sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vihdoin pulkkamäkeen




Meinasin jo, että Staffanin vauvapulkka jää kokonaan käyttämättä. Nyt on onneksi viime päivinä tullut mukavasti lisää lunta. Pakkanenkaan ei ole enää niin pureva, joten vihdoin pääsimme ulos pulkkamäkeen. Itse kun en ole mikään lumikuningatar niin ei tule kauheasti talvella oltua ulkona. Enemmän pitäisi olla ja lapsen myötä yritänkin enemmän, että hänkin pääsee ulkoilemaan.




Meidän taloyhtiö on iso, joten täällä pihallakin riittää ihan kivasti lääniä. Viereisen kerrostalon takana on kiva, juuri sopivan kokoinen rinne pienelle taaperolle pulkkailuun. Kyllä Turusta löytyy kivoja isoja pulkkamäkiäkin, mutta miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kuten sanonta kuuluu. Riittää hänelle vielä hyvin nämä pihan omat paikat.





Staffan istui hyvin pulkassaan ja jo ensi metreillä hänellä oli pieni vieno hymy merkkinä hauskuudesta. Lämmin lampaan talja oli lämmittämässä istuinta. Näytti ainakin mukavalta. Mikäs siinä, kyllä itsellenikin kelpaisi vain istua, kun joku vetää.




Mäenlaskuun meillä oli vähän isompi pulkka, jotta äiti tai pappa mahtuu myös siihen. Frejn laskiessa mäkeä mä räpsin vähän kuvia.




Staffan oli ainkin tyytyväisen näköinen tällaisesta puuhailusta.


Tuo lapsen pukeminen on vaan kovin työlästä talvella. Meillä on usein talvella käytössä nuo Kuoman kengät ja Reiman puku. Tykkään kaikenlaisista hauskoista hatuista. Tämän nallekorvaisen hatun olen ostanut jo Staffanin ollessa ihan pieni. En kyllä muista mistä se on hankittu. Lapaset ovat päältä nahkaiset ja sisällä on lämmintä karvaa. Ne taitaa olla jostain markkinoilta ostettu.


Täytyykin ottaa tuo vauvapulkka käyttöön ihan vaikka kävelylle niin ei pojan tarvitse aina istua rattaissa.

Kivaa oli! Nyt Staffan on päiväunilla niin sain tämän kirjoitettua. Hänen herättyä lähdetäänkin Paraisille katsomaan pientä prinsessaa.

2 kommenttia:

  1. Nyt jos koskaan pitää mennä pulkkamäkeen! Ihania talvikuvia! Pikku- Staffan nauttii talvileikeistä.
    Pirteitä pakkaspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan pitää vielä nauttia näistä lumisista talvipäivistä, kun sellaisia on!

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!