tiistai 24. toukokuuta 2016

Taaperolle puuhaa päivän täydeltä


Meidän perhe suuntasi viime lauantaina Turun lähellä sijaitsevaan Livian maaseutuopiston Tuorlan yksikköön. Siellä oli avoimet ovet ja lähdimme katsomaan eläimiä. Paikan päällä osoittautui, että alue onkin todella laaja ja siellä oli vaikka mitä näkemistä. Lisäksi olisi ollut luentoja ja pystyi ostamaan esimerkiksi kukkasia ja vihannesten taimia. Pikaisesta käynnistä tuli melkeinpä kolmen tunnin reissu. Meillä ei onneksi ollut mihinkään kiirettä joten nautimme ihanasta ilmasta ja kierroksesta alueella rauhassa.






Erilaisia isoja koneita ja traktoreita oli nähtävillä peltotien varrella. Ovet olivat auki ja lapset (kuin myös vanhemmat -etenkin ne isät) pääsivät testailemaan istuimia. Niissä kävikin kova kuhina. Meidän taaperokin innoissaan istui traktorin hytissä ja käänteli rattia. Piti niitä ohjaussauvojakin vähän hiplailla. Tuorlan alue olikin yllätyksekseni todella laaja ja siellä oli paljon ihania paikkoja ja upeita maisemia.






Meidän päätarkoitus oli mennä katsomaan eläimiä. Paikan päältä löytyi lehmiä, sikoja ja lampaita. Lampaat olivat luultavasti Staffanin suosikkeja. Keräilimme voikukan lehtiä ja Staffan syötti niitä innoissaan lampaille kuten monet muutkin lapset. Muutamia lapsiperhetuttujakin näkyi paikan päällä. Se ei ole mikään ihme, sillä avoimet ovet näyttivät olevan todella suosittu tapahtuma. 

Autoja tuli ja meni koko ajan. Paikan päällä oli liikenteenohjaajia ja heti alueelle ajaessamme saimma kartan ja meitä opastettiin parkkipaikalle. Oli oikein hyvin organisoitutapahtuma. Vaikka olimme paikan päällä melkein heti tapahtuman alettua niin autoja ohjattiin jo nurmikkoalueille parkkiin. Kaikki mahdolliset tilat näyttivät olevan hyötykäytössä. Ymmärtääkseni tänä vuonna olikin yleisöennätys.




Muutama upea vanha autokin oli näytillä tapahtuma-alueella. Tuorlan observatoriossa (maksullinen) oli myös planetaarionäytöksiä, mutta ne olivat vasta hieman myöhemmin päivällä joten jätimme ne nyt väliin. Tuorlan Planetaarioon voi muulloinkin mennä tutustumaan. Paikan päällä oli myös kirpparia, taimienvaihtotori, erilaisia esittelyitä ja näytöksiä. 



Vanhan kartanon edessä tulppaani kukkivat upeasti. Staffan istahti kivetykselle poseeraamaan. Innostui sen verran, että kiersi koko kukkapenkin ja istahteli vähän väliä pienelle sopivalle kivetykselle. 



Meidän oli tarkoitus mennä seuraavaksi vielä Kupittaan siirtolapuutarhan avoimien porttien -tapahtumaan katselemaan ja sieltä keskustaan nauttimaan Ravintolapäivän antimista. Tuorlan majatalossa oli kuitenkin myynnissä houkuttelevan näköisiä munkkia, joten munkkikaffet siinä sitten juotiin. Staffan leikki pihan hiekkalaatikolla, jossa oli paljon leluja tarjolla. Siellä kävikin välillä kova kuhina. Saimme mieheni kanssa istua siinä pihalla rauhassa kaffettelemassa pojan leikkiessä. Nautimme samalla live musiikista, kun vanhempi herrasmies soitti haitaria. Voi mikä tunnelma! Pihalla oli paljon ruokailijoita ja kahvittelijoita. Tunnelma oli todella kiva ja rento. Staffankin tuli hieman maistelemaan munkkeja ja sai samalla muuta pientä välipalaa. 




Ihanaa, kun tällaisia kivoja ilmaistapahtumia järjestetään. Tuorlan avoimet ovet ovat jokavuotinen perinne, mutta me oltiin vasta ensimmäistä kertaa tuolla. Majatalossa ollaan kyllä käyty ennenkin. Mennään ehdottomasti jatkossakin jos vain aikatauluun sopii.





2 kommenttia:

  1. Kivaa kun jotain vielä järjestetään ilmaiseksi, niin kaikki halukkaat voivat osallistua tapahtumiin. Lapset ei loppuen lopuksi paljon vaadi. Me aikuiset ehkä liikaa järjestämme jo pienestä pitäen heille kaikenlaista erinomaista huvitusta, vaikka loppuenlopuksi he tulevat hyvin pienestä iloseksi. Eläimet ja luonto on jo pienelle lapselle elämys , mutta myös isommalle lapselle. Uskon että tämä oli hieno päivä Staffanille , niinkuin teillekin. Aurinkoista kesän alkua teille kaikille <3 T.Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa kesää myös sinulle! Tuo on totta, että lapset eivät loppujen lopuksi paljoa vaadi ja tulevat pienistä asioista hyvinkin iloisiksi =)

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!