sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pom pom koristeet



Kävin viikko sitten keräämässä koivun oksia ja nyt ne vihertävät kauniisti pienillä hiiren korvillaan, osa jo hieman isompinakin lehtinä. Halusin koristella oksat jotenkin pääsiäiseen sopiviksi. Vieressä pöydällä sattui olemaan Ikeasta ostamiani keltaisia servettejä. Siitä se ajatus sitten lähti! 

Olen joskus tehnyt pom pom palloja koristeeksi, mutta isommassa koossa ja silkkipaperista. Nyt tein serveteistä hauskoja koristeita oksiin roikkumaan. Lopputulos oli aika kiva, sillä keltaiset pom pomit sopivat kivasti koivun oksiin.



En viitsinyt kuvailla näiden koristeiden tekemistä, sillä niistä löytyy varmasti googlesta monenlaisia ohjeita ja YouTubesta videoita. Laitan tähän yhden YouTube-videon pom pomien tekemiseen. Servettejä käyttäessäsi saat niistä tuuheampia ja kauniimpia, kun levität myös servetin kaikki kerrokset. Paperihan koostuu yleensä kahdesta tai kolmesta kerroksesta.


Olen viime aikoina askarrellut pääsiäisjuttuja paljon, joten olette nyt saaneet lukea paljon kaikenlaisia DIY juttuja viime aikoina. Nyt pidän niistä pienen välin ja kirjoittelen välillä enemmän meidän puuhista.


2 kommenttia:

  1. Ihanan keväisiä koristeita! Ja vitsit, vihertävät koivunoksat ovat kyllä myös niin keväisiä! :)

    Löysin ensimmäistä kertaa blogiisi ja pitääkin lueskella myös vanhempia juttuja. Näyttää kivalta! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!