maanantai 30. toukokuuta 2016

Avoimen päiväkodin kevätfestareilla


Ollaan pojan kanssa käyty aina välillä avoimessa päiväkodissa Haritussa, joka on meitä lähinnä. Me tykätään käydä siellä aamupäivisin, jolloin se on auki tiistaina ja torstaina klo 9.00-11.45. Avoin päiväkoti toimii myös iltapäivisin 13.00-15.45. Viime aikoina meillä on vain sattunut olemaan kaikenlaista puuhaa juuri silloin niin on jäänyt vähän vähemmälle siellä käyminen. Päästiin kuitenkin menemään Haritun avoimen päiväkodin kevätfestareille. Ne oli takapihalla olevassa aidatussa leikkialueessa. Ilma oli hieman viileä, mutta pystyttiin onneksi olemaan ulkosalla kun ei sentään satanut.

Oletteko te käyneet avoimissa päiväkodeissa?


Päiväkodinjohtaja avasi tapahtuman pidemmittä puheitta. Leikkikoulun oppilaat ja paikan vetäjät esiintyivät ja lauloivat. Heillä oli myös Hulk & Hämähäkkimies -näytös. Staffan seurasi ohjelmaa tarkkaan. Välillä käytiin kuitenkin testailemassa pihalla olevaa liukumäkeä, kiipeilytelinettä ja muita juttuja.




Avoin päiväkoti tarjosi lämmintä juotavaa ja vohveleita. Vohvelit näyttivät maistuvan pienille hyvin. Grilli oli kuumana ja siinä sai paistaa omia makkaroita. Me oltiin koko perheen kanssa paikan päällä. Kävelimme sinne ja takaisin. Tuli siinä ihan kiva pieni lenkki samalla, kun matkaa kertyi kuitenkin nelisen kilometriä edes takaisin.




Aitaa koristi cd-levyistä tehtyjä tauluja. Avoimessa päiväkodissa on paljon musiikkia ja laulua joten tuo sopi todella hyvin tuonne. Lisäksi oli tehty hienoja viirejä ja hiekkalaatikko oli ihanasti täytetty tuuliviireillä. Staffan niitä kovin ihasteli ja laitteli uuteen järjestykseen. Saippuakuplien puhalluspisteellä oli välillä ruuhkaa. Staffankin yritti kovin saada saippuakuplia tehtyä, mutta sai vielä tyytyä äidin apuun. Lapsille tehtiin myös erilaisia kasvomaalauksia ja Staffanillekin maalattiin nenä ja viikset. Tulikin oikea söpöläinen! Hän oli yllättävän rauhallinen ja ihan paikoillaan sylissäni, kun hänelle tehtiin maalausta. Taisi vähän ihmetyttää mitä nenän päähän tulee.





Kevätfestarit olivat onnistuneet. Se näkyi myös katuliitualueella. Tapahtuman loputtua tepastelimme kotiin Staffanin välillä kävellessä ja välillä ollessa rattaissa ja hieman sylissäkin. Välillä on pieniä mielenosoituksia ja poika pyllähtää maahan istumaan ja välillä huutaa/itkee. Haluaisi, että kannamme häntä sylissä.




4 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä oikein kivalta :)
    Sillon kun asuttiin Lohjalla niin tykättiin hirveesti käydä lasten kanssa avoimessa pk:ssa. Siinä sai äidit kivasti juttu seuraa ja lapset pääsi leikkimään keskenään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi ihanaa, että on tuollaisia paikkoja. Tosiaan juttuseuraa äideille ja lapsille leikkejä <3

      Poista
  2. Siis vau, minä en ole edes tiennyt tällaisesta toiminnasta mitään! Oma lapseni on ihan kokopäivähoidossa omien töideni vuoksi, mutta vanhemman kanssa kotona oleville lapsille varmaan ihan huippujuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellenikin avoin päiväkoti oli ihan vierasjuttu vielä noin vuosi sitten. Onneksi kerhoissa kuulin muilta äideiltä ja uskaltauduin paikan päälle. Siellä on kyllä ollut tosi kivaa. =)

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!