyi myös ideoita ja ostin kevään ensimmäiset kukkaset kotiin. Kokosin tähän kuvia mielestäni hauskoista ideoista. 


Kukkasille ja yrteille löytyi erilaisia ruukkuratkaisuja. Monessa oli hauska pyöreä sammalnyytti, joka peitti juuret tai sipulit. Myös erilaiset paperiset pussit ovat helppo ja edullinen ratkaisu. Sisustukseen sopiva naru vielä ympäri.

Vankien tekemät Kakolan puutarhakalusteet olivat mieleeni.

Kävin messuilla parina päivänä. Perjantaina käytiin yhdessä pikkupoikamme kanssa. Näilläkin messuilla oli mukavasti otettu lapset huomioon. Käytössä oli trendikkäitä keppihevosia ja niillä poika tuulettikin punaista mattoa ympäri. Saman katon alla oli myös Mökki & Meri -messut, jotka myös pyörähdimme katsomassa. Yksi halli täyttyi asuntoautoista ja asuntovaunuista. Hetkeksi nousi pieni asuntoautokuume, varsinkin neljä vuotiaalle pojalleni, joka halusi ostaa oman asuntoauton. Sen kaikkein kalleimman -Tietysti!

Livian oppilaat olivat myös rakentaneet hienon puisen traktorin, jolla lapset tykkäsivät leikkiä. Vieressä oli hauska hiekkalaatikko, joka oli tehty traktorin renkaasta. 4H:n pisteellä pääsi askartelemaan hauskoja ötököitä ja istuttamaan samettikukkasia, jotka sai ottaa mukaan kotiin. Ruukku on nyt ikkunalaudalla ja seurailemme innolla niiden kasvua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!