sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Lapsen nimellä yksilöity satukirja +alennuskoodi Kirjasiskoille

Sain Mammalandian ja Kirjasiskojen kautta blogiyhteistyönä mahdollisuuden tutustua oman lapsen nimellä yksilöityyn kirjaan. Olen joskus kuullut tällaisista kirjoista, joten innolla odotin pakettia kotiin. Meillä taapero on ihan vasta viime aikoina alkanut enemmän kiinnostua kirjoista. Nykyään hän tuo itse hyllystä valitsemiaan kirjoja, joita me sitten luetaan. Lempikuvien katselun sijaan hän jaksaa myös kuunnella tarinaa.



Mielikuvani lapsen nimelle yksilöidystä kirjasta tarkoitti sitä, että lapsen nimi on vain laitettu jollekin kirjassa seikkailevalle päähahmolle. Jännä ja miellyttävä yllätys olikin, että kirja oli lisäksi paljon muuta. Tässä kirjassa tarina on aina erilainen riippuen lapsen nimestä. Kirjan nimi on Poika, joka unohti nimensä (tilattavissa tietysti myös tyttö versio). 


Tarina kertoo pojasta joka on unohtanut nimensä. Hikka-Hiiri auttaa häntä viettämään mukavan päivän. Yhdessä he matkustavat taikabussilla erilaisten ystävien luokse. Meidän kirjassa kyläillään mm. Sinni-Siilin, Fiksu-Fisun ja Anso-Ambulanssin luona. He kokevat hauskoja hetkiä ja auttavat ystäviä. Meidän pojasta tuo Hikka-Hiiri on ihastuttava, sillä hänestä hikka äänet ovat hauskoja. Niitä naureskeltiin kirjaa lukiessa.



Hikka-Hiiri auttaa poikaa muistamaan nimensä. Vierailtujen ystävien nimien ensimmäisistä kirjaimista muodostuu lapsen nimi. Kirjain löytyy aina jostain aukeamalta kuvaan sulautuneena. Kirja sopii hyvin kirjaimia harjoittelevalle lapselle. Myös pienemmät lapset löytävät kirjasta hauskoja juttuja ja kuvitus on kaunis. Jokaisella sivulla onkin paljon värikkäitä kuvia ja meidän 2v. katsoi mielellään niitä. Lisäksi lapset ovat usein kiinnostuneita nimestään.

Tässä siis hieman erilainen yksilöity nimikirja tarjolla. Kirjan voi tilata myös harvinaisemmilla nimillä. Kirjasiskojen varastosta löytyy valmiina lähetettäväksi yleisimmillä lasten nimillä kirjoja. Mikäli lapsen nimi on vähän harvinaisempi (kuten meillä) niin he suunnittelevat sitten kirjan sen mukaan eli kannattaa kysellä!


Poika/tyttö, joka unohti nimensä on kiva syntymä- tai nimipäivälahjaksi. Myös kastelahjaksi hauska idea jos nimi on jo tiedossa. Mikäli kiinnostuit kirjasta niin Kirjasiskot tarjoaa kaikille nyt -10% alennuksen ja kaupan päälle Hikka-Hiiri heijastin. Tarjous on voimassa 31.1.2017 asti. Käytä koodia tammiale.

Kirja on saatu blogin kautta. Yhteistyössä Kirjasiskot (Kirjasiskot)  ja Mammalandia (Mammalandia).

Ihanat kuvat ja tarinat saavat lapsen mielikuvituksen liikkeelle. Meillä tykätään kovin piipaa-autoista.

1 kommentti:

  1. Juttu oikein hyvä mutta minkä ikäisille suosittelet? Onko 5v jo yli-ikäinen tarinaa ajatellen? Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!