torstai 7. tammikuuta 2016

Loppiainen - Joulusta vain piparinmuruset jäljellä



Pieniä joulun ihmeitä pienelle miehelle.

Mä olen jouluihminen tai ainakin tykkään joulufiiliksestä. Ennen jouluaattoa pitää tehdä kaikenlaista jouluista ja jouluaatto on tietysti se kohokohta. Varsinkin nyt, kun on oma lapsi niin joulussakin on jotain uutta taikaa.


Kerhossa askarreltu pipariukko ja itse leivotut piparit. 
Joulutunnelmaa kotona. 

Kotona oli joulukoristeita, mutta niitäkin mä olen pikkuhiljaa keräillyt pois jo Tapaninpäivän jälkeen, jolloin tultiin sukulaisista takaisin kotiin joulun vietosta. Näin Loppiaisena keräsin viimeisetkin joulukoristeet takaisin laatikkoonsa odottamaan taas seuraavaa joulua. Tosin meidän jouluvalot saavat jäädä vielä pariksi kuukaudeksi. Ei meillä siis mitään jouluaiheisia valoja ole ja mä sanonkin niitä kaamosvaloiksi. Saavat ilahduttaa iltojamme siis vielä Loppiaisen jälkeenkin.

Glögiä ja itsetehtyjä pipareita.


Kauppakeskus Skanssin joulua. 

Ollaan oltu pojan kanssa kerhojen pikkujouluissa ja sitten miehen suvulla on perinteenä yhteiset pikkujoulut. Kauppakeskuksissa ollaan oltu ihastelemassa jouluisia asetelmia ja koristeita sekä tietysti tehtiin vähän joululahjaostoksia samalla. Näissä ollaan samalla käyty joulupukkia katsomassa. Tää äiti ois kovasti halunnut jotain kivaa kuvaa meidän 1-vuotiaasta joulupukin sylissä. Muutama kuva saatiinkiin, mutta niin kivoiksi niitä en ehkä sanoisi. Hymystä tai naurusta ei ole tietoakaan. Itkua sen sijaan riitti jo siinä vaiheessa, kun ojensin poikaa lähemmäs joulupukkia. Turun satumaisessa joulunavauksessakin oli Vähätorilla mahdollisuus ottaa kuva ilmaiseksi, josta olisi sitten saanut teettää edullisesti joulukortteja. Mentiin miehen kanssa mukaan kuvaan ja pidin itse poikaa sylissä siinä joulupukin vieressä, mutta silti kauhea huuto. Eipä niistä kuvista teetetty joulukortteja!

Turun joulutori 2015.
Jokke Jokijuna ja luistinrata keskellä Kauppatoria.
Turun kävelykadulta kuvaa. 

Stockmann (Tku) jouluikkunaa. 
Lisää Stokkan satumaailmaa. 


Perinteinen kuva Tuomiokirkosta.
Miehellä oli koulussa jotain tutustumiskäyntejä Helsingissä, joten mentiin pojan kanssa myös, kun omalla autolla oli sinne menossa. Käytiin aamupalalla koko perhe Fazer Cafessa aamupalalla. Halusin samalla nähdä heidän jouluikkunan, sillä se on myös aina koristeltu todella kauniisti kuten Stocmannilla.

Fazer Cafen (Hki) jouluikkunaa. 

Täyttävän aamupalabuffetin jälkeen mä jatkoin pojan kanssa kaupoille keskustassa ja joulumarkkinoille eli Tuomaan markkinoille Senaatintorille. Lisäksi ihasteltiin ihania näyteikkunoita ja jouluvaloja pitkin kaupunkia. Ehdittiin me käydä Itäkeskuksessakin.

Forum (Hki). 
Itäkeskus.



Itäkeskuksen Stockmannin jouluikkuna. 



Läheltä Senaatintoria löytyy ihana pieni Torikortteleiden Joulusauna. Se on ihan ilmainen ja sinne voi piipahtaa vaikka ihan ex tempore ohi kulkiessaan. Mä nyt jätin tällä kertaa väliin. Katsotaan jos sitten vaikka ensi jouluna ehtisi tuonne. Illemmalla halusin vielä näyttää miehellenikin tämän kivan sisäpihan. No, silloin siellä tietysti oli paljon miehiä vilvoittelemassa ulkona. Osa ihan alasti. Siitä en viitsinyt kuvaa jäädä ottamaan.

Torikortteleiden Joulusauna.


Sieltä jatkoimme matkaa Senaatintorille, jossa oli joulutori Tuomaan Markkinat. Siellä oli paljon kojuja täynnä mm. erilaisia kivoja käsitöitä ja herkkuja. Paikan kruunasi upea vanha karuselli. Kaiken kukkuraksi se oli vielä ihan ilmainen. Voitte siis arvata, että jonoa oli muodostunut jo heti, kun laitetta laitettiin käyntiin. Meidän pikkanen ei siihen tällä kertaa päässyt, sillä nukahti lastenvaunuihin juuri vähän ennen karusellin avaamista.





Kauppahallit ovat minusta ihania paikkoja niin tunnelmaltaan kuin valikoimaltaankin. Siksi kävimme myös Helsingin Vanhassa Kauppahallissa.



Iltapäivällä treffattiin taas isäntä hänen koulupäivän jälkeen ja mentiin yhdessä syömään ja jouluostoksille Stockmannille keskustassa. Siellä pitää tietysti aina käydä katsomassa Stockmannin jouluikkuna. Nyt siellä olikin monta erilaista ikkunaa mm. legoikkkuna, suklaa (Fazer) ikkuna ja sellainen perinteisempi eläinten satumaa. Äiti ja isä (tai pappa niin kuin meillä sanotaan) siinä enemmän ihastelivat. No, näki se poikakin jotain, kun sattui juuri heräämään päiväuniltaan.







Täällä Turussa on ennen joulua muutamana viikonloppuna Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat, joita ei halua jättää väliin. Tänäkin jouluna kävin siellä useamman kerran ihastelemassa. Harmi vain, kun nämä markkinat ovat vain muutamana viikonloppuna.






Isosiskoni perheineen oli joulun alla kyläilemässä, joten menimme lasten kanssa Kuralan Kylämäen joulua katsomaan. Kuralan kylämäki on vanha maalaismiljöö ja toimii nykyään museo- ja kulttuurivirkistysalueena. Isät ja lapset pääsivät leikkimään ja äidit askartelemaan vanhan ajan joulukoristeita. Lopuksi kävimme Omena ja kaneli -kahvilassa.

Vanhassa rakennuksessa on kiva leikkitupa lapsille. 
Päärakennuksen juhlasali. 
Kahvilasta löytyy perinteisiä leivonnaisia. 


 Olimme myös mieheni kotona käymässä Tammisaaren vanhassa kaupungissa. Siellä sattui myös sopivasti olemaan joulukadun avajaiset. Kävelykadulla meni kulkue joulupukin johdolla, jossa lapset lauloivat kauniita joululauluja. Frozenin Ella jakoi lapsille heijastimia. Torilla oli paljon kauppiaita ja kävimme juomassa lämmintä glögiä ja pipareita.


Pikkujouluviikonlopun vietimme Tammisaaressa ja lauantai-iltana ohjelmassa oli miehen suvun perinteinen pikkujoulu isommalla porukalla. Sunnuntai-iltana lähdimme ajelemaan kohti Turkua. Pysähdyimme kuitenkin matkan varrella Saloon moikkaamaan sukulaisia ja kävimme Salon joulutorilla. Ehdimme juuri katsomaan joulukulkuetta, jonka jälkeen kävimme torilla katselemassa myyntikojuja. Kävimme myös torin laidalla olevassa kivassa puodissa, jossa on kaikkea pientä kivaa lapsille, sisustamiseen ja suuhun laitettavaksi. Tuolla Herkku Ja Lahja Murenassa oli myös aivan ihana jouluinen näyteikkuna.



Käydään pojan kanssa aamupäivien iloksi kerhoissa. Niissä usein askarrellaan jotain kivaa. Tai no ei tuo nyt 1v 3kk vanha (tai nuori) vielä pahemmin osaa askarrella, mutta yritän pikku hiljaa totutella. No, se on tän äidin pieni terapiaistunto, kun poika leikkii ja äiti saa rauhassa väkerrellä askartelujaan.

Yhdessä kerhossa tehtiin tällaisia joulukortteja. 
Joulupukki toi MLL kerhon pikkujouluissa paketin. 
Joulupukki ehti kerhossa hieman leikkimäänkin. 


Tällaista oli meidän joulun odotus. Nyt on jouluiset tavarat korjattu pois ympäri huushollia ja piparipurkin pohjalla on enää muruset jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!