torstai 29. syyskuuta 2016

merirosvosyntymäpäivät


Meidän pojan 2v. syntymäpäivät lähenevät kovaa vauhtia. Olen yrittänyt vähän miettiä millä teemalla teen synttärikakun (ja ehkä muutkin tarjoilut teemaan liittyen). Ideoita olen hakenut netin ihmeellisestä maailmasta ja inspiraatiota olen saanut myös katselemalla valokuvia aiemmilta syntymäpäiviltä.

Meillä ei juhlita vielä kuun alussa jolloin varsinainen juhlapäivä on. Tai siis isosti. Sunnuntaina isovanhemmat tulevat juhlistamaan. Voi olla, että yritän tehdä jonkin autoaiheisen kakun. Jotain mistä meidän poika on kiinnostunut.


Nämä jutun kuvat olen ottanut vuosi sitten siskon pojan synttäreiltä. Ne olivat merirosvoteemalla. Kakku on mielestäni tosi kivan näköinen. Se ei myöskään ole vaikeimmasta päästä koristeluiden suhteen. Siskollani on kyllä tosi kivasti keksinyt nuo haiden evät, mustekalat ja kermavaahto reunoilla aaltoina. Itse kakku oli todella hyvä (ja mitä sitä muuta odottaisikaan, kun kokki on sen tehnyt). Tulee ihan nälkä muistellessa! Slurps!

Tarjolla oli myös mm. kuumia perunoita foliokääreessä parin erilaisen täytteen kera. Merirosvo rekvisiittaa löytyy kaupoista valmiina. Siskoni oli myös tehnyt vanhoista kartoista hienoja menulappuja aarrekarttatyyliin.


Hyvän ruoan ja seuran lisäksi ohjelmassa oli lapsille ongintaa ja kasvomaalausta. Mä pääsin  jouduin taiteilijaksi. Tein yksinkertaisia merirosvoviiksiä ja ankkureita. Lapset myös luonnollisesti leikkivät leikkejään. Myöhemmin grillikodassa oli vielä tarjolla makkaraa.

Samalla teemalla en viitsi järjestää, sillä juhlilla on kuitenkin aika paljon samaa porukkaa. Ja eihän niillä synttäreillä aina tarvitse jotain teemaa olla. Itse vaan tykkään järjestää juhlia ja keksiä juttuja.

Oletteko te järjestäneet teemajuhlia?


2 kommenttia:

  1. Teeman ympärille rakentuvat synttärit on aina hauskoja :) Meillä mentiin 1v synttärit jokseenkin muumi-teemalla: oli haisuli-kakkua, muumi aiheinen vesimelonikakku, muumikeksejä, muumi kertisastiat, muumi ilmapallot jne.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä kanssa tykkään synttäreistä/juhlista jossa on jokin kiva teema :)

      Hauska juttu, meilläkin oli 1v synttäreiden teemana muumit :D
      Poika ei kyllä niiden päälle ymmärtänyt, mutta olen itse muumifani!

      Poista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!