lauantai 3. joulukuuta 2016

Päivä Paloasemalla


Viikko sitten lauantaina oli kansallinen Päivä paloasemalla -päivä. Pikku taapero on kova piipaa-fani, joten tämä tapahtuma piti ottaa päiväohjelmaan mukaan. Olimme viettämässä viikonloppua Tammisaaressa, joten siellä myös kävimme paloaseman avoimissa. Se kuului osana Paloturvallisuusviikkoon.

1.12. oli muuten Palovaroitinpäivä. Muistitko tarkistaa teidän palovaroittimet?
Tuon linkin takaa löytyy hyviä vinkkejä. Siellä myös mainitaan, että viime vuonna Suomessa sattuneista asuinrakennusten tulipaloista 440 kerralla palovaroitin ei toiminut, ja 862 asunnossa palovaroitinta ei ollut ollenkaan. Monta turhaa paloa (ja varmaan myös ihmishenkiä) oltaisiin luultavasti vältetty vain sillä pienellä edullisella palohälyttimellä.

Meille tuli myös muistutus palovaroittimista keskiviikkona. Olin menossa avaamaan kerholle ovia. Edellinen kävijä oli unohtanut kahvinkeittimen päälle (viikko sitten). Mitään sen kummempaa ei onneksi ollut tapahtunut kuin musta kahvipannun pohja. Senkin sain hyvin putsattua. Tuo oli kyllä hyvä muistutus mitä olisi voinut käydä ja kävimme ostamassa palovaroittimen tilaan. Lisäksi ostimme kahvinkeittimeen ajastimen, että se sammuu itsestään.

Pihalla ja sisällä oli paloautot joihin sai tutustua lähemmin. Nassikasta hauskinta oli juoksennella sisällä olevan paloauton ympäri ja istuskella sen kyydissä.


Lapset saivat muovisen kypärän päähänsä. Tosin meillä sitä ei pahemmin haluttu pitää ja se jäi äidin hommiksi. Paloasemalla oli myös neljä tehtäväpistettä ja jokaisesta suorituksesta sai merkinnän "passiin".

Yhdessä pisteessä sai pukea palomiehen vaatteet päälleen. Parissa muussa tehtävässä tutustuttiin paloturvallisuuteen ja mietittiin mihin niitä palovaroittimia ja sammutuskalustoa kannattaa kotona sijoittaa. Lisäksi mietittiin mikä on paras pakoreitti tulipalon sattuessa. Ulkona oli vielä yksi piste, jossa pääsi harjoittelemaan tulen sammuttamista vaahtosammuttimella.

Passin ollessa leimoja täynnä kävimme hakemassa palkinnon. Taapero sai hienon paloautoheijastimen ja hihaan lätkäistävän keltaisen heijastimen.

Koko perheellä oli mukavaa. Luulen, että näistä tulee perinne. Aina silloin tällöin palolaitoksilla on avoimia ovia ja muita kivoja tapahtumia.

Oletteko te käyneet vastaavissa tapahtumissa?


3 kommenttia:

  1. Vitsi miten oli kivan näköinen päivä! Meilläkin ollaan kovasti piipaa-autojen perään.Ihana tuo viimeinen kuva! Ilme kertoo kaiken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa :) Ihanaa, kun tuollaisia tapahtumia järjestetään. Ihania hetkiä lapsille ja aikuiset (kuin myös lapsetkin) saavat samalla tärkeää tietoa. Eikä ole kenellekään kustannuskysymys, kun on ilmainen tapahtuma. Näitä löytyy varmaan joka paikkakunnalta, jossa vain VPK on.

      Poista
  2. Oi kun kiva, että taapero pääsi tutustumaan paloasemaan! Tärkeää, että jo pienestä pitäen opitaan paloturvallisuudesta, ja onhan nuo paloautot mielenkiintoisia. Tästä tuli mieleen, että meillä toimistolla alkaa olla aika kohta taas tilata paloilmoittimen varmennustarkastus.

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!