tiistai 23. helmikuuta 2016

lastenhuoneen koristuksia

Lapsen myötä mun elämäni on kirjaimellisesti kirkastunut. Mä olen alkanut pitämään väreistä. Ennen mun silmää miellytti sisustuksessa vain valkoinen ja beige. Pienet väripilkut lastenhuoneessa ovat ihania. Mä olen ostanut sisustustarroja, jotka laitoin koristamaan vaatekaappia, joka muutoin on tosi tylsä. Seuraava sisustustarra on jo suunnitteilla huoneen oveen. 



Staffanin sänkyä koristaa ihana Ikeasta ostettu vaalean sininen pilvityyny. Osan pienistä sisustustavaroista olen itse ostanut ja osan olen saanut lahjaksi. Meidän pitäisi asentaa jokin kiva hylly seinälle, johon saataisiin paremmin esille kaikki tavarat. Nyt osa esimerkiksi kastelahjoista on vain hyllyllä korissa. 






Raskaana ollessani ostelin kaikkea kivaa meidän tulevalle vauvalle niin uutena kuin . Sisustuspuolella ihastuin Mamas & Papas -merkkiin. Meiltä löytyy mm. niiden pinnasängynsuoja, pehmoleluja ja ostinpa jopa heidän ihanaa tähtikuvioitua tapettiakin. En ehtinyt saamaan lastenhuonetta ihan valmiiksi ennen lapsen syntymää (syntyi pari viikkoa etuajassa, mutta kuvittelin, että menee yli lasketun ajan), joten tapetit ovat edelleen kauniisti rullissaan. Nyt en ole enää varma haluanko sittenkään sitä beigeä tapettia valkoisilla tähdillä. Niihin väreihin, kun olen tykästynyt!

Bukowskilla on aina ihania pehmoleluja. Staffanin sängyssä on hänen kummitätinsä synnytyssairaalaan tuoma iki-ihana Bukowskin pupu Puppe.



Verhoissa on kiinnikkeenä joskus aikoineen Hemtexistä ostetut valkoiset ruusut. Ne toimivat magneetilla, joten niitä on tosi helppo käyttää. Staffankin tykkää leikkiä niillä. Onneksi vain silloin, kun ne eivät ole käytössä. Saa nähdä jos jossain vaiheessa ottaa ne verhoistakin pois.


Lastenhuoneessa oleva tapetti on vielä saanut kelvata, vaikka mun haaveena onkin jossain vaiheessa saada siihen jotain muutosta. Meillä harvemmin käyvä pitkän välimatkan päässä asuva ystävä oli meillä käymässä Staffanin synnyttyä ja kyseli, että ollaanko vaihdettu tapetti. Tajusin, että kyllähän tuo vaaleansininen oikeastaan sopii ihan kivasti pojan huoneeseen vaikkei nyt ihan mun tyyliäni olekaan. Se on nyt sitten saanut vielä olla, kun en oikein pojan hoidolta ehdi tapetointihommiin.


Pienen orkidean siirsin juuri olohuoneeseen, sillä Staffan on alkanut kiipeämään vähän joka paikkaan ja yltää yllättävänkin korkealle.


Tietynlaista sisustusviiriä olen seuraavaksi ajatellut. Haluaisin tehdä sen itse, mutta ensin pitäisi hankkia kivoja kankaita ja ennen kaikkea saada tuo vanha ompelukone toimintakuntoon. Tarvetta olisi myös säilytyslaatikoille. Olen ihastellut sellaisia lego-palikoiden muotoisia säilytysrasioita. Niihin saisi kivasti mm. Duploja säilöön. Se mikä todennäköisemmin seuraavaksi kuitenkin hankitaan on uusi sänky pojalle.

Onko teillä jotain lempijuttuja lastenhuoneen sisustuksessa? 

1 kommentti:

  1. Ihania juttuja <3 Rakastan noita mammas ´& papas juttuja <3

    Meillä luovuttiin lastenhuoneesta muuton yhteydessä.

    Tällä hetkellä meillä on keskeneräinen monitoimi-makkari.
    (Joka on kyllä meidän perheessä paljon käytännöllisempi kuin 4v:n oma huone.. Joka oli aina kaaos.)

    Meillä suosikki ns. lasten sisustusjuttuja on mm. pienet pahviset matkalaukut. Jotka voi laittaa sisäkkäin tai päällekkäin. Niihin voi kerätä aarteita ja ne ovat suloisia.

    Pidän myös värikkäistä ja kuviollisista lelulaatikoista.

    Meillä on uuden asunnon myötä sisustushommat vielä aika rempallaan. Pikkuhiljaa vasta saadaan asuntoa asumiskuntoon :D
    Odotan kyllä innolla päivää, jolloin kaikki on jonkunlaisessa kuosissa :D

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!