tiistai 5. huhtikuuta 2016

Pääsiäispyhät



Pääsiäispyhät sujuivat meidän perheellä nopeasti, mutta mukavasti. Torstaina ajelimme Tammisaareen mieheni vanhempien luokse. Siellä meitä odotti lämmin sauna ja Staffankin pääsi pitkästä aikaa hieman saunomaan. Hän istui todella kauniisti alalauteella kanssani ja ihmetteli hieman kiukaasta näkyvää tulta. Kävimme kolme kertaa saunomassa ja Staffan ainakin ihan mielellään tuli aina mukaan. Kivaa oli myös läträtä veden kanssa kylpyvadissa. Taidetaan saada hänestä yksi innokas saunoja perheeseen lisää. 

Fammolla ja Fafalla on kultainennoutaja. Staffan ja Goofy-koira tulevat hyvin toimeen keskenään. Staffan vei innoissaan koiranleluja Goofylle ja aamulla ensimmäisenä piti päästä paijaamaan hauvaa. 


Ulkoilimme pääsiäisen aikana melko paljon. Kävimme ulkoiluttamassa koiraa koko perheen voimin, kävelimme kaupungilla ja leikimme pihalla sekä leikkipuistossa. Staffan pääsi myös Fammon kanssa kahdestaan leikkipuistoon. Pihalla Staffan leikki Goofyn kanssa, haravoi, tanssi ja leikki Pappan vanhoilla leluilla. Löysimme viime syksynä Frejn vanhoja leluja ulkovaraston yläosasta ja pesimme ne hyvin. Muoviosat olivat ehkä hieman haalistuneet, mutta näyttivät vielä ihan toimivilta.

Kävin myös pitkästä aikaa elokuvissa, ihan yksin! Elokuvateatteri sijaitsee ihan muutaman minuutin kävelymatkan päässä, joten sinne pääsi nopeasti. Halusin itse nähdä eri elokuvan kuin mieheni, joten sovimme, että menemme peräkkäisiin näytöksiin. Kummatkin saivat omaa aikaa ja ei ollut lastenvahtiongelmaa. Tosin Fammokin olisi varmasti katsonut Staffanin perään, mutta on vielä aika paljon äidin (ja pappankin) perään. 



Lauantaina olimme torilla pääsiäismarkkinoilla ja pääsiäsimunajahdissa, joista eilen kirjoitinkin. Illalla taas saunoimme ja pojan nukkuessa me muut hieman siemailimme punaviiniä ja maistelimme erilaisia juustoja. 

Pääsiäsiherkkuja tuli myös syötyä. Frej löysi Staffanillekin sopivan suklaamunan ja kiikutimme sen mukanamme Tammisaareen. Maitoallergian vuoksi hänelle on vaikea löytää suklaamunia. Tosin ei haluta vielä antaakaan hänelle kauheasti makeaa. 






Sunnuntaina äitini ja pari siskoani perheineen tulivat Tammisaareen kahville. Fammo oli leiponut pullia, joita Staffankin saa syödä. Myös kakku oli tehty hänelle sopivaksi. Kerma oli erikseen erillisessä astiassa, josta halukkaat saivat laittaa sitä kakkupalansa päälle. Kakussa oli päällä vihreitä viinimarjoja, jotka ovat heidän pihalta kerätty. 

Isosiskollani on poika, joka on Staffania vuoden vanhempi. He ovat hyviä kavereita. Staffan saikin taas paljon haleja häneltä. Serkkupoika oli innoissaan pihalla näkemistään leluista ja ei olisi halunnut lähteä kotiin.




Maanantaina söimme vielä Tammisaaressa ja sitten lähdimme takaisin kotia kohti Turkuun. Itselläni on tapana nukkua aina välillä päiväunet, mutta nyt en pääsiäisenä ollut nukkunut sellaisia. Kotiin päästyämme olimmekin kaikki väsyneitä ja nukuimme päiväunet yhdessä (vaikkakin ne olivat enemmän iltapäiväunet). Heräsimme puhelimen soittoon ja siellä oli pikkusiskoni, joka odotti meitä miehensä kanssa jo pihallamme. Olimme lähdössä yhdessä ulos syömään. Kerron siitä teille sitten toisella kertaa enemmän. Olimme unohtaneet kotona viikonloppuisen kellojen siirron kesäaikaan, joten tuli hieman kiire ravintolaan, josta olimme varanneet pöydän. Onneksi meidän ei tarvinnut kuin laittaa ulkovaatteet päällemme ja ehdimmekin ihan hyvin ravintolaan.



2 kommenttia:

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!