tiistai 30. toukokuuta 2017

Meidän kevät


Ajattelin tehdä postauksen meidän keväästä ja viime aikojen kuulumisista. Tuntuu ettei blogille ole viime aikoina jäänyt niin paljon aikaa kuin olisin halunnut. Sen huomaan siitä, että mulla on paljon enemmän juttujen aiheita kuin mitä ehdin niitä toteuttaa. Positiivinen ongelma varmaankin :)

Meille kuuluu kaikin puolin hyvää. Ollaan oltu paljon perheen kanssa yhdessä ja tehty kaikenlaista pientä kivaa. Instagramin puolella olen enemmän päivittänyt kuulumisia. Kevät on ollut tosi kaunista ja ollaan saatu nauttia upeista ilmoista. Nyt alkaa luonto olemaan kauneimmillaan. Nämä kuvat ovat pitkin kevättä niin eivät ole vielä niin vihreitä mitä nyt on.


Me ollaan jonkin verran reissattu. Ollaan oltu Helsingissä pari kertaa muutama päivä. Sitten käytiin päivä Tukholmassa risteilyllä. Ollaan nähty sukulaisia ja isovanhempia. Mökilläkin ollaan ehditty käymään. Kuitenkin ollaan nyt oltu erityisen paljon ihan Turussa. Tuntuu, että on kotonakin saanut vähän jotain tehtyä.


Taaperon kanssa ollaan käyty metsäretkillä, ihailtu luontoa ja oltu eri leikkipuistoissa täällä meidän kodin lähellä. MLL-perhekahvilassa käydään säännöllisesti ja varsinkin siellä tulee askarreltua. Poika tykkää kovin maalaamisesta. Kotona lapsi tykkää yhä enemmän olla mukana ja auttaa esim. ruoan laitossa. Usein hän tykkää istua vieressä ja katsoa.

Pienellä junafanilla on viime aikoina ollut erityisen mieluisaa, kun ollaan oman auton sijaan matkustettu junalla. Mennään aina IC-junalla, jossa on leikkivaunu.

Olimme viime viikonloppuna lastentapahtumassa, jossa oli kasvomaalausta. Meidän pieni oli innoissaan, kun sai käteen veturin kuvan.

Alkukeväästä käytiin myös Mehukattimaassa hyppimässä. Enää ei pysy lapsen perässä, kun hän viipeltää jossain ylhäällä niissä pienissä putkissa ja käytävissä.


Pientä juhlaakin on ollut ja sitten oli tietysti myös Äitienpäivä. Me juhlittiin ensin oman perheen kera, kun olimme risteilyllä Äitienpäivä-viikonloppuna. Laiva oli Helsingissä sunnuntaina aamupäivällä. Sieltä menimme ensin Fammon luokse ja sitten Mummolaan. Kakkuja ja herkkuja tuli syötyä (taas ihan liikaa).


Viimeiset pari viikkoa ovat olleet lämpimiä ja aurinkoisia. Ollaan jo muutamaan otteeseen ehditty rannalle vähän kastelemaan jalkoja.

Meillä on se kiva, että kaupungin uimaranta on muutaman minuutin pyöräilymatkan päässä asunnostamme. Mökillä varsinkin Staffan haluaa koko ajan veteen "uimaan". Hänen uiminen on pääasiassa vedessä kahlaamista. Hänkin kuitenkin myöntää ja sanoo, että "kylmää".

Oltiin Littoisten rantaa ihastelemassa, joka on kemiallisesti juuri vähän aikaa sitten puhdistettu. Eilen kävimme Paraisilla kyläilemässä ja samalla oltiin keskustan pienellä rannalla.


Tuntuu, että viime aikoina on saanut enemmän myös omaa aikaa. Isännänkin kanssa ehdittiin kahdestaan testaamaan Aurajokirantaan tullutta uutta ravintola Nooaa. Turkuun on viime aikona tullut tosi paljon uusia ravintoloita.


Viikko sitten olin naisten saunaillassa. Meillä oli kosmetiikkaesittelijää, paljon ruokaa ja herkkuja ja tietysti pääasiassa saunottiin ja uitiin. Mäkin uskalsin heittää talviturkin vaikka merivesi ei vielä mitään kovin lämmintä ollutkaan.

Kävin myös Linnateatterissa bloggaajatapahtumassa maistelemassa keittiön herkkuja sekä kuulemassa uusista näytelmistä. Kirjoitan tästä myöhemmin enemmän.


Keväällä on ihanaa, kun luonto puhkeaa kukkkaan. Olen ollut ihastelemassa mm. Aurajoen rannassa olevia kirsikkapuita, kiertänyt Katariinan Laakson luontopolkua, pyöräillyt Aurajoen rantoja pitkin ja vieraillut Ruissalon Kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne piha alueelle voi mennä ihan ilmaiseksi kiertelemään ja ihastelemaan.

Kohta ollaankin sitten jo kesäkuun puolella!

Kukkia anoppilassa.

1 kommentti:

  1. Paljon kaikkea puuhaa on teilläkin kevääseen mahtunut :) Tuntuu, että itselläkin on nyt keväällä ollut paljon kaikkea kivaa menoa, ja sitä jaksaakin taas ihan eri lailla, kun on ihanan valoisaa <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!