tiistai 30. elokuuta 2016

Blogikuulumisia


Mitäpä tänne blogiin kuuluu?

Kesä alkaa olla lopuillaan ja mä olen kiireisimmän kesäajan jälkeen nyt elokuussa ehtinyt päivittämään blogia melkein päivittäin. Blogin kävijämäärä on kesän aikana kasvanut kivasti. Blogini on edelleen tarkoitus olla meidän perheen tarinaa, juttuja arjesta, juhlasta ja menoistamme.

Pienen taaperon äitinä asiat pyörivät paljon lapsen ympärillä, joten jo siitä syystä blogistani tuli perheblogi. Tai oikeastaan perhe & lifestyle. Myös koti on tärkeä, joten kotijuttuja (sisustus, lelut) täällä on myös aina välillä. Mä tykkään näperrellä ja tuunailla kaikenlaista joten DIY (Do It Yourself) - juttuja löytyy myös. Tykätään mieheni kanssa hyvästä ruoasta. Tehdään itse ja käydään välillä ulkona syömässä. Kerron myös täällä välillä millaisissa paikoissa ollaan käyty syömässä ja mitä ollaan tykätty. Toinen mistä me tykätään on matkustaminen. Yritän täällä blogissa kertoa myös matkoistamme ja vinkata mitä ollaan reissussa koettu kivaksi, hyväksi tai huonoksi. Sain nauttia kesästä kunnolla ja ehdin tehdä paljon kaikkea kivaa taaperon kanssa. Olimme myös perhereissulla Puolassa, josta en ole ehtinyt vielä kirjoittamaan mitään.


Mä tykkään kirjoittamisesta ja kuvaamisesta, joten tämä blogijuttu tuntui hyvältä. Tämä on jonkinlainen päiväkirja. En kuitenkaan kirjoita tänne kaikkia tekemisiä ja mietteitä. Blogi on mulle paikka josta voin tarkistaa, että mitenkäs se asia meillä menikään. Samalla ehkä joku saa vertaistukea tai vinkkejä johonkin asiaansa. Mä olen huono muistamaan mitä meidän rakas poju on milloinkin tehnyt, oppinut, sanonut tms. Tänne tulee siis kirjattua myös sellaisia asioita ja ehkä lapsikin sitten isompana tykkää lukea näitä juttuja. Mä olen jo nyt lukiessani jotain vanhempia juttujani (puolen vuoden takaa) miettinyt, että olipa hyvä, kun kirjoitin tänne tuonkin asian, sillä olin jo sellaisen ehtinyt unohtamaan.

On myös ihan kiva, kun blogini on huomattu ja olen saanut hyvää palautetta. Myös muutama blogikutsu on tullut. Kaikkiin en ole päässyt osallistumaan, mutta ainakin pari on tiedossa. Ensimmäinen blogitapahtuma mulla on tänään. Tosi jännää! Kirjoittelen teille siitä sitten enemmän, kun olen tapahtumassa käynyt. Pidän vielä vähän jännityksessä mikä juttu se on.

Blogia olen pian pitänyt kahdeksan kuukautta ja ajattelin pitää kohta pienen arvonnan sen kunniaksi. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa blogia lähipäivinä.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! <3

1 kommentti:

  1. Meillähän on sitten hyvin samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja kirjoitusten aiheet :) Kiva, kun löysin tänne!

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!