torstai 1. syyskuuta 2016

Äitin shoppailupäivä


Mulla oli tänään shoppailupäivä. Miehini oli kotona taaperon kanssa, joten sain mennä ihan yksin omassa rauhassa kiertelemään ja katselemaan kauppoja. Meillä on viikonloppuja juhlat tiedossa ja mulla on se yleinen ongelma. Ei mitään päälle pantavaa! Olin taas kerran tosi ajoissa (joopa joo!) ja lähdin katselemaan uutta leninkiä.

Kävin muutamassa vaatekaupassa, punaisen ristin Kontti-kirppiksellä ja sitten suuntasin kohti Turun Länsikeskusta, jossa sijaitsee lastentarvikeliike OZ baby. Siellä oli tänään ystävämyynti. Mulla ei ollut mitään erityistä hakusessa, joten en heti kymmeneltä ollut paikalla. Onneksi! Sillä kuulin, että siellä oli ollut jonoa R-Kioskille asti. Toki ensimmäiset tekevät varmasti hyviä löytöjä, mutta en itse oikein välitä ruuhkaisista kaupoista. Olin itse käymässä hieman ennen puoltapäivää. Silloin ruuhka oli laantunut ja sain melko rauhassa katsella tuotteita. Kassillinen vaatteita lähti mukaan. Sieltä löytyy niin itselleni kuin lapsellenikin päälle pantavaa.


OZ Babystä suuntasin läheiseen leluliikkeeseen, jossa oli isot alet. Meillä alkaa kyllä noita leluja olla aika paljon, joten nyt vain kiersin ison kaupan lävitse. Siellä olisi kyllä ollut halvalla esimerkiksi Muumitalon osia (vain 5€/osa). Ihan tyhjin käsin en lähtenyt kotiin vaan vein tuliaisiksi karkkia, jossa on melkeinpä vain hedelmää.

Välillä tulee myös shoppailtua ihan kotisohvalta netissä. Niin näkee helposti tarjoukset ja voi vertailla hintoja ja tuotteita. Vinkkinä sellainen alennussivusto kuin shophop.fi, josta löytyy alennuskoodeja. Esimerkiksi suosittuun Zalandoon löytyy alennuskoodi täältä.

Olin löytänyt leningin helpommin kuin luulin. Mulle jäi hyvin aikaa ja päätin suunnata vielä parille kirpparille. Toinen oli vähän aikaa sitten Raisioon avattu Lasten Dino. Saatte kuulla blogissani siitä lisää lähiaikoina. Nälkäkin alkoi jo tulla, joten suunnistin lounaalle Raision keskustassa sijaitsevaan tuttuun ja turvalliseen valintaan, Naantalin Aurinkoiseen. Iltapäivällä käytiin vielä MLL:n ja Seurakunnan yhteistyöllä järjestämässä Tempputorstaissa Koivulan seurakuntatalolla. Se on ihan ilmainen tapahtuma. Tällainen päivä tänään.



4 kommenttia:

  1. Shoppailu silloin tällöin piristää! ;) Herkullisen näköinen välipala!

    Rosa
    http://www.rosajaneponen.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piristi kyllä kummasti :)
      Oli kyllä oikein hyvä tzatzikilohisalaatti, namskis!

      Poista
  2. Teki varmasti hyvää :) JOskus täytyy vähän relata ja miksei shopatakkin ;)
    http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!