sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Loppiaisviikon kuulumisia


Mulla ja taaperolla on ollut oikein mukavat viime päivät. Kaikki ei tosiaankaan mennyt suunnitellusti, mutta asioilla on merkityksensä ja tapana järjestyä. Meidän piti Staffanin kanssa mennä torstaina vain käymään kylässä Salossa Mummon luona ja nähdä pikkusiskoani.

Istuttiin ensin siskoni luona muutama tunti. Staffan ihaili kissoja ja toisti kitta, kitta ja puhui miu, mau. Edellisenä päivänä toinen pikkusiskoistani oli meillä käymässä lastensa kanssa. Hän toi Staffanille kivoja leluja. Ihanin niistä oli näköjään McDonaldsista saatu pieni koirahahmo. Sitä hän innoissaan esitteli kaikille. Ja arvatkaa nukutaanko me nykyään sen koiran (tai taaperon sanoin hauvan) kanssa.

2v ja 3v. serkukset ajelivat mopoilla, ihastelivat lunta (jota oli tullut yön aikana), pulkkailivat, leikkivät mm. kauppaleikkejä ja autoilla sekä saunoivat.
Sisko tuli samalla kyydillä vielä Mummolaan. Ilta meni nopeasti ja kävimme vielä kaikki Hesburgerissa syömässä pikaruokaa. Isosiskoni laittoi toiselle siskolleni viestiä ja kyseli häntä Mummon kanssa kyläilemään seuraavana päivänä. Pikkusiskollani oli jo muuta menoa vapaa päivälleen. Mä sain siitä idean, että jäämmekin taaperon kanssa Mummolle yöksi ja mennään sitten Loppiaisena siskon luokse kotikulmille kyläilemään.

Seuraavana aamuna oltiin lähdössä kovin, mutta autoni ei vaan startannut. Pakkaset olivat tehneet tehtävänsä. Äidin ystävä tuli antamaan akkuun virtaa ja auttoi, mutta pitkän yrityksen jälkeen ei saatu päälle. Oli sen verran jäätynyt, vaikka ennen lähtenyt kuin unelma käyntiin kovemmillakin pakkasilla.

Siskoni mies sitten haki meidät. Kotikonnuille on n. 35km matka. He ehdottivat, että jäisimme saunomaan ja olisimme yötä. Heillä oli kuitenkin seuraavana päivänä asioita Salossa. Niin pieni visiitti Mummolassa venyi kahteen yökyläilyyn. Eipä se mitään sillä meillä oli tosi kivaa. Eikä onneksi ollut kiire mihinkään. Isäntäkin sai rentoutua kotona ja olla omissa oloissaan.

Taaperoilla oli oma pöytä, jossa ruokailivat. Serkkupoika 3v. kattoi heidän pöydän. Staffanille maistui kokin ruoat enemmän kuin hyvin.

Lauantaina pakkanen oli lauhtunut. Kun pääsimme taas Saloon niin taaperot nukkuivat päiväuniaan. Olipa hauska katsoa miten isompi serkus oli niin innoissaan "meidän vauvasta". Vaikka välillä vähän suututaankin, kun samoilla leluilla haluavat leikkiä. Ilokseni autokin taas starttasi ilman lisäapuja.

Illaksi ajelimme takaisin kotiin Turkuun. Myös pikainen kauppakäynti ohimennen Skanssin Citymarketissa venyi. Miten yhtä hilloa hakiessa voikin saada aikaa kulumaan. Kiitos taaperon. Halusi välttämättä kantaa omaa kauppakoriaan ja ostaa omia maitojaan sekä nannaa.

Kotona isäntä odotteli ja yllätti mini Runebergin tortuilla. Kattaus oli tietysti lastenhuoneen pöydällä muumiastiastolta tarjottuna. Sain mä ihan oikean kahvinkin. Oli isäntä tainnut odottaa pientä leikkiseuraa kotiin. Olohuoneen pöydältä löytyikin sitten meille iltaa varten juustolautanen, punkkua ja muuta pientä naposteltavaa.


Miten teidän Loppiainen sujui?

Lisää kuulumisia näet Instagramista @kotonajakaupungilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!